Johdanto
Konservatiiviset uskonnolliset näkemykset
Monet ihmiset erityisesti konservatiivisen eli olevia kantoja säilyttävän fundamentalistisen kristinuskon piirissä ajattelevat, että Raamattu on niin sanotusti Jumalan sanaa ja siten erehtymätön ja kumoamaton. Näin Raamatun ajatellaan olevan historiallisesti täydellisesti paikkansapitävä, jopa pienimpiä yksityiskohtia myöten — suurin osa konservatiiveista myöntää tosin ihmisten tekemien kopiointivirheiden mahdollisuuden.
Kaikki konservatiivit eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että Raamattu on täydellisen virheetön. Kaikki konservatiivit ovat kuitenkin sitä mieltä, että Raamattu on paikkansapitävä suurimpien historiallisten tapahtumien suhteen, ja että kaikkea Raamatussa olevaa ei tule ottaa kirjaimellisesti — esimerkkinä ilmiselvät runollisen ilmaisun kohdat.
Konservatiivit ovat sitä mieltä, että Ensimmäisen Mooseksen kirjan kuvaukset kaikkeuden alkuaikojen tapahtumista ovat historiallisesti täsmällisiä, ja he tulkitsevat tieteellisen todistusaineiston niin, että se tukee tätä ennakko-oletusta sen sijaan, että se tukisi evoluutioteoriaa eli kehitysoppia (ks. luomisoppi).
Joitakin konservatiivisia raamattuoppineita ovat amerikkalaiset Norman Geisler, Gary Habermas, F. F. Bruce, Edwin M. Yamauchi, Bruce Metzger, William F. Albright, Kenneth Kitchen ja Bryant G. Wood. Suomalaisia vanhoillisia raamattuoppineita on muun muassa Uuras Saarnivaara. Konservaiitivista raamatuntulkintaa edustavat Suomessa myös esimerkiksi Perusta- ja Concordia -lehdet. Näkyvästi konservatiivista raamattunäkemystä viime aikoina on edustanut myös esimerkiksi Pekka Reinikainen.
Liberaalit uskonnolliset ja ei-uskonnolliset näkemykset
Konservatiivisten näkemysten lisäksi uskonnollisista kysymyksistä on liberaaleja eli vapaamielisiä sekä sekulaareja eli maallisia näkemyksiä. Monet kristityt ja juutalaiset painottavat Raamatun kertomusten siveellisiä arvoja ja uskonnollisia käsityksiä, eikä kertomusten historiallisuus ole heille kovinkaan tärkeää. Monet uskovaiset viittaavat Raamatun kertomuksiin usein vertauskuvallisina taruina, tai tarkoituksellisesti yksinkertaistettuina kertomuksina. Erityisesti valtavirran juutalaisuus hylkää Raamatun kirjojen yksipuolisen kirjaimellisen tulkinnan.
Yleiskatsaus akateemisista näkemyksistä
Akateemisessa yhteisössä keskustelu pyörii lähinnä sen ympärillä, kuinka paljon Raamatun tekstille tulee antaa painoarvoa suhteessa sitä vastaan puhuvaan todistusaineistoon tai todisteiden puuttumiseen. Yleisesti niitä, jotka laittavat enemmän painoarvoa Raamatulle ja olettavat sen olevan oikeassa, ellei toisin todisteta, kutsutaan raamatullisiksi maksimalisteiksi (maksimi = suuri määrä tai aste). Vastakkaista näkemystä kutsutaan puolestaan raamatulliseksi minimalismiksi (minimi = pieni määrä tai aste).
Näiden kahden osapuolen välinen väittely koskee yleensä suhdetta historiankirjoitukseen yleensä: osapuolet ovat eri mieltä siitä, kuinka paljon vanhoille asiakirjoille ja epäsuoralle todistusaineistolle voi yleensäkään laittaa painoa. Maksimalistit ottavat Raamatun kertomukset lähtökohdaksi historian kokoamiselle, ja korjaavat tai tulkitsevat niitä uudelleen silloin, kun ne ovat ristiriidassa arkeologisen eli muinaistieteellisen todistusaineiston kanssa. Minimalistit lähtevät puhtaasti arkeologisesta todistusaineistosta, ja katsovat Raamatun kertomusten olevan historiankirjoituksen kannalta arvokkaita ainoastaan silloin, kun ne pitävät yhtä arkeologian kanssa.
