Juhlien ohjelmassa on taidenäyttelyitä, erikoisten esineiden näyttelyitä, konsertteja, kesäteatteria, markkinoita, käsityönäytöksiä, urheilukilpailuja, hengellisiä tilaisuuksia ja tansseja . Maiju Lassilan kirjallinen ja muu perintö on päivillä vahvasti esillä.
Vuodesta 2004 päivien ohjelmaan on kuulunut valtakunnallista julkisuutta saanut Lahjattomien laulukilpailu, jonka tuottaa Apollo ry [1]
. Ensimmäisen kilpailun suojelija oli keihäänheittäjä Seppo Räty. Kisan voitti kansanedustaja Esa Lahtela.
Potsipäivät on 2000-luvulla laajentunut Potsiviikoiksi.
Potsiviikot 2007
Tohmajärven Potsiviikkoja vietetään 2007 kesäkuun 28. päivästä heinäkuun heinäkuun 8. päivään. Erikoisempaa ohjelmaa on muun muassa esitelmä Tohmajärven postitoimipaikoista, veneretki omilla veneillä soutaen Väärälahdesta Pitäjäntuvalle, kaksipyöräisellä ajo Särkijärven ympäri sekä Lahjattomien laulukilpailu Maiju Lassila -salissa. Kilpailun järjestää Apollo ry [1]
.