www.all2know.com Google WWW All2know fi
  Etusivu Etusivu | Tietoja Tietoja 
  Navigaatio
» Etusivu
» Artikelkategorier
» Luettelo luetteloista
» Aakkosellinen hakemisto
» Kalenteri
» Arvottu artikkeli
» Muokkaa Aiheesta muualla
Viimeisimmät muutokset: 2007-11-04
  Tänne linkitetyt sivut 
Ruisrock
Industrial metal
  Muut kielet 
deOomph
frOomph
svOomph
Luokka: Industrial metal -yhtyeet Saksalaiset metalliyhtyeet

OOMPH!

OOMPH! (lausutaan ) on saksalainen industrial metal -yhtye.

Yhtye perustettiin Wolfsburgissa vuonna 1989, kun sen jäsenet tapasivat toisensa rockfestivaalilla. He hankkivat vanhoja syntetisaattoreita ja yhdistivät niitä raskaampaan kitarasoittoon. Ensimmäisen albumin, OOMPH!, julkaisi Machinery Records vuonna 1992. Albumi oli elektronispainotteinen ja siinä oli vain muutama kitarariffi, sillä tuolloin yhtyettä innoittivat muun muassa Deutsch-Amerikanische Freundschaft ja Nitzer Ebb.

Vuonna 1994 Machinery Recordsin sisaryhtiö Dynamican julkaisemalla yhtyeen toisella albumilla Sperm yhtyeen tyyli muuttui kitarapainotteisemmaksi, mutta se ei jättänyt elektronista perustaansa. Tällä albumilla OOMPH!:ia pidetään yhdessä KMFDMin:n ja Die Krupps kanssa uuden musiikkityylin, Neue Deutsche Härten, aloittajana. Tämä tyyli yhdistää heavy metal -musiikkia matalan, puhtaan lauluäänen, säröisten sähkökitarien ja rumpujen muodostaman äänen kanssa, ja käyttää usein myös koskettimiaaa tai syntetisaattori, samplejä ja joskus myös rumpukonetta. Muita tyylilajin edustajia ovat muun muassa Rammstein, Eisbrecher, Megaherz, Stahlhammer ja Unheilig. OOMPH!:ia onkin usein verrattu kaupallisesti huomattavasti paremmin menestyneeseen Rammsteiniin, jota on usein luultu OOMPH!:in esikuvaksi, vaikka Rammstein onkin haastatteluissa kertonut OOMPH!:in olleen heidän esikuvansa.

Myöhemmin OOMPH! teki sopimuksen EMIin kuuluvan levy-yhtiö Virgin Recordsin kanssa. Vuosina 19982001 yhtye julkaisi levy-yhtiön kautta sopimuksen mukaiset kolme albumia, muttei halunnut jatkaa sopimusta.

Suureen suosioon OOMPH! nousi saksankielisissä maissa vasta vuonna 2004, kun se julkaisi ensimmäisen singlensä, Augen auf!, uudella levy-yhtiöllään, Sony BMGillill:hen kuuluvalla Supersonic Recordsilla. Single pysyi Saksan singlelistalla 21 viikkoa, joista viisi viikkoa sijalla 1. Kappale esiintyi myös FIFA 2005 -pelin soundtrackä.

Yhtyeen samana vuonna julkaistu kahdeksas albumi, Wahrheit oder Pflicht, jolla myös Augen auf! oli, oli Saksan albumilistalla 22 viikkoa, joista kaksi viikkoa sijalla 2. Albumilla yhtyeen tyyli muuttui melodisemmaksi. Wahrheit oder Pflichtin lisäksi kansainväliseen jakeluun on päässyt viimeisin vuonna 2006 ilmestynyt albumi GlaubeLiebeTod, joka ylsi Saksan albumilistalla parhaimmillaan sijalle 5 ja Suomen virallisella listalla sijalle 7. Yhtye ei ole saavuttanut suurta menestystä saksankielisten maiden ulkopuolella ainakaan 1990-luvun aikana. Poikkeus tapahtuikin vuoden 2001 Ego-albumilla kun levy meni suoraan Suomen albumilistan kärkituntumaan. Tämän myötä yhtyeen samana vuonna julkaistut singlet Supernova ja Niemand menivät myös samalle tasolle.

Vuonna 2007 OOMPH! voitti saksalaisen Bundesvision laulukilpailun kappaleellaan Träumst Du?, jolla lauloi myös Marta Jandova.

OOMPH!:in pääasiallinen laulukieli on saksa, mutta uusinta albumia lukuun ottamatta kaikilla albumeilla on ollut myös joitakin englanninkielisiä kappaleita. Sanoitukset käsittelevät usein rakkautta, uskontoa ja kuolemaa.

1 Kokoonpano
2 Tuotanto
3 Aiheesta muualla
4 Lähteet

Kokoonpano

Kuva:Dero (OOMPH!) at Ruisrock 2006.jpg|Dero (s. 1970)
laulu, rummut Kuva:Crap (OOMPH!) at Ruisrock 2006.jpg|Crap (s. 1970)
kitara, koskettimet Kuva:Flux (OOMPH!) at Ruisrock 2006.jpg|Flux (s. 1967)
kitara, samplet

Kiertue-esiintyjät

Entiset kiertue-esiintyjät

  • Mårten 'Hagen' Haggstorm (Basso)

Tuotanto

Pitkäsoitot

  • Oomph! (1992)
  • Sperm (1994)
  • Defekt (1995)
  • Wunschkind (1996)
  • Unrein (1998)
  • Plastik (1998)
  • Ego (2001)
  • Wahrheit oder Pflicht (2004)
  • GlaubeLiebeTod (2006)
  • Uusi studioalbumi on tulossa 2007

Videot

  • Sex
  • Ice-Coffin
  • Gekreuzigt
  • Gekreuzigt (remix)
  • Fieber
  • Das Weisse Licht
  • Supernova
  • Swallow
  • Niemand
  • Augen auf!
  • Brennende Liebe
  • Sex hat keine Macht
  • Gott ist ein Popstar
  • Das letzte Streihholz
  • Die Schlinge
  • Gekreuzigt 2006
  • Power Of Love
  • Träumst Du?

Singlet

  • Ich bin Du (1991)
  • Der neue Gott (1993)
  • Breathtaker (1993)
  • Sex (1994)
  • 3+1 (1994)
  • Ice-Coffin (1995)
  • Gekreuzigt (1998)
  • Unsere Rettung (1998)
  • Das Weisse Licht (1999)
  • Fieber (1999, feat. Nina Hagen)
  • Supernova (2001)
  • Niemand (2001)
  • Augen Auf! (2004)
  • Brennende Liebe (2004, feat. L'Âme Immortelle)
  • Sex hat keine Macht (2004)
  • Gott ist ein Popstar (2006)
  • Das letzte Streichholz (2006)
  • Die Schlinge (2006)
  • Gekreuzigt 2006+Power Of Love (tuplasingle) (2006)
  • Träumst Du? (2007), feat. Marta Jandova

Kokoelmat

  • 1991-1996 The Early Works (1998)
  • 1998-2001: Best Of Virgin Years (2006)
  • Delikatessen (2006)

Aiheesta muualla

Lähteet

Tarjoaa Wikipedia, vapaa tietosanakirja. Aiheesta muualla. Kaikki teksti on saatavilla GNU Free Documentation License Aiheesta muualla.