Yksi syy maksimalistien ja minimalistien väliseen ristiriitaan on löydetyn ja arvioidun arkeologisen tiedon määrässä. Vanhoilliset arvioivat, että ainoastaan pieni murto-osa mahdollisesta arkeologisesta aineistosta on löydetty ja käyty läpi. Koska aineistoa on näin vähän, niistä ei voida heidän mukaansa tehdä kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Minimalistit ovat puolestaan sitä mieltä, että maksimalistien arviota huomattavasti suurempi osa arkeologisesta aineistosta on jo löydetty ja käyty läpi. Kumpikin osapuoli on yhtä mieltä siitä, että vaikka kiinnostus Raamattua koskevaan arkeologiaan on lisääntynyt, niin sanottujen raamatullisten maiden eli Lähi-idän poliittinen epävakaisuus ja taloudelliset olot ovat hidastaneet tutkimusta huomattavasti.
Kuten minkä tahansa kirjoituksen arvioinnissa, myös raamatullisen tekstin arviointi vaatii tietoa sen kirjoitusajankohdasta, kirjoittajasta ja alkuperäisestä tarkoituksesta. Suurin osa tutkijoista esimerkiksi on sitä mieltä, että Pentateukki kirjoitettiin joskus vuosien 1000 ja 600 eaa välillä. Suosituin oletus osoittaa kuningas Josian hallituskaudelle 600-luvulle eaa
Tämän vuoksi tulee varautua siihen, että kertomusten toistuva uudelleenkertominen sukupolvelta toiselle on muuttanut kertomuksia, ja niihin on saattanut sulautua alun perin täysin erillisiä kertomuksia. Mikäli kirjoitukset on kirjoitettu ylös Juudan kuningaskunnan aikana, poliittiset tarpeet ovat saattaneet huomattavasti vaikuttaa kirjoituksiin. Esimerkiksi Juudan ja Israelin kuningaskuntien esittäminen yhtenä valtiona liioitellusti on saattanut palvella Josian tarkoituksia.
Yleinen käsitys on, että meille säilyneet Raamatun tekstit perustuvat monissa tapauksissa vanhempiin kirjoitetuihin lähteisiin, jotka ovat sittemmin kadonneet. Tämä pätee niin Pentateukkiin kuin niin sanottuihin synoptisiin evankeliumeihin. Suurin osa tutkijoista hyväksyy tällaisen oletuksen. Olettamuksella on kuitenkin myös vastustajansa.
Vanha testamentti
Luomiskertomus
Suurin osa tutkijoista ja uskovaisista, jotka eivät ole luomisopin kannattajia, pitävät Raamatun luomiskertomusaanta taruna. Luomiskertomuksen vastustajat nojaavat kosmologia, geologiaan, kehitysoppiinll (erityisesti fossiiliöytöihin) ja Raamatusta itsestään tehtyyn tekstitutkimukseen. Monet Raamatun kuvaamat tapahtumat olisivat mahdottomia, mikäli kertomukset otettaisiin kirjaimellisina.
Vastakkaisia mielipiteitä ovat esittäneet lähinnä tieteellisen luomisopin eli kreationismin kannattajat, joihin kuuluu sekä nuoren Maan ja vanhan Maan luomisopin kannattajia että niin sanotun älykkään suunnittelun (Intelligent Design, ID) kannattajia.
Patriarkat
Raamatun patriarkoiksi kutsutaan Abrahamia, hänen poikansa Iisakia ja tämän poikaa Jaakobia. Raamatun kertomuksien patriarkoista katsotaan yleisesti olevan tarujaja, menneisyyteen sijoittuvia kertomuksia, joiden tarkoitus oli välittää siveellisiä opetuksia. Kaikki eivät jaa tätä näkemystä. Muinaistutkija Amihai Mazar väittää. että useat Raamatun kertomukset kuvaavat todenmukaisesti ja yksityiskohtaisesti elämää toisella vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua, sellaisena kuin kokemusperäinen muinaistiede sen vahvistaa. Toinen muinaistutkija Israel Finkelstein on puolestaan kiistänyt tämän, sanoen, että samat yhteisölliset tavat voidaan löytää myös ensimmäiseltä vuosituhannelta ennen ajanlaskun alkua.
