Historia
'Penny-farthing' mallinen polkupyörä;
Polkupyörälle ei voida nimetä yksittäistä keksijää. Nykyisen malliset polkupyörät ovat kehittyneet useiden keksintöjen pohjalta kahden vuosisadan aikana.
Potkupyörät
Saksalaisen paroni Karl Friedrich Drais von Sauerbronnin tiedetään patentoineen vuonna 1817in ensimmäisen etäisesti polkupyörää jollain tapaa muistuttavan puisen kulkuvälineen, potkupyörän. Tästä mallista puuttuivat polkimet, ja liikkeelle päästiin potkimalla maasta vauhtia. Potkupyörä ja sen lukuiset jäljitelmät 1800-luvulla saivatkin nopeasti englantilaisilta pilkkanimen 'keikarin-hevonen' (engl. dandy-horse) juuri tämän epäkäytännöllisen liikkumatavan vuoksi. Ensimmäinen poljinpari polkupyörässä nähtiin skotlantilaisen sepän Kirkpatrick Macmillan rakentamassa kulkuneuvossa vuonna 1839.
Velosipedit
Polkupyörälle, jossa ei ole ketjuja ja polkimet on yhdistetty etupyörään vipuvarsin, vakiintui myöhemmin termi velosipedi. Tämän nykyisen polkupyörän esi-isän kehitti pariisilainen vaunuseppä
Pierre Michaux vuonna 1861 ja sen patentoi hänen palveluksessaan toiminut
Pierre Lallemet vuonna 1866. Velosipedi oli ensimmäinen huomattavan suureen suosioon päässyt polkupyörämalli, jonka innoittamana järjestettiin ensimmäiset velosipedi-kilpailut vuonna 1839 eräässä Pariisilaisessa puistossa.
Englantilaiset nimitykset 'ordinary' sekä 'penny-farthing' annettiin velosipedistä parannetuille malleille, joissa etupyörä oli huomattavasti suurempi kuin takapyörä. Tähän hieman hullunkuriseltakin näyttävään pyörämalliin päädyttiin tarpeesta saada polkupyörä kulkemaan nopeammin sillä perusteella että iso pyörä kulkee yhdellä kampikierroksella pitemmän matkan kuin pieni. Nopeusedun havaittiin olevan hyödyksi etenkin kilpailukäytössä.
Naisten turvapyörä vuodelta 1889
Turvapyörä
Pian huomattiin, että vaikka ordinary oli erittäin nopea, se oli myös erityisen epävakaa. Se oli hankalaa pitää pystyssä ja toi siis mukanaan paljon loukkaantumisia ja jopa kuolonkolareita. Turvapyörä kehitettiin tarpeeseen saada vastaavan nopeuksinen kulkuneuvo, mutta samalla myös turvallinen liikenneväline.
Turvapyörän kehitti englantilainen John Starley vuonna 1885. Turvapyörässä oli uusi keksintö, ketjuveto. Nyt polkupyörän vakauttaminenkaan ei ollut enää kiinni ajajan jalkojen pituudesta. Poljinkoneisto oli sijoitettu itse runkoon, ja voimansiirto takapyörään. Aikaisemmissa malleissa voimansiirto oli pelkän akselivetoisen etupyörän varassa.
Starley oli käyttänyt jo aiemmin tuotenimeä Rover valmistamissaan pyörissä ja muutti 1896 yhtiönsä nimen muotoon The Rover Cycle Company Ltd. Yhtiö aloitti jo 1904 myös Rover-autojen tuotannon.
Moderni pyörä
Polkupyörä keksittiin ennen
automobiilia eli autoa. Polkupyörä kehitettiin valmiiksi tekniseksi välineeksi jo suhteellisen varhain, 1920- ja 1930-luvuilla. Tämän jälkeen varsinaisia suuria teknisiä läpimurtoja ei tapahtunut, vaan polkupyörän kehitys jäi odottamaan uusia materiaaleihin, jousitukseen, vaihteisiin ja jarruihin liittyviä teknisiä ja metallurgiaan liittyviä keksintöjä.
Polkupyörän keskeiset osat, runko, pyörät ja vanteet sekä vapaanavat ja keskiöt pysyivät suhteellisen muuttumattomina aina 1970-luvulle asti.
