Pikkukäpylintu

Pikkukäpylintu (Loxia curvirostra) on kuusensiemeniin erikoistunut varpuslintu.

Koko ja ulkonäkö

Pikkukäpylintua kutsutaan havumetsän papukaijaksi. Siemensyöjäksikin sen nokka on huomiotaherättävän paksu, ja muutenkin se on tanakka vartalonmuodoiltaan. Vartalo on uroksella tiilenpunertava, naaraalla ja nuorilla yksilöillä kellertävä. Siivet ja pyrstö ovat molemmilla sukupuolilla tummanharmaat. Väri vaihtelee asuinalueen mukaan, ja käydään keskustelua siitä onko kyseessä alalajien synty vai ravintokasvin vaikutus: antosyaanit siirtyvät ravinnosta höyheniin.

Vanhin eurooppalainen rengastettu pikkukäpylintu on ollut ruotsalainen, vähintään 6 vuoden 10 kuukauden ikäinen lintu.

Koko

Pikkukäpylinnun pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 16–19 cm, koiras on hieman suurempi. Paino on keskimäärin 40 grammaa. Nokan korkeus on 10–12 mm, nokan tyvestä mitattuna.

Ääni

Pikkukäpylintu ”höpöttää” hermostuneesti ja terävästi ”kip kip kip”. Ääni on yksi parhaista tavoista erottaa tämä ja isokäpylintu toisistaan. Laulu on kuuluvaa ja kaunista visertelyä, missä on sekaisin sekä hyvin kirkkaita ja kuuluvia äännähdyksiä että vaimeampaa rupattelua ja surahtelua. Koiras laulaa yleensä kuusen latvassa lähellä pesää, joskus myös laululennossa. Vieraan koiraan erehtyessä reviirille laulu entisestään voimistuu, ja koiras lentelee levottomasti tunkeilijan ympärillä. Varoitusääni on punakylkirastasmainen ”kyk-kyk-kyk” pitkinä sarjoina, ja sitä kuulee sekä pesän lähellä että ruokailumetsiköissä ainakin silloin, kun närhi on lähettyvillä. Kaikki äänet ovat korkeampia kuin isökäpylinnun.

Levinneisyys

Kaikkialla Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikanaa havumetsävyöhykkeellä läntistä Espanja myöten. Muuttaa paikasta toiseen, jos entiselle kanta-alueelle tulee huono käpyvuosi. Suomen pesimäkanta vaihtelee kuusen siemensadon mukaan, ollen 50 000 – 400 000 paria. Läntisessä Euroopassa arvioidaan pesivän 1–1,6 miljoonaa paria, mikä arvio vaikuttaa liian pieneltä. Venäjällä pesinee miljoonia pareja.

Elinympäristö

Viihtyy havumetsissä ympäri vuoden. Pesimämetsikkö on yleensä kuusivaltainen havu- tai sekametsä, joskus männikkö, eikä koskaan lehtipuumetsikkö. Pesimäajan ulkopuolella tavataan myös puhtaissa männiköissä. Keski-Euroopassa myös puistoissa ja hautausmailla.

Lisääntyminen

Käpylintujen pesintä alkaa jo talvella. Varhaisimmat munapesät on tavattu jo tammikuussa. Kannan pääosa aloittaa munimisen helmikuun lopun ja huhtikuun puolivälin maissa, riippuen ravintotilanteesta ja talven sääoloista. Pesintää voi tapahtua myös keskikesällä ja toisinaan syksylläkin. Naaras rakentaa kuivista kuusenoksista ja naavasta lujan ja paksuseinäisen pesän joko kuuseen tai mäntyyn keskimäärin 6 m korkealle. Munia on tavallisimmin 3 tai 4, joskus 5. Naaras aloittaa haudonnan heti ensimmäisen munan munittuaan. Koiras ruokkii naarasta säännöllisesti. Haudonta-aika on noin 13 vrk. Poikaset kasvavat pesässä noin 18 vrk. Emot hoitavat ja ruokkivat poikasia vielä 2–3 viikkoa pesästälähdön jälkeen.

Ravinto

Havupuiden siemenet, etenkin kuusi, toissijaisesti mänty, Amerikassa myös douglasinkuusi. Myös lehtikuusen siemenet maistuvat. Kesällä syö myös jonkin verran hyönteisiä. Havupuiden siemenkadon sattuessa syö myös muita siemeniä. Syksyllä ja talvella voi syödä pihlajanmarjoja. Viime vuosina on tavattu myös lintulaudoilla auringonkukan siemeniä jyrsimässä.

Aiheesta muualla

• Excell, Jarl, Korkolainen, Veikko & Linkola, Pentti 1974: Pikkukäpylinnun Loxia curvirostra pesinnästä Itä-Uudellamaalla talvella 1967/68. – Lintumies 2.1974 s. 40–44. SLY.
• Pulliainen, Erkki 1974: Winter nutrition of the common crosbill (Loxia curvirostra) and the pine grosbeak (Pinicola enucleator) in northeastern Laplan in 1973. – Ann. Zool. Fennici 11:204–206.