Raamatun patriarkoista ei ole löydetty arkeologisia todisteita, eikä yksittäisen perhekunnan olemassaolosta ole käytännössä usein mahdollistakaan saada juuri arkeologisia todisteita. Finkelstein käytti omina todistuksinaan muun muassa viittauksia kamelien käyttöön kantojuhtina. Hänen mukaansa kameleista tuli kotieläimiä vasta toisen vuosituhannen loppupuolella ennen ajanlaskun alkua ja ne tulivat laajempaan käyttöön vasta ensimmäisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua (Finkelstein, 2001). Jotkut toiset tutkijat kuitenkin ovat sitä mieltä, että kamelit tulivat käyttöön jo niin varhain kuin 4000 eaa. (Levy, 2002)). Muita vääriä ajoituksia ovat joidenkin tutkijoiden mukaan muun muassa kohtaamiset aramealaisten ja filistealaisten kanssa, sillä näiden kansojen katsotaan saapuneen alueella vastaa 1300- ja 1100-luvuilla ennen ajanlaskun alkua.
Exodus
Niin sanotun Exoduksen eli Israelin kansan Egyptistä paon historiallisuudesta on väitelty tutkijoiden keskuudessa melko paljon. Tuohon aikaan Egyptiin tuli ja sieltä lähti useita aasialaisia kansoja. Muuttoliikkeiden kohteena oli erityisesti pitkään jatkuneiden kuivuusjaksojen aikana Niilin hedelmällinen suistoalue. Egyptiläisistä lähteistä on löydetty viittauksia, joiden perusteella juutalaisten on esitetty mahdollisesti olleen sama kansa kuin lähteiden mainitsemat hyksot, noin vuonna 1785 eaa. Egyptiin saapunut aasialainen, mahdollisesti seemiläinen kansa. Jotkut taas ovat ehdottaneet habiruita, joihin viitataan 1400- ja 1000-lukujen eaa. välillä. Varhaisin tunnettu viittaus 'Israeliin' on noin vuodelta 1200 eaa. oleva Merneptahin kivi, johon viitataan joskus nimellä 'Israelin kivi'. Siihen on kirjattu faarao Merneptahin (1232-1222 eaa.) voittoja, muun muassa 'Israel on tehty autioksi, hänellä ei ole siementä. Palestiinasta on tullut leski Egyptiä varten'. Jotkut tutkijat ovat väittäneet, että kivi viittaisi Israelin vapautumiseen Egyptin orjuudesta, vaikka kiven mainitsema voitto on kyseenalainen. Donald Redfordin mukaan Exoduksesta seurasi, että Israelista tuli kiertelevä paimentolaiskansa, joista osa oli jahvistisia, ja joka tarjoaa alkuperän Israelin kansalle.
Jotkut ovat pyrkineet löytämään historialliset vastineet Toisen Mooseksen kirjan mainitsemille kymmenelle vitsaukselle. Selitystä on etsitty muun muassa Theran tulivuorenpurkauksesta 1600-luvulla eaa. Yleisesti tätä pidetään kuitenkin näennäistieteenä.
Raamattu mainitsee Israelin kansan kooksi 600 000 aikuista miestä, mitä ei voida pitää kirjaimellisesti totena. Vaikka muinaisen Egyptin väkilukua ei tiedetä, tämä luku ylittäisi pienimmät arviot koko Egyptin väestöstä tuona aikana, ja se muodostaisi hyvin suuren osan tai jopa enemmistön väestöstä myös useimpien muiden arvioiden mukaan [1] 
. Monesti on ehdotettu, että sana 'tuhat' tulisi tulkita merkitsemään 'perhettä', joka vastaisi enemmän historiallisia tietoja.
Joosua
Jeriko ja muut Palestiinan asutuskeskukset osoittavat merkkejä väkivaltaisista kausista keskisellä pronssikaudella. Tunnetuimpana esimerkkinä Jerikon tuhoutuneen muurin jäännökset on löydetty. Ne ovat tuhoutuneet joko valtauksessa tai maanjäristyksessä toisen vuosituhannen puolivälissä ennen ajanlaskun alkua. Mielipiteet vaihtelevat sen suhteen, ovatko kyseessä Raamatun mainitsemat muurit. John Garstang on ajoittanut muurit noin vuoteen 1400 eaa. Kathleen Kenyon tutki Jerikoa vuosina 1952-1958 käyttäen uusia iänmääritysmenetelmiä. Hän ajoitti kaupungin noin vuoteen 1550 eaa., perustuen siihen, ettei kaupungista löydetty 1400-luvulle tyypillisiä merkkejä muualta tuodusta keramiikasta.
