Pentti Linkola

Tausta

Linkola syntyi ja kasvoi Helsingissä, mutta hänellä oli jo lapsuudessa ja nuoruudessa kiinteä kosketus maaseutuun, sillä perhe vietti kesät Linkolan äidinisän, Hugo Suolahden (1874–1944) maatilalla Vanajaveden rannalla. Suku on vanhaa sivistyssukua. Isä Kaarlo Linkola (1888–1942) oli Helsingin yliopiston rehtori. Suolahti taas oli toiminut samaisen yliopiston kanslerina. Äidin puolelta sukuun on kuulunut Suolahtien lisäksi von Fieandteja ja von Esseneitä.

Linkolan kiinnostus luontoon ja luonnonsuojeluun heräsi jo nuorena, sillä hänen isänsä oli kasvitieteilijä ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Linkola aloitti eläin- ja kasvitieteen opinnot Helsingin yliopistossa mutta jätti opintonsa kesken jo ensimmäisen vuoden jälkeen ja siirtyi vapaaksi luonnontutkijaksi, hieman myöhemmin kalastajaksi. Opiskelussa Linkolaa haittasi se, ettei hän luonto- ja ulkoilmaihmisenä viihtynyt kuivakoilla luennoilla, vaan halusi ulos tutkimaan ja tarkkailemaan luontoa.

Linkolan ensimmäinen ornitologinen julkaisu on yhdessä Olavi Hildénin kanssa koottu Suuri Lintukirja (1955). Linkola oli myös yksi 1960-luvulla ilmestyneen laajan Pohjolan linnut värikuvin -teoksen kirjoittajista. Vuodesta 1959 lähtien Linkola on työskennellyt kalastajana. Hän on kalastanut Keiteleellä, Päijänteellä, Suomenlahdella ja vuodesta 1978 lähtien Valkeakosken Vanajavedellä.

Linkola tunnetaan suuresta rakkaudestaan lintuihin. Lisäksi hän kuvaa kirjoituksissaan muutakin luontoa, kuten metsää ja kasveja, usein hyvin tunteenomaisesti. Vierasperäisiin lajeihin hän suhtautuu jyrkän torjuvasti. Esimerkiksi minkit, supikoirat ja luonnossa vapaana liikkuvat kissat tulisi Linkolan mielestä hävittää Suomesta.

Julkaisut

Linkolan ensimmäinen poliittinen julkaisu oli omakustannepamfletti Isänmaan ja ihmisen puolesta mutta ei ketään vastaan (1960), jossa hän otti voimakkaasti pasifistisen kannan ja kehotti aseistakieltäytymiseen, vaikka olikin itse käynyt armeijan ja on arvoltaan alikersantti. Myöhemmin hänen mielipiteensä sodista ovat muuttuneet: hän on kirjoittanut vastustavansa hyökkäyssotia mutta kannattavansa ekologisen yhteiskunnan puolustamista asein – hän on kaavaillut, että puolustusaseet olisivat malliyhteiskunnan ainoa korkean teknologian alue.

Esseekokoelma Unelmat paremmasta maailmasta (1971) on hänen ensimmäinen kirjan muotoon koottu kannanottonsa luonnonsuojelun puolesta. Kokoelma, samoin kuten vuonna 1979 ilmestynyt Toisinajattelijan päiväkirjasta, koostuu pääasiassa lehtiartikkeleista ja puheista. Mitä uudempi Linkolan tuotanto on kyseessä, sitä jyrkkäsanaisemmin hän tuomitsee niissä ihmislajin toimet maapallon ekosysteemiä vastaan ja sitä pessimistisempi hänen elämänkatsomuksensa on. Vuonna 1989 Linkola julkaisi kirjan Johdatus 1990-luvun ajatteluun ja vuonna 2004 kirjan Voisiko elämä voittaa.

Linkolan ajattelua

Linkolan ajattelun lähtökohta on, että ihmiskunnan elämä nykyisellä tavalla johtaa elinkelpoisen maapallon tuhoutumiseen. Hänen mukaansa elämän säilyttäminen edellyttää paluuta maatalousyhteiskuntaan ja luontaistalouteen ja ihmisten määrän radikaalin vähentämisen. Pahimpina ongelmina Linkola näkee väestöräjähdyksen ja ihmisen pohjattoman ahneuden materiaalisen ylellisyyden perään. Linkola ei usko uusien tekniikoiden tai tieteen tuovan ratkaisuja maailman ongelmaan, vaan ainoana totaalisena ratkaisuna on väestökasvun ja ympäristön kuormittamisen rajoittaminen ilman kompromisseja. Linkola korostaa kirjoituksissaan, että maapallon suojelun tulisi olla kaiken inhimillisen toiminnan ehdoton lähtökohta. Hänen mukaansa on mahdotonta ajatella kulttuuria tai taloutta, jos elämän jatkumisen edellytykset on tuhottu.

