Platina

Historia

Ecuadorin intiaanit tekivät platina-kultaseoksista koruja jo varhain. Tanskalainen kemisti Paul Bergsöe huomasi, että kun kultatomuun sekoitettuja platinajyviä laitetaan puuhiilen palalle ja sitten kuumennetaan puuhiiliä ja puhalletaan samalla putkella, voidaan kulta sulattaa 1 036 celsiusasteessa. Silloin kulta päällystää platinan ja tätä sintrattua massaa voidaan muokata sulattamattakin.

Ensimmäisen muistissa olevan platinalöydön teki espanjalainen tiedemies ja meriupseeri Don Antonio de Ulloa. Hän mainitsi vuonna 1748 eteläamerikkalaisesta platinalöydöstä. Englantilaislääkärit William Watson ja William Brownrigg julkaisivat vuonna 1750esta yksityiskohtaisen kuvauksen alkuaine platina. Amerikkalainen kemisti Robert Hare onnistui vasta vuonna 1803 sulattamaan platinaa räjähdyskaasun liekissä. Englantilainen lääkäri Hyde Wollaston kehitti ja patentoi menetelmän platinan muokkaamiseksi kovassa paineessa.

Esiintyminen ja käyttö

Platinaa on luonnossa puhtaana sekä malmeissa, että saostuneena muihin metalleihin. Platinaa käytetään kemianteollisuudessa ja sähkötekniikassa, katalysaattorina, koruissa, kuitulasienssa, laboratorioesineissä, lääketieteessä, termoelementti-lejeeringeissä, standardipainoissa, mitoissa sekä koboltin kanssa vahvojen magneetti valmistukseen. Platina kestää hyvin korroosiota ja happoja, joten elektrolyytissä käytettäviä elektrodeja tehdään platinasta. Lämpöherkkiin vastuksiin käytetään platinalankaa.

Platina esiintyy yhdisteissään hapetusluvuilla +II, +IV tai +VI.

Atomiluku : 78
Atomipaino : 195.08u
Sulamispiste : 1772°C
Kiehumispiste : 3827°C
Tiheys 293 Kelvinissä : 21.45 g/cm³
Elektronegatiivisuus: 2,2

Aiheesta muualla

Platinan kansainvälinen kemikaalikortti

Kuva:PlatinumOreUSGOV.jpg|Louhittua raakaplatinaa Kuva:Platinum nuggets.jpg|Platinapaloja