Myöhemmin Bryant G. Wood julkaisi artikkelin Biblical Archaeological Review -lehdessä sanoen, että Kenyonin johtopäätöksissä oli vakavia ongelmia, ja että Garstangin alkuperäinen ajoitus oli oikeampi. Garstangin ja Woodin ajoitus on yhtäpitävä monen raamattuoppineen tekemälle Joosuaan ajoitukselle. Myös Wood esitti, että arkeologiset löydöt vastaavat Joosuan kirja koskien Jerikon valtausta noin vuonna 1400 eaa. Löydöt eivät kuitenkaan osoita, että väestö olisi lisääntynyt tuohon aikaan merkittävästi. Sen on arveltu olleen noin 50 000 – 100 000 henkeä [1] . Suurin osa tutkijoista ei kuitenkaan ole hyväksynyt Woodin ajoitusta ja yleisesti muurien katsotaan tuhoutuneen Kenyonin ajoituksen mukaisesti.
Varhaisin arkeologinen todistusaineisto joka viittaa siihen, että nimenomaan israelilaiset ovat olleet seudulla, ajoittuu 1200-luvulle eaa.
Yhdistynyt Israelin kuningaskunta
Kuningas Daavidia on yleisesti pidetty historiallisena henkilönä, erityisesti sen jälkeen kun löydettiin 800-luvulta ennen ajanlaskun alkua peräisin oleva Tel Danin piirtokirjoitusn, joka todennäköisesti viittaa Daavidin huoneeseen. Tutkijat ovat jakaantuneempia sen suhteen, oliko Raamatussa kuvattua kuningas Salomo mahtavaa valtakuntaa, yhdistynyttä Israelin kuningaskuntaa, tai Jeroboamin kapinointia koskaan olemassa, vai ovatko ne vain myöhempiä sepitelmiä. Niiden olemassaolon puoltajat huomauttavat siitä tosiasiasta, että maa oli jaettu kahteen osaan, joiden keskuksina olivat Jerusalem ja Shechem, jo silloin kun egyptiläiset hallitsivat Israelia Egyptin Uuden valtakunnan aikana. Salomon valtakunta ylsi Raamatun kertomusten mukaan pohjoisesta Eufrat-joelta etelään Punaisellemerelle. Tämän alueen valtaaminen ja hallussa pitäminen olisi vaatinut suuren määrän sotilaita ja aseita ja hyvín järjestäytyneen valtion. Salomon valtakunnan olemassaoloa puoltaneet ovat kuitenkin esittäneet, että Raamattu ei esitä alueiden olleen suoraan Israelin valtion hallinnon alla, vaan esittää alueet lähinnä verovelvollisina Israelille.
Jerusalemista on vain vähän löytöjä 900-luvulta eaa. Kaupunki on kuitenkin tuhottu ja uudelleenrakennettu 15-20 kertaa väitetyn Daavidin ja Salomon ajan jälkeen, joten arkeologiset todisteet ovat saattaneet myös tuhoutua. Joitakin löytöjä on ajoitettu keskiselle pronssikaudelle ja myöhemmin rautakaudelle. Alueelta on kuitenkin vuonna 2005 tehty löytö, jota on esitetty kuningas Daavidin palatsin paikaksi, ja jonka on väitetty voivan muuttaa tämän näkemyksen.
Tuon ajan ulkopuoliset historioitsijat eivät mainitse Daavidin ja Salomon voittoja. Muut alueen valtakunnat olivat kuitenkin tuohon aikaan alamaissa.