Filosofina Linkolaa voisi kuvata biosentristiseksi empiristiksi. Sosiologi Kauko Kämäräinen on määritellyt Linkolan 'ulkososiaaliseksi'. Ajattelussaan Linkola vaatii ihmistä palaamaan kapeampaan ekologiseen lokeroon siirtymällä takaisin matalampaan elintasoon sekä hylkäämällä modernin teknologian ja edistysuskon. Väestönkasvulle on Linkolan mielestä suurin uhka elämän jatkumiselle, ja hän onkin toistuvasti esittänyt pidäkkeettömän kannatuksensa muun muassa terrorismi aina syyskuun 11. päivän terrori-iskuista Unabomberiinenen, samoin muun muassa suurkaupunki vesijohtoverkkojen myrkyttämiselle. Myös lukuisia ihmisiä tappavia tautiepidemioita varsinkin pahimmista liikaväestöongelmista kärsivissä kehitysmaissa Linkola pitäisi myönteisinä. Totalitarismia ja liikaväestön joukkotuhoamista kannattavaa Linkolaa on luonnehdittu ekofasistiksi.

Linkolan suhtautuminen sotaan on ollut vaihteleva. 1960-luvullaaa hän kannatti pasifismi, mutta on sittemmin puhunut sodan väestöävähentävästä vaikutuksesta. Kuitenkin kirjassaan Voisiko elämä voittaa (2004) Linkola kirjoittaa, että ei usko sotien ratkaisevan liikaväestön ongelmaa. Hän on kirjoittanut, että vaikka syntyvyys laskee ja talous kärsii sodan aikana, alkaa sodan jälkeen yleensä sitäkin pahempi nousukausi, koska sodissa kuolee lähinnä miehiä ja yksikin henkiin jäänyt mies riittää hedelmöittämään vaikka kaikki sodan aikana varjellut hedelmällisessä iässä olevat naiset. Hän sanoo, että sotien luontien pitäisi muuttua siten, että 'nuoria naaraita' ja lapsia kuolisi pääasiallisesti 'nuorten urosten' sijaan ja että tämä auttaisi väestöräjähdykseen.

Linkola on kirjoittanut myös, että korkealla aineellisella elintasolla ihminen paitsi tuhoaa luontoa myös rääkkää itseään henkisesti. Tältä pohjalta hän on kritisoinut muun muassa nykyisenlaista koulutusta. Hänen mielestään nykyisenlainen koulutusputki on ylipitkä ja nuorten ihmisten rääkkäystä. Aikuiskoulutusta Linkola vastustaa vielä enemmän, sillä hänen mielestään ihmisen ei pitäisi olla pakotettu opiskelemaan uutta nuoruutensa jälkeen, ohitettuaan luonnollisen oppimisikänsä. Teoksessaan Voisiko elämä voittaa Linkola kirjoittaa, että koululaitosta pitäisi vaalia yhteiskunnan silmäteränä mutta että opetuksen sisältöä pitäisi muuttaa nykyisestä.

Linkola vastustaa laumamielistä ajattelua ja linnoittautumista 'ismien' ja valmiiden ideologioiden taakse. Linkolaa onkin vaikea sijoittaa yksittäisiin 'ismeihin', sillä hänen ajattelussaan on hyvin monenlaisia piirteitä. Linkolan ajattelussa on paljon esimerkiksi demokratiann vastaisuutta. Muun muassa Tampereen yliopisto julkaisussa Aikalainen Linkola toteaa: ”Koululaiset täytyisi opettaa kyseenalaistamaan demokratia, tai ainakin keskustelemaan siitä. Toisaalta on sitten tämä ajatus, että natsismi on paha. Kukaan ei halua keskustella siitä, kuinka loistava filosofia se oikeasti oli. Oliko siinä muutakin pahaa kuin se, että se hävisi toisen maailmansodan?” ”Suurelta osin” natsismi on Linkolan mielestä ”erittäin hieno filosofia”. Hänen mukaansa demokratia on 'kuoleman uskonto', koska on kohtuutonta vaatia tavalliselta kansalta, että se osaisi toimia oikein. Hänen ajattelussaan onkin viime vuosina esiintynyt paljon elitistisiä ja keskivertokansalaisia eli ”roskaväkeä” arvostelevia piirteitä, esimerkiksi Linkolan artikkelissa Hiidenkiven numerossa 1/2001. Tästä huolimatta Linkola ei ole nationalisti, vaan pitää Suomea kulutusyhteiskunnan pohjoisena sillanpääasemana, joka on tihutöissään erityisen röyhkeä jopa muihin teollisuusmaihin verrattuna. Linkola tuomitsee ajatukset, että Suomessa on vielä tilaa ja että suomalaisten ei tarvitse kantaa huolta väestöräjähdyksestä. Tätä väitettä perustellaan Suomen asutuksen harvuudella. Linkola on kirjoittanut, että suhteellisesti Suomea voidaan pitää maailman tiheimmin asuttuihin maihin kuuluvana, kun otetaan huomioon, millä ilmastovyöhykkeillä maailman maat sijaitsevat. Hän on huomauttanut, että Suomen ilmastovyöhykkeellä melkein kaikkialla muualla maapallolla vallitsee lähes väestötyhjiö. Linkolan mukaan Suomessa on samaa luokkaa oleva liikakansoitus kuin Alankomaissa, joka on kaupunkivaltioita lukuun ottamatta Euroopan tiheimmin asuttu maa.