Nojapyörä on sivujuonne polkupyörän kehityksessä. Nojapyörät keksittiin jo 1900-luvun alussa. Silloin ne myös osallistuivat jo silloin suosittuun urheiluun, polkupyöräkilpailuihin. Ne myös voittivat useita kilpailuja.
Nojapyörien ilmanvastus on pienempi kuin pystypyörän, jolloin ne myös kulkevat nopeammin. Syystä tai toisesta, nojapyöriltä kiellettiin pyöräkilpailuihin osallistuminen ja niiden kehitys pysähtyi. Käytännössä nojapyörät unohdettiin aina näihin päiviin asti. Esimerkiksi Hollannissa nojapyörät ovat yhä suositumpia ja myös katetut nojapyörät valtaavat alaa. Niiden etuna on suoja säätä, etenkin sadetta vastaan.
Maastopyörä
Maasto-olosuhteisiin sopiva polkupyörämalli syntyi aivan vahingossa 1970 -luvun alussa kun joukko nuoria San Franciscolaisia huomasi kuinka hauskaa oli ajaa moottoripyörällä alas 748 metrin korkuista Mount Tamalpais -vuorta, Marin County:ssa, Yhdysvaltojen Kalifornianssa. Viranomaiset eivät katsoneet tätä hyvällä lähinnä raskaiden pyörien aiheuttaman eroosion ja meluhaittojen vuoksi, joten nuoret keksivät korvata moottoroidut ajoneuvot 1933 vuoden raskaiksi ja kestäväksi tehdyillä paksupyöräisillä Schwinn Excelsior -pyörillä, jotka oli tehty tuohon aikaan lähinnä lapsille 'moottoripyörien korvikkeiksi'. Nämä pyörät saattoivat painaa jopa 27kg ja usein niistä ei löytynyt kuin yksi vaihde ja jalkajarru, mutta sen ei koettu olevan este sillä näillä pyörillä oli tarkoitus ajaa ainoastaan alamäkeen ja ylös päästiin kuorma-auto kyydillä. Vasta myöhemmin lajin aktiiviset harrastajat kuten Joe Breeze, Gary Fisher ja Tom Ritchey kehittivät Schwinn -pyöriä monipuolisemmin maastoon sopivia pyörämalleja, joilla pystyttiin ajamaan ensimmäisiä pyöräkilpailuja Kalifornian kukkuloilla.
Moottoroitu polkupyörä
Polkupyörässä voi olla myös moottori seuraavin edellytyksin:
Ajoneuvolaki 19 §
>Moottorittomat ajoneuvot. Polkupyörällä tarkoitetaan yhden tai useamman
>henkilön tai tavaran kuljettamiseen valmistettua, vähintään
>kaksipyöräistä, polkimin tai käsikammin varustettua moottoritonta
>ajoneuvoa. Polkupyöräksi katsotaan myös sellainen enintään 250 W:n
>tehoisella sähkömoottorilla varustettu ajoneuvo, jonka moottori toimii
>vain poljettaessa ja kytkeytyy toiminnasta viimeistään nopeuden saavuttaessa 25 kilometriä tunnissa.
Sähköpyörä
Sähköpyörä on sähkömoottorilla varustettu polkupyörä, mopedi, skootteri, potkulauta tai niitä muistuttava ajoneuvo. Sähköpyöriä ovat myös moottorilla varustetut nojapyörät ja tandemit.
