
Turkkilainen nazar-amuletti suojaa pahalta silmältä
Paha silmä on joko tuijottava demoni tai vihamiehen ja varsinkin kadehtijan katse. Paha silmä esiintyy voimakkaana muun muassa monissa nykyisissä ja entisissä paimentolaiskulttuureissa ja useilla luonnonkansoillalaisessalaisessa. Esimerkiksi arabia maailmassa paha silmä, josta kertoo myös Koraani, on kateellisen katse. Italiassa pahoja silmiä ovat olleet erityisesti epämuodostuneet tai erityisen kauniit ihmissilmät. Näiltä on suojauduttu esimerkiksi amuletein. Erityisen herkkiä ovat olleet lapset ja varsinkin vastasyntyneet synnytyksen hetkellä. Monissa kulttuureissa nainen on synnyttänyt yksin tämän vaaran vuoksi.
Suomessa monet ongelmat, kuten lapsen kierosilmäisyys, painajaiset, seksuaalisetnn ongelmat ja karja sairastuminen, on laitettu pahan silmän syyksi. Saunaa ja loitsuja on käytetty pahan silmän vaikutusten poistamiseen.
Saamelaiset pelkäsivät, että jos luun jättää halkaisematta maastoon, paha silmä voi katsoa sen lävitse kodan sisälle tuoden epäonnea.
Katso myös
Pahansilmä tai paha silmä on olemukseltaan henkissielulliseen maailmaan liittyvä asia. Pahantahtoista toiseen ihmiseen kohdistuvaa ajatusta sanotaan kansanperinteessä noitumiseksi. Tämän noitumisenergian, ajatuksen, demonisen voiman kokemista sanotaan pahan silmän tiedostamiseksi. Erilaisilla rituaaleilla (esimerkiksi voodoossa) voidaan luotua, kielteistä ajatusenergiaa voimistaa. Erityisesti noitumisessakin heikkotahtoisempi on altis kielteisille ajatusvaikutuksille. Huomaa tässä yhteydessä, joskus leikinomaisesti, lapsen noituminen, esimerkiksi sinusta ei ole mihinkään, olet kovapäinen, varmasti epäonnistut yrityksessäsi jne.