Pylväsjärjestelmät

Pylväsjärjestelmät kehittyivät antiikin Kreikassa ja Roomassa. Pylväsjärjestelmiä on sovellettu länsimaisessa arkkitehtuurissa aina viime vuosisadalle asti.

Alun perin pylväsjärjestelmiä oli kolme: doorilainen, joonialainen ja korinttilainen. Ne syntyivät Kreikassa temppeleiden rakentamisen kehittyessä. Roomalaiset lisäsivät näihin vielä kaksi järjestelmää, toscanalaisen ja komposiitin.

Kreikkalaiset pylväsjärjestelmät olivat rakennusten tukirakenteita, ja niihin kuuluivat pylväiden lisäksi palkistot, joita pylväät kannattelivat. Roomalaiset omaksuivat pylväsjärjestelmät kreikkalaisilta, mutta muuntelivat niitä. Doorilaisesta pylväästä he esimerkiksi tekivät hoikemman ja lisäsivät siihen jalustan. Lisäksi roomalaiset kehittivät kreikkalaisten järjestelmien rinnalle toscanalaisen, sileävartisen pylvään sekä komposiittipylvään, jossa yhdistyvät joonialaisen ja korinttilaisen kapiteelin piirteet. Roomalaiset myös yhdistivät pylväsjärjestelmät holvi- ja kaarirakenteisiin, jolloin pylväät vähitellen menettivät alkuperäisen tehtävänsä tukirakenteina ja muuttuivat koristeiksi.

Pylväsjärjestelmät levisivät renessanssin aikana eurooppalaiseen arkkitehtuuriin roomalaisessa muodossaan. Roomalaisen arkkitehdin Vitruviuksennn teos De architectura libri decem vaikutti voimakkaasti käsityksiin pylväsjärjestelmien luonteesta ja käytöstä. Uusklassismi myötä palasi kiinnostus myös varhaisempaan kreikkalaiseen rakennustaiteeseen ja sen tyyli-ihanteisiin.

Katso myös

• Pylväs

Lähteet

• Arkkitehtuurin sanakirja. WSOY, 2000. ISBN 951-0-24579-8.
• Paavo Castrén ja Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
• Jyväskylän yliopisto - Taidehistorian sanasto