Lisävarusteita
Siitä päivästä asti kun ensimmäinen malli polkupyörästä on keksitty, on sille haluttu jatkuvasti jälkikehittää erityisiä ominaisuuksia, jotka tekisivät siitä entistä käytännöllisemmän, turvallisemman ja paremman kulkuneuvon. Seuraavassa lista eri aikakausina kehitetyistä lisävarusteista:
- 1870 - James Starley - tangentiaalisesti kiinnitetyt pinnat renkaisiin ja näin ollen renkaan suurempi koko ja kevyempi paino
- 1885 - John Starley - ketjuveto (turvapyörä)
- 1888 - John Boyd Dunlop - ilmarengas
- 1895 - Joseph Meunier - vapaanapa
- 1927 - Tullio Campagnolo - pikalinkku
- 1933 - Tullio Campagnolo - suistava takavaihtaja
- 1973 - Gary Fisher - peukalovaihtajat ja satulan pikalinkku
- 1977 - Joe Breeze - ensimmäinen varta vasten maastoon tarkoitettu polkupyörän runko
- 1990 - luvun alkua - etu- ja takajousitus
Polkupyörän rakenne
Yksinkertaisimmillaan polkupyörä koostuu rungosta ja siihen liitetyistä kahdesta kapeasta renkaasta. Runkoon kiinnitetyt eturatas ja poljinkammet on liitetty takarattaaseen ketjulla, joka toimii välikappaleena siirtäessä ajajan jalkojen voiman takapyörälle ja edelleen liike-energiaksi. Takapyörässä on vapaanapa, joka sallii pyörän pyörimisen vaikka poljinkoneisto olisikin liikkumattomana. Etupyörä, kiinnitettynä etuhaarukkaan ja sitä kautta ohjainkannattimeen/tankoon muodostaa pyörän 'keulaosan', jonka avulla pyörän kulkusuuntaa voidaan muuttaa. Enemmän kontrolloitavuutta ajoon saa vaihteiston ja jarrujen avulla.
Runko
Runko on polkupyörän tärkein osa, koska se yhdistää kaikkia muita osia toisiinsa. Tavallisin pyörän rungon ja etuhaarukan materiaali on teräs tai alumiini, mutta myös hiilikuitu, titaani tai jopa magnesium.
Terästä voidaan seostaa useilla aineilla, yleisimpinä kromi, molybdeeni ja mangaani. Alumiinia seostetaan mm. sinkillä, kuparilla, magnesiumilla ja skandiumilla. Kuriositeetteina voidaan mainita, että jotkut alan harrastajat ovat valmistaneet pyöriensä runkoja jopa puusta.
Runko valmistetaan joko juottamalla joko suoraan tai muhvien avulla tai hitsaamalla rungon kappaleet toisiinsa. Yleisin menetelmä nykyään on TIG-hitsaus. Hiilikuiturungot voidaan valmistaa useilla tekniikoilla, joko liimaamalla putket välikappaleiden (hiilikuitua, titaania tai alumiinia) avulla yhteen tai muottiin laminoimalla. Melko yleistä kilpakäyttöön tarkoitetuissa polkupyörissä on materiaalien yhdistely. Osa rungosta voi olla jotain metallia, osa hiilikuitua.
Pyörät
Pyörät koostuvat vanteesta, navasta, niitä yhdistävistä puolista (pinnat) sekä sisä- ja ulkorenkaasta (avorengas). Joissakin kilpapyörissä sisä- ja ulkorengas on yhdistetty (tuubirengas) ja puolien tilalla voi olla kiekko.
Polkupyörässä käytetään pinnoituskuvioltaan erilaisia renkaita sen mukaan millainen maasto on kyseessä. Maastorengas leveänä ja nappulakuvioisena sopii parhaiten huonokuntoisille ajoreiteille ja metsäpoluille. Maastorenkaissa käytetään suhteellisen pientä rengaspainetta, yleisesti 2-4 bar. Maastopyörissä on yleistynyt myös sisärenkaaton UST Tubeless -järjestelmä 
, jossa ulkorengas tiivistyy suoraan vanteelle ilman sisärengasta.
Maantie- ja citypyörissä käytetty sileä ja kapea asfalttirengas tarjoaa pienimmän vierintävastuksen tasaisilla tiepinnoilla. Näissä käytetty rengaspaine on yleisesti 6-10 bar.
Yleisrengas on kahden viimeksi mainitun välinen kompromissi, jota käytetään hybridipyörissä ja joissain retkipyörissä.
Talviajoa varten valmistetaan nastoitettuja renkaita, jotka lisäävät oleellisesti ajoturvallisuutta jäisellä ajoalustalla. Äärimmäistä talvipitoa haluavat rakentavat itse ruuvirenkaita, joissa renkaan rungon läpi sisältä ulos poratataan pelti- tai koneruuveja niin, että niiden kärjet tulevat esiin kulutuspinnasta. Vierintävastus näillä on huomattavan suuri, ne soveltuvat parhaiten lähinnä esim. alamäkikäyttöön hiihtokeskuksissa.