Pentti Linkola on kulutusyhteiskuntaa ruoskivilla mielipiteillään herättänyt paljon vastustusta mutta myös jossain määrin ihailua. Moni laskee Linkolan ansioksi sen, että hän 'elää kuten opettaakin'. Vaikka Linkola kannattaa ihmisten tappamista luonnon pelastamiseksi, on hänellä itsellään kuitenkin mielestään oikeus elää, koska hän pyrkii toiminnallaan estämään muita ihmisiä tuhoamasta luontoa. Näin hän on perustellut myös sitä, miksi hän itse on käyttänyt lääkkeitä diabeteksen ja masennuksen hoitoon.

Vihreän liikkeen alkuaikoina Linkolakin oli mukana toiminnassa, Koijärven protesteissa. Pian radikaaleja mielipiteitä liikkeen kehittämisestä esittänyt Linkola kuitenkin erkani vihreiden enemmistön valitsemalta polulta eikä ollut enää mukana, kun Vihreä liitto puolueena perustettiin. Suoraan toimintaan Linkola on osallistunut myöhemminkin.

Linkola on ateisti, mutta hän vastustaa maallistumista. Hänen mielestään uskossa on paljon hyvää, sillä se on konservatiivinen voima, joka jarruttaa elämän tuhoamista. Kirkon olisi hänen mielestään hyvä olla moraalinen auktoriteetti. Poikkeuksena on vanhoillislestadiolaisuuden käsitys, jonka mukaan ehkäisy on synti. Tämän käsityksen Linkola haluaisi kriminalisoida, koska ehkäisy hillitsee väestöräjähdystä.

Kehitysapua Linkola pitää enimmäkseen järjettömänä. Hän on kuitenkin sanonut, että väestönkasvun hillitsemiseksi kannattaa jakaa ehkäisyvälineitä kehitysmaihin ja että myös puiden istuttaminen kehitysmaihin on järkevää.

Linkolan luomien käsitysten ja näiden tulkintojen kokonaisuutta on nimitetty joskus linkolalaisuudeksi. Linkolalaisuus usein pelkistyy siihen ajatukseen, että ihmisten määrää olisi syytä vähentää nopeasti ja rajusti luonnon kestokyvyn turvaamiseksi. Vain harva kannattaa kaikkia Linkolan mielipiteitä. Linkola on itse sanonut, ettei ole linkolalainen.

Kirjallisuutta

Linkola, Pentti & O. Hilden: Suuri Lintukirja. Otava 1955, uudistettu laitos 1962
Isänmaan ja ihmisen puolesta (alaotsikko Mutta ei ketään vastaan). Neljäs painos. Helsinki: Suomen sadankomitealiitto, 1960. (Kolmas painos 1970.)
Linkola, Pentti: Pohjolan linnut värikuvin: Elinympäristö. Levinneisyys. Muutto. Otava 1963-67.
Linkola, Pentti: Unelmat paremmasta maailmasta. Neljäs painos. Porvoo: WSOY, 1990.
Linkola, Pentti: Toisinajattelijan päiväkirjasta. Porvoo: WSOY, 1979.
Linkola, Pentti & Osmo Soininvaara: Kirjeitä Linkolan ohjelmasta. Porvoo: WSOY, 1986.
Linkola, Pentti: Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Porvoo: WSOY, 1989.
Ekologiseen elämäntapaan: johdantoartikkeli. Yliopistopaino 1996
Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa. Helsinki: Tammi, 2004.

Kirjoituksia Linkolan ajattelusta

Paasilinna, Erno: Syyskalassa Pentti Linkolan kanssa. Teoksessa Yksinäisyys ja uhma. Otava, 1984.
Kämäräinen, Kauko: Linkola, oikeinajattelija. Tampere: Määrämitta, 1992.
Kaaro, Jani: Pentti Linkola, mainion kalasopan keittäjä. Teoksessa Luonto-Liiton historia 1943-1998 - Jatkosodan varjosta Jerisjärven tielle. Luonto-Liitto ry, 1999.
Halme, Jyri: Pentti Linkola - mutantin muotokuva. Pro gradu-tutkielma, 93 s. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto, 2005.
Alén, Eero: Linkolan soutajan päiväkirja. Sammakko, 2006.

Triviaa

Linkola saavutti Suuret suomalaiset -äänestyksessä sijan 18.