Operaatiotaito on perinteisesti liitetty neuvostoliittolaiseen sotaoppiin. Käsitteen määritteli ensimmäisen kerran 1927 neuvostoliittolaisen Frunzen sotilasakatemian yleisesikuntaupseerikoulun opettaja A.A. Svechin kirjassaan Strategia. Svechinin määritelmän mukaan operaatiotaito on 'kokonaisuus, joka on suunnattu yhteisen päämäärän saavuttamiseksi etukäteen määrätyssä aikataulussa'.
Neuvostoliittolaisen näkemyksen operaatiotaidon eriyttämistä taktiikasta ja strategiasta edellytti I maailmansodan jälkeinen sodan kuvan kehittyminen. Sotaa ei tultaisi ratkaisemaan suurissa ratkaisutaisteluissa vaan laajalla alueella kiinteästi toisiinsa liittyvissä pienemmissä taisteluissa. Tämä taktisen tason toiminta olisi käyttävä johtamaan siten, että se palvelisi sodan strategisia päämääriä. Näin esim. Operaatio Barbarossa oli Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon vuonna 1941 ja osa Saksan strategiaa toisen maailmansodan voittamiseksi.
Sodan käynnin historiasta voidaan nähdä, että operaatiotaito tuli ajankohtaiseksi vasta Napoleonin suurten joukkojen mukana ja etenkin USA:n sisällissodassa. Näitä ennen joukkojen taistelut tapahtuivat suppealla alueella ja olivat lähinnä taktiikkaa.
Poikkeuksen muodostavat 1200-luvun mongolit, jotka toimivat hevosjoukoillaan operaatiotaidon määritelmän mukaisesti. Hyvinkin laajalla alueella olevat suuret sotajoukot saattoivat hyökätä vajaan viikon aikana 300 kilometriä yhteisen suunnitelman ja johdon alla, saman verran kuin amerikkalaiset Irakissa 1991.
Siviilipuolella operatiivinen tarkoittaa eri asiaa, eli toiminnallista. Operatiivinen johto = toimiva johto, toimitusjohtaja jne. Vertaa strateginen johto = pitkän aikavälin toiminnasta vastaava johto, hallintoneuvosto jne.
Katso myös
