Panssarilaivat olivat heti 30. marraskuuta talvisodan alkaessa Neuvostoliiton pommikoneiden kohteina. Ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen laivat purjehdittiin Lohmiin, jolloin seuraava neuvostokoneiden aalto ei enää löytänyt niitä, ja koneet pudottivat pomminsa varamaaliinsa, Helsinkiin, talvisodan ensimmäisenä päivänä.
Talvisodan alun panssarilaivat viettivät Ahvenanmaalla suojaten maakuntaa maihinnousun varalta. Tammikuun lopussa 1940, jään estäessä laivasto-operaatiot, panssarilaivat siirtyivät Turkuun avustamaan kaupungin ilmapuolustuksessa.
Turkuun hyökättiin talvisodan aikana 60 kertaa yhteensä yli 400 pommikoneella. 40 millimetrin Vickers-ilmatorjuntatykki osoittautui tällöin tehottomaksi lentokoneita vastaan, ja se korvattiin Välirauhan aikana 40 millimetrin Bofors-tykeillä. Jatkuvan ilmavaaran vuoksi laivoihin lisättiin ilmatorjunta-aseistusta koko sodan ajan.
Talvisodan viimevaiheissa laivat siirtyivät Hangon-Porkkalan edustalle suojaamaan aluetta maihinnousun varalta. Jäätilanne ja ilmavaara estivät laivojen siirron lähemmäs rintamaa avustamaan Viipurinlahden taisteluissa.
Jatkosota
Jatkosodan alussa panssarilaivojen ensimmäinen tehtävä oli suojata operaatio Kilpapurjehdusta, Ahvenanmaan miehitystä. Laivoja vastaan hyökättiin pommikonein heti aamulla 22. kesäkuuta 1941.
27. heinäkuuta 1941in Bengtskär taistelun kuluessa panssarilaivat määrättiin puolustajien tueksi, kun alueella luultiin olevan Neuvostoliiton hävittäjäaluksia. Panssarilaivat joutuivat jälleen pommikoneiden hyökkäyksen kohteeksi. Ilmarinen menetti yhden miehen kaatuneena ja joutui purjehtimaan Turkuun korjattavaksi.
Panssarilaivat tulittivat useita kertoja Neuvostoliiton joukkoja Hangon tukikohdassa sen evakuointiin asti.
Operaatio Nordwind ja Ilmarisen menetys
Operaatio Nordwind oli hämäysoperaatio, jonka tarkoituksena oli saada Puna-armeija uskomaan, että Saksan joukot olivat nousemassa maihin Hiidenmaann ja Saarenmaa saarille mereltä päin. Tarkoitusta varten koottiin 15 aluksen saattue joka purjehti Utöstä etelään, tarkoituksenaan saada Neuvostoliiton tiedustelu huomaamaan laivat. Operaatio kuitenkin epäonnistui kaikin puolin.
Saattue purjehti etelään 13. syyskuuta 1941 reittiä, jota ei ollut ehditty ennalta raivata miinoista. Päivällä havaittiin Ilmarisen miinanraivaimeen tarttunut miina, jota ei saatu irrotettua käsivoimin merellä. Kun kello 20.30 pimeys koitti, ja saattueen tuli aika kääntyä takaisin, Ilmarinen käännettiin oikean kautta, jotta raivaimeen mahdollisesti tarttunut miina ei törmäisi alukseen.
Kuitenkin käännöksen aikana tapahtui voimakas räjähdys, joka tärisytti laivaa, ja vasemmalta puolelta nousi märssytornin korkuinen vesipatsas. Laiva kallistui nopeasti vasemmalle, ja kaatui vajaassa minuutissa. Laiva upposi seitsemässä minuutissa räjähdyksestä. Saattueen muut laivat pelastivat veteen joutuneita, mutta kaikkiaan 271 miestä hukkui; 132 saatiin pelastettua. Laivaston komentaja, kommodori E. Rahola ja rannikkolaivaston komentaja, Ilmarisen kapteeni, komentaja R. Göransson olivat selviytyneiden joukossa.
Muut saattueen alukset kääntyivät takaisin, ja pääsivät turvallisesti saariston suojaan.
Pääosa eloonjääneistä sijoitettiin Äänisen laivasto-osaston miehistöksi, palvellen mm. sotasaaliiksi saadulla siipirataslaivalla.
Panssarilaiva Ilmarisen hylky paikannettiin kolmen vuoden etsintöjen jälkeen vuonna 1990. Seuraavana vuonna kuusi aluksesta pelastunutta veteraania pääsi katsomaan hylkyä pienoissukellusveneellä. Hylky on ylösalaisin 25 meripeninkulman päässä Utöstä etelään 70 metrin syvyydessä. Noin 15 kilometrin päässä Ilmarisen hylystä on M/S Estonian uppoamispaikka.
Aiheesta muualla
Kirjallisuus
- Niklander, Tauno: Meidän panssarilaivamme. Gummerus, 1996. ISBN 952-90-7775-0.
- Penttilä, Eino: Panssarilaivat Ilmarinen ja Väinämöinen. Mainosteknikot Oy, 1986. ISBN 951-99704-3-6.
Ilmarinen (pansarskepp, 1934)
)
)
)
