Säännöt
Valitaan etsijä. Kun etsijä on valittu joku potkaisee pallon joka on laitettu 'purkkiin' (purkki tai maahan piirretty ympyrä, jota sanotaan purkiksi). Etsijä lähtee pallon perään ja muut juoksevat piiloihin. Kun etsijä on hakenut pallon ja huutanut 'Pallo on purkissa' (tai vastaavaa) hän alkaa etsiä muita.
Jos hän näkee jonkun, hän juoksee pallolle ja siihen koskettaen huutaa nähdyn nimen, vaikkapa 'Esa nähty' tai 'Esan purkki'. Kun etsijä on nähnyt ja huutanut nähdyn nimen, nähty ei saa enää mennä takaisin piiloon vaan pysyy purkin läheisyydessä. Jos joku ehtiikin juosta pallolle ensin, hän voi potkaista sen. Tällöin muut jo nähdyt pelastuvat ja voivat piiloutua taas.
Jos pääsee pallolle ennen etsijää voi myös huutaa itselleen 'suojan' ('Oma purkki!', 'Suoja!'), jolloin hän on etsijältä suojassa kunnes muut leikkijät löydetään. Kun etsijä on nähnyt kaikki piilossa olevat, leikki alkaa alusta ja etsijänä on ensimmäisenä löydetty. Jos joku on käyttänyt suojan toinen ei saa voi käyttää perään.
Kierrokset
Leikkiin voidaan myös sopia kierroksia, jolloin etsijä on sama vaikkapa kolmen kierroksen ajan. Kierros vaihtuu aina kun palloa potkaistaan. Kolmannella kierroksella se, joka nähdään ensimmäisenä joutuu seuraaviksi kolmeksi kierrokseksi etsijäksi. Silloin kun kolmannella kierroksella ensimmäinen on nähty ja hänen purkkinsa huudettu, huudetaan pallolla 'kaikki pois piiloista' (tai jotain vastaavaa) ja aloitetaan leikki alusta.