Elämäkerta
Pave Maijanen innostui musiikista 6-vuotiaana, kun hän aloitti
huuliharpun soittamisen. 1960-luvulla hän soitteli jo erilaisissa bändeissä, joista maineikkaimpana voidaan pitää laulaja
Kristianin taustayhtyettä
Mielikummitus. Muusikon ura jatkui suosittujen Pepe & Paradise -yhtyeen basistina ja Royalsin solistina. Maijanen toimi solistina mm. kitaravirtuoosi
Albert Järvisen albumeilla. Maijasen oma ensimmäinen soolosingle 'Fever' ilmestyi vuonna 1975. 1980-luvun alussa Pave perusti yhtyeen
Pave's Mistakes, joka julkaisi kaksi albumia. Jälkimmäisellä levyllä
Pidä huolta Pave sävelsi, sanoitti ja tulkitsi ensimmäiset
suomenkieliset levytyksensä. Levyn otsikkokappaleesta tuli vuoden
1981 suurimpia hittejä.
Ensimmäinen pelkästään Maijasen omaa nimeä kantava sooloalbumi Tanssivat kengät ilmestyi vuonna 1983, sisältäen mm. edellisenä vuonna julkaistun disco-funk-hitin Aiaiai. Koko 1980-luvun ajan Pave on soololevyillään levyttänyt suomenkielistä rocka- ja popmusiikki. Maijanen teki laulunsa yleensä itse, usein salanimellä Maija Paavonen. Myös Hector teki Paven levyille sanoituksia. 80-luvun puolessavälissä Paven sooloura oli suosituimmillaan. Levyt Maijanen (1984) ja Palava sydän (1985) myivät timanttilevyyn oikeuttavan määrän ja Maailman tuulet (1987) kultaa. Maijasen hittejä olivat mm. 'Lähtisitkö', 'Jano', 'Joki ja meri', 'Elämän nälkä' ja 'Ikävä'. Maijanen oli 80-luvulla myös maineikas levyjentuottaja. Hän tuotti mm. Hurriganesin viimeisimmät albumit sekä supersuositun Dingon levyt. Toisinaan Maijasta on kutsuttu myös 'kuudenneksi Dingoksi', sillä hän oli aktiivisesti mukana Dingon toiminnassa 1980-luvulla eikä yhtye mennyt studioon ilman häntä.
1990-luvulla Paven ura lähti laskusuuntaan. Levyt eivät myyneet enää entiseen tapaan ja suurena iskuna tuli viimeinen sija Eurovision laulukilpailussa vuonna 1992 kappaleella Yamma yamma. Oman soolouransa hiljaiselon aikana hän toimi mm. kosketinsoittajana Dingon comeback-keikoilla vuosina 1993–1994 ja soitti kaikki kosketinsoitinosuudet Dingon albumilla Via Finlandian. Vuosikymmenen lopulla Pave palasi takaisin parrasvaloihin, kun hänen, Kirka, Hectorin ja Pepe Willbergin yhteiskombinaatio Mestarit Areenallaillailla esiintyi loppuunmyydyille jäähalleille ja järjesti ensimmäisenä suomalaisena esiintyjänä oman konsertin Helsingin Olympiastadion.
Pave Maijanen on ollut koko uransa aikana työllistetty muusikko ja tuottaja, joten hänellä on riittänyt aina musiikin saralla töitä, vaikka oma sooloura ei olisikaan aina kaupallisesti niin hyvin menestynytkään.
Salanimet
Yhtyeitä
Soololevyt
- Fever / The Seventh Son (single, 1975)
- Tanssivat kengät (1983)
- Maijanen (1984)
- Palava sydän (1985)
- Maailman tuulet (1987)
- Kuutamolla (1990)
- No joking (1991)
- Sirkus saapuu tivoliin (1994)
- Kohti uutta maailmaa (1998)
- Mustaa valkoisella (2000)
Viitteet
Aiheesta muualla