Philip Glass (syntynyt
31. tammikuuta 1937) on
yhdysvaltalainen säveltäjä. Hänen
musiikkiaan luonnehditaan useimmiten
minimalistiseksi, vaikka Glass itse pitää enemmän näyttämömusiikin (
theatre music) käsitteestä. Häntä pidetään yhtenä
1900-luvun jälkipuoliskon vaikutusvaltaisimmista säveltäjistä, jonka sanotaan myös tuoneen taidemusiikin tavallisten ihmisten ulottuville. Glassin laajaan tuotantoon kuuluu niin
sinfonioita,
oopperoita, kuoro- ja yhtyemusiikkia kuin lukuisia teoksia soolosoittimille, etenkin pianolle. Glass on myös tehnyt yhteistyötä useiden nimekkäiden muusikoiden kuten David Bowielaisenn,
intia Ravi Shankarin sekä
elektronisen musiikin pioneereihin lukeutuvan
Aphex Twinin kanssa.
Suomessa Philip Glassin lukuisista oopperoista on kuultu vain kaksi: Jean Cocteaun romaaniin perustuva Les Enfants Terriblesn vuonna 2005 ja Franz Kafka novelliin pohjautuva Rangaistussiirtolassa vuonna 2006. Molemmat tuotti moderniin kamarioopperaan erikoistunut oopperaryhmä Ooppera Skaala ja ne ohjasi Janne Lehmusvuo ja johti Sasha Mäkilä.
Teoksia