Mikäli kuitenkin David Rohlin kronologia (jonka kiintopiste on ajoitettu 9. toukokuuta 1012 eaa. tapahtuneen auringonpimennyksen mukaan) pitää paikkaansa, tällöin Saul on ollut historiallinen henkilö. Heettiläisissä tähän aikaan kirjoitetuissa Amarnan kirjeissä mainitaan 'habiru'-niminen joukko ja heidän johtajansa Labayu, ja tämän kolme alipäällikköä, Dadua, Yishaia ja Ayab. Labayun elämä ja teot vastaavat lähes täysin Raamatullista Saulia. Lisäksi mainitaan, että hänellä oli poika Ishbaal. Labayun, jonka nimi merkitsee 'Juudan leijonaa', mainitaan näissä kirjoituksissa kuolleen Gilboan vuorella. Lingvistisesti Yishaia on sama kuin Iisai, Dadua sama kuin Daavid ja Ayab sama kuin Jooab. Heprealaisilla oli tapana myöhemmissä teksteissään korvata nimi 'Baal' liitteellä '-boseth' (häpeällinen jumalakuva); tällöin Ishbaal olisi sama kuin Iisboset.
Myöhemmät kuninkaat
Yleisesti katsotaan, että Kuningasten kirjojen antamat kuvaukset Juudan ja Israelin kuningaskuntien historiasta ovat jossain määrin historiallisia kuvauksia, joskin puolueellisia sellaisia. Arkeologiset löydöt ja naapurikansojen historiankirjoitukset ovat vahvistaneet Raamatun kirjoitusten antaman yleiskuvan, vaikkakaan eivät kaikkia yksityiskohtia. Muun muassa Ahabin osallistuminen Karkarin taistelulaisistaun löytyy myös assyria aikakirjoista. Israelin kuningas Omri mainitaan Meshan kivessä. Assyrialaiset historiankirjat mainitsevat myös useita myöhempiä kuninkaita, jotka osoittivat kunnioitustaan Assyrialle.
Pakkosiirtolaisuus ja sen jälkeinen aika
Esran kirja ja Nehemian kirjain kuvaavat, miten israelilaiset palaavat Babylon pakkosiirtolaisuudesta Persian vallan aikana. Suurin osa tutkijoista katsoo, että kuvaukset ovat jossain määrin historiallisia, vaikkakaan kuvauksille ei löydy juurikaan vahvistusta ulkopuolisista lähteistä.
Danielin kirjan, joka esittää kertovansa juutalaisen profeetta Danielin elämästä Babyloninissa Nebukadressar ajasta Kyyroksen aikaan, katsotaan yleisesti ajoittuvan hellenistiselle ajalle ja olevan suurimmaksi osaksi historialliseen tilanneyhteyteen sijoittuvaa mielikuvituksen tuotetta. Konservatiiviset tutkijat kuitenkin puolustavat sen historiallisuutta ja huomauttavat, että Belsassarnin, jonka Danielin kirja kuvaa Babylonia kuninkaaksi juuri ennen Persian valloitusta ja jota pidettiin kauan kirjoittajan mielikuvituksen tuotteena, on osoitettu olleen Babylonian viimeisen kuninkaan Nabodinuksen poika.
Esterin kirjan, joka kertoo kauniista ja hyveellisestä Esteristä, josta tuli Persian kuninkaan Ahasveruksen kuningatar ja joka pelasti juutalaiset tuholta vihollistensa käsissä, historiallisuus on samoin kyseenalaistettu. Alun perin se pyrittiin liittämään babylonialaisiin ja elamiittilaiseen tarustoon, mutta nämä teoriat on kuitenkin kumottu.
Uusi testamentti
- ''Katso myös: Jeesuksen historiallisuus ja Historiallinen Jeesus
Kristillisten uskomusten historiallisuus
Jeesuksen historiallisuus, opetukset ja todellinen luonne ovat olleet ja ovat edelleen kuuma puheenaihe raamatuntutkijoiden parissa. Varhaisimmat Jeesuksesta puhuvat Uuden testamentin tekstit, apostoli Paavalin kirjeet, ajoittuvat ensimmäisen vuosisadan puoleenväliin. Paavali itse oli nähnyt Jeesuksen ainoastaan näyssä. Hän itse väitti niiden olevan jumalallisia ilmestyksiä ja sellaisina määrääviä. Suurin osa nykyisistä tutkijoista on sitä mieltä, että varsinaiset kuvaukset Jeesuksesta, ennen kaikkea evankeliumit, kulkivat aluksi suullisena perimätietona ja kirjoitettiin ylös vasta muutamia kymmeniä vuosia Jeesuksen väitetyn ristiinnaulitsemisen jälkeen. Tämän vuoksi kirjoitusten ei katsota olevan suoraa ensikäden tietoa, joka olisi kirjoitettu Jeesuksen väitettynä elinaikana tai pian sen jälkeen. Toisessa ääripäässä ovat sellaiset tutkijat kuten Thomas Arnold, A. N. Sherwin-White ja Michael Grant, jotka katsovat Uuden testamentin kuvauksen Jeesuksen elämästä ylösnousemusta myöten olevan historiallisia.