Ohjauslaitteet
Etupyörä on kiinnitetty etuhaarukkaan, joka rungossa olevan putken (emäputken) kautta on yhdistetty ohjaustankoon.
Vaihteisto
Napavaihteen rakenne
Vaihteiston tehtävänä polkupyörässä on muuttaa rattaiden välitystä maaston ja tien pituuskaltevuuden sekä ajajan kunnon ja tarpeiden mukaisesti. Mitä vaikeammasta maastosta on kyse sitä enemmän vaihteiden suuresta lukumäärästä on hyötyä.
Polkupyörän vaihteisto koostuu itse vaihdelaitteesta ja vaihteen valitsijasta sekä näitä yhdistävästä vaijerista. Vaihdelaite on joko pyörän navan sisään rakennettu napavaihde tai nykyisin yleisemmin ketjuvaihde, jossa rattaiden viereen asennetulla vaihteensiirtäjällä liikutetaan ketjua erikokoisten taka- tai keskiörattaiden välillä.
Useimmissa tavallisissa kaupunki- tai työmatkapyöräilyyn tarkoitetuissa polkupyörissä on napavaihde, jossa on kolmesta kahdeksaan erilaista välitystä. Ketjuvaihteisissa pyörissä on yhdestä kolmeen erikokoista keskiöratasta ja viidestä kymmeneen takaratasta. Eri välitykset (vaihteet) saadaan näiden yhdistelminä. Retki- ja kilpailukäyttöön tarkoitetuissa pyörissä vaihteita voi olla 5–30. Maastopyörissä ja hybrideissä on nykyisin usein 24 tai 27 vaihdetta, joskus myös 21. Käytännössä varsinaisia eri välityksiä on huomattavasti vähemmän, koska eri rattaiden yhdistelmät voivat tuottaa useita lähes samoja välityksiä. Käyttökelpoisia välityksiä vähentää myös se, että vaihteiden toiminnan ja kulumisen takia ei ole järkevää käyttää kaikkia ratasyhdistelmiä; esimerkiksi yhdistelmä pienin ratas edessä ja pienin ratas takana vaatii ketjun olevan sen verran vinossa että sekä rattaat että ketju kuluvat nopeammin.
Jarrut
Polkupyörän jarrut tuovat varmuutta ja turvallisuuden tunnetta ajamiseen. Yleisin polkupyörissä käytetty jarrutyyppi on vaijereilla toimiva vannejarru. Vannejarruja on muutamaa eri tyyppiä, yleisin lienee ns. V-jarru. Harraste- ja kilpakäyttöön tarkoitetuissa maastopyörissä voidaan käyttää myös levyjarruja (mekaanisia tai hydraulisia) tai hydraulisia vannejarruja. Nykyään on myös olemassa ns. rullajarruja jotka koostuvat jarrumekanismista navan sisällä. Niitä kaikkia käytetään ohjaustangossa olevilla kahvoilla. Pyörän takanavan sisään rakennetut jarrut ovat yleisiä varsinkin vaihteettomissa pyörissä. Niissä jarrutus tapahtuu polkemalla taaksepäin. Vanhemmissa pyörissä oli käytetty vipujarruja.
Jousitus
Monissa maastopyörissä on jousitus etuhaarukassa, usein myös rungossa satulan alapuolella. Myös ns. hybridipyörissä (maasto- ja kaupunkipyörän risteytys) saatetaan käyttää lyhytjoustoista etuhaarukkaa.
Muita varusteita
Muita yleishyödyllisiä polkupyörään saatavia lisävarusteita ovat esimerkiksi ajovalot, heijastimet, tavaratelineet sekä laukut, lokasuojat, matkamittari, nousukahvat ja lukkopolkimet. Näistä ajovalot, heijastimet, lokasuojat ja jonkinlainen tavarateline on yleensä mukana arkipäiväiseen käyttöön tarkoitetuissa pyörämalleissa. Ilman lokasuojia tien pinnassa sateella oleva vesi (ja hiekkateillä märkä kura) lentävät pyöräilijän päälle, joten lokasuojat ovat tarpeelliset, mikäli pyörällä on tarkoitus ajaa säännöllisiä matkoja säästä riippumatta.
