Portugalin kieli

Portugali ja sen entiset siirtomaat, erityisesti Brasilia, Angola ja Mosambik 

| vir = Brasilia, Portugali, Angola, Mosambik, Guinea-Bissau, Itä-Timor, Kap Verde, São Tomé ja Príncipe, Päiväntasaajan Guinea, Euroopan unioni | määrä = noin 218–230 miljoonaa | sija = 6 | kunta = indoeurooppalaiset kielet | ryhmä = itaaliset kielet
romaaniset kielet
iberoromaaniset kielet | abc = latinalainen | huolto = Instituto Internacional de Língua Portuguesa (IILP) | iso1 = pt | iso2 = por | sil = POR }} Portugalin kieli (português) on romaaninen kieli, joka sai alkunsa Portugalissassa ja Galicia ja on nykyään pääkieli myös muun muassa Angolassa, Brasiliaissassa, Mosambik, Kap Verdellä sekä useissa muissa Afrikannn ja Aasia valtioissa. Portugalia käytetään myös toisena kielenä useissa muissa maissa.

Portugali on puhujamääränsä perusteella maailman kuudenneksi suurin kieli. Sillä on yli 200 miljoonaa puhujaa, joista suurin osa asuu Portugalissa ja Brasiliassa. Portugali on äidinkielenä puhutuin kieli Etelä-Amerikassa (monissa espanjan kielissasissä maissa kuten Peru, Paraguayssa ja Bolivia on yhä merkittävä alkuperäiskieliä puhuvia vähemmistöjä). Portugalin kieli levisi maailmalle siirtomaa-ajalla. Siirtomaa-ajalla portugalin kielestä kehittyi useita kreoleja erityisesti Karibialla, Afrikassa ja Aasiassa.

Historia

Portugali kehittyi Iberian niemimaalla latinan kielestä, jonka roomalaiset toivat sinne ennen ajanlaskun alkua. Roomalaisia edeltävistä kielistä on portugalissa säilynyt jonkn verran sanastoa, esim. 'esquerdo' (vasen) ja 'sapo' (sammakko).

700-luvulla maurit valloittivat suurimman osan Iberian niemimaata, ja alueen kieliin jäi arabialaisperäisiä sanoja kun maurit karkotettiin 1200-luvulla. Portugalissa arvoidaan olevan noin 1000 arabialaisperäistä sanaa, esim. azeite (oliiviöljy) ja oxalá (kunpa).

Vanhimmat säilyneet todisteet muinaisesta galego-portugalin kielestä ovat löytyneet 800-luvulta peräisin olevista dokumenteista. Verbimorfologia sisälsi jo noihin aikoihin muun muassa persoonallisen infinitiivin, joka on yksi portugalia (ja galegoa) sen sisarkielistä erottava tekijä. 1300-luvulla galego ja portugali alkoivat erottautua toisistaan ja nykyportugalin muotoutuminen käynnistyi. Löytöretkien myötä portugalin kieli levisi ympäri maailmaa, merkittävimpänä Brasiliaan.

Vanhan portugalin kielen aikakauden katsotaan loppuneen noin 1500-luvulla, jolloin nykyportugali kehittyi. Renessanssin aikakaudella latinalais- ja kreikkalaisperäisten lainasanojen käyttö yleistyi. 1500-luvulla portugalista oli tullut lingua franca useissa Aasian ja Afrikan maissa.

Vuonna 1603 kirjoitettiin Nippo Jisho -niminen japani-portugali-sanakirja. Se sisälsi noin 32 000 hakusanaa.

Vuonna 1996 perustettiin Portugalinkielisten maiden yhteisö (Comunidade dos Países de Língua Portuguesa, CPLP), johon kuuluu kahdeksan valtiota.

Johdetut kielet

1500-luvulla portugalista kehittyi useita pidgineitä. Monista niistä tuli tulevien sukupolvien edustajien äidinkieliä. Nykyään portugaliin pohjautuvia kreoleja puhuu äidinkielenään maailmanlaajuisesti yli kolme miljoonaa ihmistä.

Portugalista on myös lainattu sanoja useisiin kieliin, kuten japaniin, indonesiaan, malaijiin, tetumiin ja swahiliin.

Luokitus ja sukulaiskielet

Portugali kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan romaaniseen kieliryhmään. Portugalin läheisimpiä sukulaiskieliä ovat galego sekä ladino (juutalaisespanja) ja espanja. Portugalin etäisimpänä sukulaiskielenä romaanisen kieliryhmän jäsenistä pidetään romanian kieltä.

Portugalin, galegon, ladinon ja espanjan puhujat voivat yleensä ymmärtää toisiaan jonkin verran.

Maantieteellinen sijoittuminen

Pääosa portugalin puhujista asuu Portugalissa ja Brasiliassa. Portugalia käytetään ensisijaisena kielenä Portugalissa, Brasiliassa, Angolassa, Mosambikissa ja São Tomélla ja Príncipellä. Portugali on myös yksi virallisista kielistä Itä-Timorssailla, Macao ja Päiväntasaajan Guineassa. Portugalia puhutaan laajalti myös Andorraissassa, Luxemburg, Namibiassa ja Paraguayllssa, joissa sillä ei kuitenkaan ole virallista asemaa. Portugaliin pohjautuvia kreoleja puhutaan ensisijaisina kielinä Kap Verdeä ja osassa Guinea-Bissaussa.

Murteet

Portugalin päämurteina pidetään euroopanportugaliaa ja brasilianportugali. Lisäksi Afrikassa ja Aasiassa on käytössä useita pienempiä murteita, mm. angolan portugali. Myös euroopanportugali ja brasilianportugali jakautuvat pienempiin murteisiin. Afrikassa käytettävät murteet ovat lähempänä euroopan- kuin brasilianportugalia. Euroopan- ja brasilianportugalilla on eroja ääntämisessä, sanojen oikeinkirjoituksessa ja kieliopissa.

Äännejärjestelmä ja lausuminen

(Huom. Tässä kuvaillaan Portugalissa puhutun portugalin lausumista, Brasiliassa ja muualla ääntämys poikkeaa jonkin verran tässä esitetystä.)

Portugalin kielessä on 36 foneemia, joista 14 on vokaaleja (5 nasaaleja), 2 puolivokaaleja ja 20 konsonantteja. Portugalin kieli muistuttaa espanjaa varsinkin kirjoitusasultaan, mutta lausumisessa on suurempia eroja.

Konsonantit ja puolivokaalit

	bilabiaalit	labiodentaalit	dentaalit / alveolaarit	postalveolaarit	palataalit	velaarit	uvulaarit
soinnittomat klusiilit	p		t			k
soinnilliset klusiilit	b		d			g
soinnittomat frikatiivit		f	s	ƣ
soinnilliset frikatiivit		v	z	5
nasaalit	m		n		Ɩ
lateraalit			l / 1 (vel.)		Ƭ
tremulantit			r				ʀ
puolivokaalit	w				j

Kielioppi

Portugalin kielioppi on melko samanlainen kuin muiden romaanisten kielten. Sanajärjestys on yleensä subjekti-verbi-objekti.

Adjektiivit

Portugalin adjektiivit taipuvat pääsanansa mukaan suvussa ja luvussa. Adjektiivin paikka on tavallisesti pääsanansa jäljessä.

Substantiivit

Portugalin substantiiveilla on kaksi sukua, maskuliini ja feminiini. Näitä vastaavat artikkelit um ja uma epämääräisessä ja o ja a määräisessä muodossa. Määräiset artikkelit monikossa ovat os ja as. Kuten muissakin romaanisissa kielissä, myös portugalissa käytetään maskuliinin monikkomuotoa ryhmästä, jossa on sekä maskuliini- että feminiinisukuisia.

Verbit

Portugalin kieliopin vaikein osuus on verbioppi. Verbit taipuvat indikatiivissa kahdeksassa aikamuodossa, jotka ovat:

1. futuuri (futuro)
2. yhdistetty futuuri (futuro composto)
3. preesens (presente)
4. imperfekti (pretérito imperfeito)
5. yksinkertainen perfekti (tai preteriti) (pretérito perfeito simples)
6. yhdistetty perfekti (pretérito perfeito composto)
7. pluskvamperfekti (pretérito mais-que-perfeito), jonka tavallinen muoto on ter-apuverbin avulla muodostettu yhdistetty pluskvamperfekti (pretérito mais-que-perfeito composto), mutta kirjakielessä käytetään myös ilman apuverbiä toimivaa yksinkertaista pluskvamperfektiä (pretérito mais-que-perfeito simples).

Tapaluokkia ovat lisäksi konditionaali (condicional), jonka aikamuodot tosin usein luetaan indikatiiviin kuuluviksi, konjunktiivi (conjuntivo) ja imperatiivi (imperativo), tosin vain myönteisenä toiselle persoonalle, muulloin imperatiivina käytetään konjunktiivia. Konjunktiivilla on erillinen taivutus kolmessa aikamuodossa (tämän lisäksi ovat yhdistetyt aikamuodot):

1. preesensissä (presente do conjuntivo)
2. imperfektissä (pretérito imperfeito do conjuntivo)
3. futuurissa (futuro do conjuntivo).

Lisäksi käytössä ovat gerundi, partisiippi sekä persoonallinen infinitiivi (infinitivo pessoal), jollaista ei ole monessa muussa kielessä. Persoonallinen infinitiivi ilmaisee tekijän, mikä mahdollistaa infinitiivin käytön monissa tapauksissa, joissa useimmissa romaanisissa kielissä voitaisiin käyttää ainoastaan sivulausetta.

Aiheesta muualla

• Portuguese 101 Portuguese for beginners and travelers