Jotkut tutkijat, kuten Earl Doherty, ovat esittäneet, ettei Jeesusta koskaan olisi ollutkaan, vaan että hänen hahmonsa olisi vain yhdistelmä lukuisista todellisista henkilöistä ja hellenistiselle ajalle tyypillisistä taruista. Varhaiset ei-kristilliset viittaukset Jeesukseen, joita muun muassa Tacitus, Suetonius ja Josephus kirjoittivat, voidaan kyseenalaistaa. Tämän jälkeen Jeesuksen olemassaolosta ei ole Raamatun ulkopuolisia todisteita. Tällainen näkemys ei ole kuitenkaan yleinen Raamatun tutkijoiden keskuudessa.
Historiasta kuitenkin tunnetaan lukuisia tapauksia, joissa historiallisen henkilön elämä on ollut samankaltainen kuin taruhahmoon tai mytologian hahmoon liitetty kertomus. Esimerkiksi Jeanne d'Arcia voitaisiin pitää Juudit-kertomuksen mukaelmana, jollei tiedettäisi, että Jeanne d'Arc todella on ollut historiallinen henkilö.
Kristillisten perinteiden historiallisuus
Jotkut tutkijat katsovat, että nykyisin tunnetulla Jeesuksella on paljon yhtäläisyyksiä ensimmäisten vuosisatojen taruihin ja mysteeriuskontoihin, kuten mithralaisuuteen. Kaikki eivät kuitenkaan jaa tätä näkemystä. Esimerkiksi
First International Congress of Mithraic Studies -kongressin osanottajat olivat sitä mieltä, että mithralaisuuden vaikutukset kristinuskoon rajoittuvat enimmäkseen kristilliseen taiteeseen.
On ehdotettu, että tämä vaikutteiden lainaamainen on tapahtunut samaan tyyliin, kuin millä tavalla Latinalaisen Amerikan kansat ovat omaksuneet perinteisten uskontojensa osia myöhemmin tulleeseen kristinuskoonsa. Roomalainen mithralaisuus ei kuitenkaan muistuttanut kristinuskoa paljoakaan ennen kuin vasta muutaman sadan vuoden päästä, mikä saattaa tarkoittaa, että lainaaminen tapahtuikin toiseen suuntaan.
Joidenkin kristillisen perinteen yksityiskohtien väitetään tulevan Euroopan pakanallisista uskonnoista. Tällaisia ovat Jeesuksen perinteinen syntymäpäivä (25. joulukuuta) ja kuolinpäivä (pääsiäinen), jotka saattavat viitata talvipäivänseisaukseen ja jumalatar Eostren (mistä englannin sana Easter, pääsiäinen) hedelmällisyysmenoihin. Talvipäivänseisaus, jolloin päivä on lyhin, on 21.12. Tämä päivä on yhdistetty apostoli Tuomakseen, joka epäili ylösnousemusta. Toisaalta näiden juhlien ajankohtiin liittyvät myös hyvin vahvat juutalaistaustaiset perinteet. Juutalaiset ovat juhlineet pääsiäistä (Pesach) Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi jo kauan ennen kristinuskon syntyä, ja romaanisten kansojen pääsiäistä tarkoittavat sanat (pascua, pâques, paschalis jne.) eivät viittaa samaan kantaan kuin Eostre, vaan nimenomaan juutalaiseen pääsiäiseen. Germaanikansojen on väitetty omaksuneen joulujuhlansa kristillistyneiltä roomalaisilta 300- ja 400-luvuilla. Juutalaisuudessa profeettojen kuolinpäiväksi oletettiin usein joko heidän syntymäpäivänsä tai hedelmöittymispäivänsä. Jos Jeesus olisi hedelmöitetty pääsiäisenä noin 25. maaliskuuta, hän olisi syntynyt jouluna.
Raamatullisen arkeologian ja historiantutkimuksen koulukuntia
Raamatun historiallisuuden suhteen on olemassa kaksi löyhästi määriteltävissä olevaa koulukuntaa, raamatullinen minimalismi ja raamatullinen maksimalismi. Todelliset mielipiteet jakaantuvat kuitenkin yleensä näiden välille, sen sijaan että sijoittuisivat tiukasti jompaankumpaan ääripäähän.