Polkupyörätyypit
Maantiepyörä
Kilpapyörä
Pyörämalleista kaikkein vanhin ja perinteikkäin. Tunnetaan myös nimellä kilpapyörä. Huomioitavia ominaisuuksia ovat kapeat, suuripaineiset renkaat ja matala paino, joilla molemmilla tavoitellaan suurempaa nopeutta. Erityisominaisuuksiin kuuluu myös matala ajoasento, joka mahdollistaa pienemmän ilmanvastuksen ja sitä kautta nopeamman vauhdin. Maantiepyörästä on ajansaatossa muokattu harraste- ja kilpailukäyttöön useita muita sitä enemmän tai vähemmän muistuttavia pyörätyyppejä kuten aika-ajopyörä, ratapyörä, triathlonpyörä, audax-pyörä ja cyclocross-pyörä. Ratapyörässä ei ole vapaaratasta (pyörien pyöriessä myös polkimet pyörivät, sillä ei siis voi rullata polkimet paikallaan) eikä jarruja.
Citypyörä
Kaupunkiajoon tarkoitettu pyörämalli. Sopii lyhyille kauppareissuille ja työmatkoille.
Retkipyörä
Heijastimilla ja ajovaloilla varustettu retkipyörä
Pitkille matkoille ja retkille suunniteltu polkupyörätyyppi, johon on mahdollista lastata kiinni suuriakin tavarakuormia.
Tämän nimikkeen alle menee hyvin monenlaisia polkupyöriä. Ääripäissä lähes kilpapyörän malliset laitteet joihin voi lastata päivän/parin retkelle tai sisämajoitukseen riittävät varusteet ja ajaa vauhdikkaasti pitkiäkin päivämatkoja. Toisessa päässä on sitten suoratankoisia paksurenkaisia laitteita, joihin voi todella pakata tavaraa useita kymmeniä kiloja. Pyöräretkeilyyn sopii toki mikä tahansa pyörä, jolla on mukava ajaa ja tarpeelliset tavarat saa mukaan, nykyään myös hybridit ja maastopyörät ovat suosittuja pyöräretkivälineitä.
Maastopyörä
Maastopyörä
Haastaville poluille ja vaikeaan maastoon suunniteltu polkupyörätyyppi. Maastopyörän rakenteessa on pyritty huomioimaan ennalta arvaamattoman maaston epätasaisuudet vankentamalla runkoa, leventämällä renkaita ja tehostamalla jarruja. Ajoasento on pystympi kuin maantiepyörässä, jotta kuljettajan raajoilla olisi mahdollista vastata paremmin vastaantuleviin töyssyihin ja kuoppiin. Ajomukavuutta lisää myös useimpiin maastopyöriin kuuluva jousitus. Maastopyörästä on ajansaatossa muokattu vaativaan harraste- ja kilpailukäyttöön useita muita sitä enemmän tai vähemmän muistuttavia pyörätyyppejä kuten kilpamaastopyörä, alamäkipyörä, freeridepyörä, trail-pyörä, dual-slalompyörä, dirt/street-pyörä, BMX-pyörä ja trial-pyörä. Vaihteita maastopyörissä on pyörätyypistä riippuen 1-27.
Hybridipyörä
Hybridipyörät ovat eräänlaisia maantiepyörän ja maastopyörän yhdistelmiä.
Yleensä hybrideissä on 622 mm(28') vanteet maastopyörissä yleisesti käytettävien 559 mm(26') vanteiden sijasta. Muu tekniikka on samankaltaista maastopyörien kanssa, joskin pelkästään hybrideihin tarkoitettuja osiakin on olemassa. Rungon mitoitus hybrideissä vaihtelee melko paljon, jotkut mallit ovat pitkähköjä, maantieretkiin sopivia, jotkut taas hyvinkin pystyssä ajettavia parhaiten lyhyille matkoille ja kaupunkiin sopivia. Pyörätyyppi on varsin suosittu koska se soveltuu monenlaiseen ajoon.
