Penélope Cruz Sánchez (s. 28. huhtikuuta 1974 Madrid, Madridin maakunta, Espanjalainen) on espanja näyttelijä.
Cruzin isä Eduardo oli ammatiltaan kauppias ja äiti Encarna kampaaja. Nimen Penélope hän sai espanjalaisen laulajan Joan Manuel Serratin samannimisen kappaleen mukaan. Lapsena ja teini-ikäisenä Cruz harrasti tanssitaa. Hän kävi kaksi vuotta lukio, mutta jätti sen kesken 15-vuotiaana voitettuaan 300 muuta tyttöä kykyjenetsintätoimiston koe-esiintymisessä. Hän opiskeli yhteensä yhdeksän vuotta klassista balettia Madridin Conservatorio Nacionalissa, neljä vuotta näytöstanssia New Yorkissa Cristina Rotan opetuksessa ja kolme vuotta espanjalaista balettia Ángela Garridon opetuksessa.
Hän sai ensi kertaa kuuluisuutta esiintyessään madridilaisen synthpop -yhtye Mecanon musiikkivideolla La fuerza del destino. 1990-luvun alussa hän juonsi teini-ikäisille suunnattua La quinta marcha -televisio-ohjelmaa yhdessä Jesús Vázquezin kanssa.
Cruzin ensimmäiset suuremmat elokuvat olivat Kinkkua, kinkkua (1992) ja Belle epoque – muutosten aika (1992), joista jälkimmäinen palkittiin Oscarillainin parhaana vieraskielisenä elokuvana. Hän näytteli myös elokuvassa Kaikki kauniit hevoset Matt Damon kanssa.
Vuonna 1999 hän esiintyi Pedro Almodóvarin ohjaamassa elokuvassa Kaikki äidistäni, joka voitti myös Oscarin parhaana vieraskielisenä elokuvana. Penélope Cruz oli myös Oscar ehdokkaana helmikuussa 2007 elokuvasta Paluu - Volver, vaikkei Oscaria tällä kertaa saanutkaan. Sen sijaan Cannesin elokuvajuhlilla 2006 Cruz voitti parhaan naispääosanäyttelijän palkinnon Paluu -elokuvasta.
Vuonna 2001 Cruz näytteli Tom Cruisen kanssa elokuvassa Vanilla Sky, josta seurasi kolmivuotinen suhde näyttelijään. Suhteen kariuduttua jälkeen Cruz seurusteli näyttelijän Matthew McConaughey kanssa.
Cruz tunnetaan aktiivisena hyväntekijänä. Hän muun muassa lahjoitti koko Minne tuuli kuljettaa -elokuvan palkkansa Äiti Teresassan lastenkodille Kolkata vietettyään siellä viikon vapaaehtoisena. Vuonna 1997 hän vietti kaksi kuukautta vapaaehtoistyössä Ugandassa.
Penélopen nuorempi sisko Mónica Cruz muistuttaa häntä läheisesti. Yhdennäköisyyttä on joskus käytetty hyväksi espanjalaisissa televisiomainoksissa. Mónica päätti tanssiuransa 2000-luvun alussa ja nousi kuuluisuuteen nuorisosarjassa Un paso adelante.
Euroopan elokuva-akatemia palkitsi Cruzin joulukuussa 2006 parhaana eurooppalaisena naisnäyttelijänä. 'STT-DPA: Penélope Cruz palkittiin iltalehti.fi 2. joulukuuta 2006[1]
Cruz sai palkinnon Pedro Almodovarin elokuvasta Volver – paluu, josta hän sai myös ensimmäisen Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -ehdokkuutensa [1]
.