Raamatullinen minimalismi
Raamatullinen minimalismi lähtee siitä oletuksesta, että Raamattu on enimmäkseen mielikuvituksen tuotetta ja että kaikki sen kertomukset ovat luonteeltaan tarunomaisia. Erityisesti Raamatun alkupuolen kertomuksilla ei katsota olevan mitään historiallisia perusteita. Näin kaikki kertomukset myös raamatullisista patriarkoista olisivat taruja, eikä heitä olisi koskaan ollut olemassa. Minimalistit ovat myös sitä mieltä, ettei Israelin kahtatoista heimoa, yhdistynyttä Israelin kuningaskuntaiaa, kuningas Daavid tai kuningas Saulia koskaan ollut olemassa.
Jotkut raamatulliset minimalistit, tunnetuimpana Earl Doherty, ovat myös ehdottaneet, ettei Jeesustakaan olisi ollut olemassa, vaan että hänen hahmonsa olisi vain koostettu useista eläneistä henkilöistä ja taruista.
Raamatullinen maksimalismi
Raamatullinen maksimalismi lähtee siitä oletuksesta, että Raamattu on enimmäkseen historiallisesti paikkansapitävää, lukuun ottamatta poikkeuksia, kuten ilmiselvästi taruiksi tai runollisiksi tarkoitettuja osia. Näkemys yhdistetään usein virheellisesti käsitykseen Raamatun erehtymättömyydestä. Suurin osa maksimalisteista ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että Raamattu on erehtymätön.
Suurin osa raamatullisista maksimalisteista hyväksyy monia nykyaikaisen historian ja arkeologian tutkimustuloksia ja myöntävät, että Raamatun tarunomaisten kertomusten takana olevien historiallisten tosiasioiden esiinkaivamisessa tulee noudattaa varovaisuutta. Maksimalistit kuitenkin katsovat, että Raamatun ydinkertomukset kertovat pohjimmiltaan todellisista historialliseista tapahtumista, ja että erityisesti Raamatun nuoremmat kirjat ovat historiallisempia kuin vanhemmat.
Arkeologian avulla voidaan selvittää historiallisia aikakausia ja valtakuntien olemassaoloa, elämän ja kaupankäynnin tapoja, käsityksiä sekä yhteiskunnallisia järjestelmiä. Arkeologia pystyy kuitenkin ainoastaan harvoissa tapauksissa, eikä sen ole yleensä tarkoituskaan, tarjota tietoa yksittäisten ihmisten tai perheiden elämästä. Näin arkeologia ei voi myöskään sanoa juurikaan mitään Raamatun patriarkkojen olemassaolosta. Osa maksimalisteista katsoo, että kaikki tai suurin osa näistä patriarkoista oli historiallisia henkilöitä, mutta että Raamatun kertomuksia näistä henkilöistä ei tulisi ottaa täysin kirjaimellisesti. Osa taas katsoo, että jotkut tai jopa kaikki näistä patriarkoista tulisi lukea ennemminkin puhtaasti taruluomusten, joiden henkilöllä on ainoastaan hieman tekemistä jonkun todellisen henkilön kanssa, joukkoon — hieman samaan tapaan kuin brittiläinen taru Kuningas Arthurista.
Raamatulliset maksimalistit katsovat, ettö Israelin kaksitoista heimoa olivat olemassa, vaikka eivät välttämättä katsokaan Raamatun kertomuksen niiden alkuperästä olevan paikkansapitävä. Maksimalistit katsovat myös Israelin historian merkittävimpien henkilöiden, kuten kuningas Daavidin ja kuningas Saulin olleen olemassa, samoin kuin Israelin kuningaskunnan ja Jeesuksen.