Fitnesspyörä
Jos hybridi on maantiepyörän ja maasturin välimuoto, fitnesspyörä on jotain hybridin ja maantiepyörän väliltä. Ne ovat yleensä kapearenkaisia, kevyitä pyöriä joita ei ole suunniteltu kuormattuna ajoon. Käytännössä fitnesspyörä onkin usein kuin suoratankoinen maantiekilpapyörä. Fitnesspyörä sopii hyvin maantielenkkeilyyn henkilölle, joka vierastaa maantiepyörien käyrää ohjaustankoa.
Cyclocross-pyörä
Cyclocross-pyörä on erityisesti
cyclocross-kisoja varten tehty pyörä. Pyörä muistuttaa isoilta osin maantiepyörää. Suurimmat erot ovat rungon geometriassa, sillä cyclocross-pyörässä on enemmän maavaraa ja ajoasento on hieman pystympi. Lisäksi rungon vaakaputki voi olla vaakasuunnassa litistetty, jotta pyörää olisi mukavampi kantaa olkapäällä, eikä varsinkaan kisakäyttöön suunnitelluissa cyclocross-pyörissä useinkaan ole kiinnikkeitä juomapullotelineitä varten. Cyclocross-pyörän haarukat ovat maantiepyörää väljemmät suurempia renkaita ja niiden mukanaan nostamaa maa-ainesta varten. Renkaat ovat normaalisti nappulakuvioiset.
Suomessa jotkut pitävät cyclocross-pyöriä hyvinä talvipyörinä, sillä niihin sopivat nastarenkaat ja lokasuojat toisin kuin maantiepyöriin. Leveiden renkaiden ansiosta cyclocross-pyörästä voi myös rakentaa retkipyörän paremmin kuin maantiepyörästä, mutta ainakin puhtaat kisacrossarit voivat olla ajo-ominaisuuksiltaan melko äkkinäisiä, mikä ei ole matka-ajossa kaikkien mieleen.
Ratapyörä
Ratapyörällä ajetaan soikeaa, kallistettua rataa (velodrom). Ratapyörässä on kiinteä välitys ja siinä ei ole jarruja eikä vaihteita.
Tandempyörä
Kahden- tai jopa kolminkeskiseen ajoon samalla pyörällä suunniteltu polkupyörätyyppi. Ulkonäöllisesti tämän pyörän erottaa tavallisesta pyörästä pidempi runko, jossa satulanpaikat ja polkimet kullekin ajajalle erikseen.
Taittopyörä
Taittopyörät ovat kokoontaitettavia polkupyöriä, joita on tällöin helpompi kantaa mukanaan ahtaissa paikoissa esimerkiksi metroissa tai junissa. Se on erityisen suosittu mm. veneilijöiden ja karavaanarien tilapäiskulkuneuvona, sillä kokoontaitettu pyörä mahtuu pieneenkin säilytystilaan. Pienimmät taittopyörät mahtuvat jopa reppuun (esim. A-bike [1] ).
Nojapyörä
Odense-mallinen nojapyörä
Nojapyörä on maantiepyörän kaksi- tai useampipyöräinen sukulainen, jolla ajetaan matalassa makuuasennossa tai myös melko pystyssä asennossa. Nojapyörää (englanniksi
recumbent bicycle tai
recumbent tricycle) poljetaan jalat edellä nojatuolia muistuttavalla istuimella eikä satulalla. Nojapyörä voidaan varustaa myös katteella, jolloin sitä voidaan Suomessa kutsua myös
kinneriksi (englanniksi
HPV (Human Powered Vehicle) tai
velomobile)
class="external" rel="nofollow" target="_blank">[1 . Nojapyöräilijät erottelevat nojapyörät ja perinteisen malliset polkupyörät usein kutsumalla jälkimmäistä pystypyöräksi. Nojapyörä on pienemmän ilmanvastuksen takia nopeampi tasaisella ja alamäessä, mutta ylämäet päästään tavallista pyörää hitaammin ylös.
