Ouagadougou on Burkina Fason (entinen Ylä-Volta) pääkaupunki ja maan suurin kaupunki sekä kulttuurinen, hallinnollinen ja taloudellinen keskus. Sen asukasluku on 1 119 775 (2006). Kaupunki sijaitsee keskiosassa Burkina Fasoa. Ouagadougoussa on mm. kansainvälinen lentokenttä ja Ouagadougoun yliopisto. Ouagadougoun tärkeimmät teollisuudenalat ovat ruoanenen ja tekstiili tuotanto. Rautatie kulkee Abidjaniin sekä Kayahynan ja moottoritie Niamey.
Historia
Ouagadougou oli 1000-luvulla perustettu valtio, jonka pääpaikkaa kutsuttiin nimellä Kombemtinga. Kombemtingasta tuli vuonna 1441 moose-kansan valtakunnan pääkaupunki. Tästä ja kolmesta muusta valtiosta muodostui Ranskan vallattua alueen 1896 Ylä-Volta (). Vuonna 1919 Kombemtingasta tuli uudelleennimettynä Ouagadougouksi Ylä-Voltan pääkaupunki. Ylä-Volta itsenäistyi 1960 ja muutti nimensä Burkina Fasoksi 1984.
Ilmasto
Ouagadougoussa on läpi vuoden melko kuuma. Keskimääräinen sademäärä on 750 mm vuodessa. Sadekausi kestää toukokuusta lokakuuhun. Sadekauden aikana keskilämpötila on noin 30°C. Viileä kausi puolestaan kestää joulukuusta tammikuuhun, ja tällöin alin lämpötila on 19°C:n paikkeilla. Korkein lämpötila huhtikuusta toukokuuhun kestävän kuuman kauden aikana on 40°C.
Matkailu
Viime aikoina Ouagadougoun hotellien ja ravintoloitten laadussa on tapahtunut suurta kasvua, ja kaupungissa onkin jo monia laadukkaita hotelleja. Monia erilaisia keittiöitä edustavia ravintoloita löytyy Ouagadougousta. Vuosittain Ouagadougoussa järjestetään FESPACO (La Festival Panafricain du Cinéma et de la Télévision de Ouagadougou) -elokuvafestivaalit. Myös ongelmia on, esimerkiksi huono terveydenhuolto ja vähäinen lukutaito.
Aiheesta muualla
- Ouagadougoun virallinen sivu
- Mark Moxonin kirjoitelma matkasta Ouagadougouhun
- Ouagadougoun kartta
- Ouagadougoun yliopisto
- Ouagadougoun sää