Marginaalinäkemyksiä
Populistiset kirjoittajat kuten juutalainen Immanuel Velikovsky, Donovan Courvillein ja muut kirjoittajat uskovat että arkeologisen todisteaineiden puute johtuu traditionaalisen kronologian virheistä tai arkeologisten todisteiden ajoittamisesta. Velikovskyn teoriat osoitettiin tieteellisesti kuitenkin vääräksi. Uudempien teorioiden kuten juutalaisen David Rohl ja Peter Jamesin mukaan egyptiläisessä ajanlaskussa on noin 300 vuoden virhe, joka johtuu siitä, että 21. ja 22. dynastia hallitsivat osin samanaikaisesti eri puolilla Egyptiä. Rohl ajoittaa oman kronologiansa Urartissa 9. 5. 1012 eaa. nähtyyn auringonpimennykseen, jonka ajankohdan hän laski tietokoneella, ja joka egyptiläisten dokumenttien mukaan tapahtui Akhenatenin aikakaudella. Rohlin kronologia ei kuitenkaan ole saavuttanut yleistä hyväksyntää, ja sen voimakkaimpiin vastustajiin kuuluu konservatiivikristitty egyptologian professori Kenneth Kitchen.
Lisääntynyt ristiriita minimalistisen ja maksimalistisen koulukunnan välillä
2000-luvulle tultaessa debatti minimalistien ja maksimalistisen koulukunnan välillä on vain lisääntynyt. Vuonna 2001 Israel Finkelstein ja Neil Asher Silberman julkaisivat kirjan The Bible Unearthed: Archaeology's New Vision of Ancient Israel and the Origin of Its Sacred Texts, joka seurasi jotakuinkin minimalistista linjaa ja sai monet vanhoilliset kiihdyksiin. Samana vuonna Hershel Shanks puolestaan kirjoitti Biblical Archeological Review -julkaisun maalis-huhtikuun numerossa useita arkeologeja ja raamattuoppineita lainaten, että minimalismi oli kuolemassa. Vuonna 2003 egyptologi ja maksimalisti Kenneth Kitchen kirjoitti teoksen On the Reliability of the Old Testament. Hän puhui Raamatun luotettavuuden puolesta ja arvosteli Finkelsteinin, Silbermanin ja muiden minimalistien näkemyksiä. Kitchen kuitenkin vastustaa ankarasti juutalaisen David Rohlin revisioitua kronologiaa, joka ajoittaa VT:n tapahtumat noin 300 vuotta myöhempään aikaan.
Arkeologia ja nykyisen Israelin politiikka
Raamatullinen arkeologia aiheuttaa joskus myös poliittisia ristiriitoja, erityisesti silloin kun se käsittelee yhdistynyttä Israelin kuningaskuntaa. Jotkut nykyiset Suur-Israelin kannattajat nimittäin käyttävät oletettua historiaa tukena näkemyksilleen. Tällaiset henkilöt saattavat syyttää Israelin kuningaskunnan historiallisuuden ja Exoduksen epäilijöitä antisemitismistä.
Katso myös
Lähteet
Raamatullinen maksimalismi vastaan Raamatullinen minimalismi:
- Biran, Avraham. ''David' Found at Dan.' Biblical Archaeology Review 20:2 (1994): 26-39.
- Cassuto, Umberto. The documentary hypothesis and the composition of the Pentateuch: eight lectures by U. Cassuto. Translated from the Hebrew by Israel Abrahams. Pp. xii, 117. Jerusalem: Magnes Press, Hebrew University, 1961
- Coogan, Michael D. 'Canaanites: Who Were They and Where Did They Live?' Bible Review 9:3 (1993): 44ff.
- Finkelstein, Israel and Silberman, Neil A. 2001 The Bible Unearthed. New York: Simon and Schuster
- Harpur, Tom. 2004. 'The Pagan Christ. Recovering the Lost Light' Thomas Allen Publishers, Toronto.
- Kitchen, Kenneth A. 2003 On the Reliability of the Old Testament. Grand Rapids: Eerdmans
- Mazar, Amihai. 1992. Archaeology of the Land of the Bible: 10,000-586 B.C.E. New York: Doubleday.
- Na'aman, Nadav. 1996 .'The Contribution of the Amarna Letters to the Debate on Jerusalem's Political Position in the Tenth Century B.C.E.' BASOR. 304: 17-27.
- Na'aman, Nadav. 1997 'Cow Town or Royal Capital: Evidence for Iron Age Jerusalem.' Biblical Archaeology Review. 23, no. 4: 43-47, 67.
- Mithraic Studies: Proceedings of the First International Congress of Mithraic Studies. Manchester U. Press, 1975.
- Shanks, Hershel. 1995. Jerusalem: An Archaeological Biography. New York: Random House.
- Shanks, