Negatiivinen vapaus on klassisen liberalismin määritelmä vapauden käsitteestä; myös libertarismi perustuu negatiivisen vapauden käsitteelle ja korostaa sitä voimakkaasti. Negatiivisessa vapauskäsityksessä tarkoitetaan vapautta ulkoa tulevasta pakottamisesta: väkivallasta ja pakkovallasta. Tässä käsityksessä ihminen siis on vapaa, jos toiset ihmiset tai yhteiskunnalliset instituutiot (kuten viranomaiset, poliittiset päätöksentekoelimet tai sääty- tai kastijärjestelmät) eivät rajoita hänen toimintaansa, puutu hänen ruumiilliseen koskemattomuuteensa tai omaisuuteensa. Muiden muassa Thomas Hobbes, John Locke ja Mill perustivat vapauskäsityksensä negatiiviseen vapauteen; käytännössä Mill tosin huomioi sosiaaliliberalistisissa kirjoituksissaan myös positiivisen vapauden tarpeen.
Positiivisella vapaudella voidaan tarkoittaa yleistä kykyä saavuttaa tahtonsa mukaisia päämääriä, mutta vakiintunemmassa käytössä käsite viittaa mahdollisuuteen harjoittaa kansalais- tai ihmisoikeuksiann, mahdollisuuteen saada osa yleisesti arvokkaina pidetyistä asioista (koulutus, terveydenhoito, työ, asunto, kulttuuri ym.) ja siten myös oikeuteen tulla autetuksi. Positiivinen vapaus on esimerkiksi sosiaaliliberalismi, sosialismin, kommunitarisminn ja eräiden konservatismi muotojen tarpeellisena pitämä vapauden laji. Muun muassa jo Rousseau, Hegel, Herder ja Marx pitivät positiivista vapautta tärkeänä.
Demokraattiset oikeusvaltiot ovat käytännössä negatiivisen ja positiivisen vapauden kompromisseja: laeilla pyritään takaamaan yksilölle yhtäältä oikeus välttyä mielivallalta ja toisaalta vapaus harjoittaa sellaisia perusoikeuksia kuin sanan-, kokoontumis- ja uskonnonvapaus; lisäksi julkinen sektori tai sen ja yksityisen sektorin yhteistoiminta on pyritty järjestämään niin, että positiivisen vapauden mukainen mahdollisuus esim. koulutukseen ja terveydenhuoltoon jollain tapaa toteutuu.
Nykyisessä filosofisessa ja yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa negatiivisen ja positiivisen vapauden olemusta ei yleensä lähestytä mitenkään itsestään selvänä. Vapauden käsite määrittyy aina vallan käsitettä vasten, ja nykyään (mm. Michel Foucault'n vaikutuksesta) ymmärretään yhteiskunnallisten valta-asetelmien voivan sisäistyä osaksi yksilön toimintaa ja identiteettiä. Tällöin korostuu tarve lähestyä vapautta historiallisena ilmiönä ja ajatus siitä, että negatiivinen ja positiivinen vapaus edellyttävät toisiaan.
Viime aikoina negatiivisen ja positiivisen vapauden näkökohtia on yhdistänyt vaikutusvaltaisella tavalla Nobel-palkittu taloustieteilijä Amartya Sen kykenevyyksien (capabilities) käsitteessään.
