Mukaelma
Tässä merkityksessä pastissi pyrkii jäljittelemään yhtä tai useampaa tunnettua teosta tai tyylilajia. Pastissi eroaa parodiasta siten, että pastissi ei pyri pilkkaamaan jäljittelynsä kohdetta, ja
plagiaatista yleensä olemalla niin selvä mukaelma jäljittelynsä kohteesta, että tämä 'kunnioituksen osoitus' tulee varmasti selväksi kaikille. Hienovaraisemmissa muodoissaan pastissia voi luonnehtia 'älypeliksi', joka haastaa lukijan tai kuulijan arvaamaan, mikä jäljittelyn kohde on. Usein jo pastissin otsikosta selviää, että kyse on jäljittelystä.
Nykyaikainen esimerkki pastissista on Rieku ja Raiku -sarjakuva, joka jäljittelee esikuvansa useita ominaisuuksia, kuten nokkelia kolmitavuisia riimejä ja opettavansävyisiä juonia. Johanna Sinisalon romaani Sankarit on Kalevalan pastissi. Myös suuri osa fanfiction-tarinoista voidaan laskea eräänlaisiksi pastisseiksi.
Yhdistelmä
Pastissi musiikissa tarkoittaa yhdistellen koottua teosta, yleensä oopperaa, jossa on musiikkia usealta eri säveltäjältä tai useaan eri teokseen alun perin tarkoitettuja osia. Esimerkiksi
1700-luvun oopperassa käyttötapa oli yleinen. Uutta tuotantoa oopperasta lanseerattiin harvoin muuntelematta laulajien tarpeita ja/tai yleisön makua mukaillen. Tunnettuja taipumuksestaan käyttää vanhaa materiaaliaan uusissa teoksissa olivat mm.
Händel ja
Gluck.
Pasticcio saattoi tarkoittaa myös teosta, johon usea säveltäjä ja runoilija antoi panoksensa pidemmän ajanjakson kuluessa.
Pasticcion suosio valaisee muutamia 1700-luvun oopperan musikaalisia ja yhteiskunnallisia piirteitä. Valtion rajat ylittävä musiikkityyli ja se, että libretoissa toistuivat odotetut ja vakintuneet tilanteet sekä käänteet, mahdollistivat osan siirtämisen oopperasta toiseen haittamatta sen rakenteellista yhtenäisyyttä. Teoksen yhtenäisyydellä ei ollut vielä samaa merkitystä kuin 1800-luvulla. Käsite jonkun oopperan 'vakiintuneesta versiosta' oli myös epäselvä, koska painettiin varsin vähän kokonaisia oopperapartituureja. Pastissi kertoo säveltäjän oman musiikkityylin yksilöllisyyttä ja musiikin 'omistamista' kohtaan tunnetun huolen puuttumisesta 1700-luvulla.
Modernismin aikana alettiin korostaa teoksen alkuperäisyyttä ja omintakeisuutta ja pastissi joutui epäsuosioon.
Parafraasi
Pastissia ei saa sekoittaa parafraasiin. Parafraasi on kirjallisen tai muun ilmaisun laajentava tai selittävä tekstin muunnelma, se on toisen tekstin omin sanoin sanomista. Parafraasi laaditaan jonkin asian selkiyttämiseksi tai korostamiseksi. Musiikissa parafraasi on sävellysten sovittamista toisille soittimille uusia aiheita lisäillen.
Neutraali pastissi

Eugenic Lucas, Kaupunki kalliolla, luultavasti 1850-75. Pastissi
Neutraali pastissi on jäljitelmä, jossa jäljittelijä pyrkii tulkitsemaan teosta mahdollisimman vähän. Pastissi oli yleisesti käytetty akateemisen taidekoulutuksen opetus- ja opiskelumenetelmä ennen modernismia, jolloin alettiin korostaa taiteen alkuperäisyyttä. Pastisseja tekemällä, siis jäljittelemällä taideopiskelija tai taiteilija tutki mestariteoksia.
Pastissi ja väärennös
Neutraalit pastissit antavat joskus aihetta epäilyihin taiteen väärentämisestä.
Seuraavassa The Metropolitan Museum of Artin selvitys teoksesta Kaupunki kalliolla, jonka tunnistetiedoissa mainitaan, että teos on tehty 'Francisco de Goya y Lucientesin tyyliin' (selvitys on englanniksi kuvan tietojen yhteydessä):
Pastissi
 Pastissi, jossa on yhdistetty Botticellinn ja Pollaiuolo maalausten hahmot yhdistäen ne Photoshopissa. Työ on tehty pastissi-sanan havainnollistamiseksi ja käytettäväksi Wikipediassa
|
 Sandro Botticelli, Nuoren naisen muotokuva, n. 1475
|
 Antonio Pollaiuolo, Nuoren naisen muotokuva, n. 1480
|
Lähteet
- Don Michael Rander: The New Harvard Dictionary of Music, Belknap Harvard 1986 (ISBN 0-674-61525-5)
Aiheesta muualla