Nojapyöriä on ollut olemassa 1800-luvun puolivälistä alkaen. Charles Mochet rakensi vuonna 1933 selällään makaavassa asennossa ajettavan nojapyörän nimeltään 'Velocar'. Ammattilaispyöräilijä Francois Faure ajoi 1930-luvulla Velocarilla useita nopeusennätyksiä sekä maili- että kilometrimatkoilla. Pariisissa heinäkuun 7 päivänä vuonna 1933 Francis Faure rikkoi 20 vuotta vanhan tunnin ajon ennätyksen 44,247 kilometriä ajamalla 45,055 kilometriä.
Valitettavasti Fauren tunnin ennätys synnytti erimielisyyttä Union Cycliste Internationalessa (U.C.I), joka valvoi polkupyöräkilpailuja. Erimielisyys koski sitä, onko Velocar polkupyörä ja oliko ennätysaika laillinen. Helmikuussa 1934 U.C.I. päätti hylätä Fauren ennätykset ja kielsi kaikki nojapyörät ja muut aerodynaamiset laitteet kilvasta.
Tämän jälkeen nojapyörät eivät ole saavuttaneet suosiota kilpa-ajoissa ja nojapyöriä ei massavalmisteta samassa määrin kuin pystypyöriä. Vinoneliön muotoisella rungolla varustettu Rover Safety -pystypyörä rakennettiin Englannissa vuonna 1884. Tämä pystypyörän vinoneliörunkoinen perusmalli ei ole sen jälkeen suuremmin muuttunut.
Yksipyöräinen
Yksipyöräisessä on nimensä mukaisesti vain yksi pyörä, jonka päällä istutaan hieman 1800-luvun ordinary-pyörän tapaisesti. Yksipyöräistä käytetään yleensä sirkustempuissa.
Kolmipyöräiset
Pienille lapsille on kolmipyöräisiä polkupyöriä, joissa takana on kaksi akselilla yhdistettyä pyörää. Polkimet ovat joko etupyörässä tai satulan alapuolella, jolloin liike välitetään taka-akselille ketjuilla.
Tavaran kuljetukseen tarkoitetuissa polkupyörissä on edessä kaksi pyörää ja niiden päällä kuljetuslaatikko, -kori tai -kaukalo. Polkimet, ketjut ja takapyörät ovat kuten kaksipyöräisissä polkupyörissä. Kolmipyöräisiä käyttävät myös monet ryhmät, joilla saattaa olla ongelmia tasapainon kanssa, kuten vanhukset ja kehitysvammaiset.
Polkupyörän tulevaisuus
Polkupyörä on maailmassa eniten käytetty tekninen liikenneväline. Sen etuihin kuuluvat edullisuus, terveellisyys, saasteettomuus sekä ketteryys etenkin ahtaiden kaupunkiympäristöjen valtavissa ruuhkissa. Erityisen suosittua pyöräily on Beneluxn-maiden, Saksa, Ranskan, Italiann ja Espanja suurkaupungeissa. Myös Skandinaviassa, erityisesti Tanskassa pyöräily on suosittu liikenne- ja liikuntaväline. Kehitysmaille polkupyörä tuo vaivattoman ja halvan tavan suorittaa esimerkiksi päivittäiset työmatkat.
Kiinassa polkupyöriin liittyvää teknologiaa kehitetään voimakkaasti tällä hetkellä (2004). Kiinassa on meneillään useita projekteja ns. 'kevytkulkuneuvojen' kehityksen tiimoilta. Näiden kevytkulkuneuvojen uskotaan korvaavan nykyisen henkilöautokannan Euroopassa ja Yhdysvalloissa tulevaisuudessa.
Katso myös
Viitteet
Lähteet
- Sidwells, Chris (suom. Rekiaro, Ilkka) - Suuri Pyöräkirja - WSOY 2004 - ISBN 951-0-28648-6
- Evans, Jeremy & Brant, Richard - Pro Mountain Biker - Quintet Publishing Limited 1996 - ISBN 1-85076-646-0
- Van der Plas, Rob - The Mountain Bike Book, 3rd edition - Bicycle Books, Inc 1993 - ISBN 0-933201-32-X
Aiheesta muualla
Cykel
Fahrrad
Bicyclette
Sykkel
Cykel
)
)
)
)
)
)
)
)
)
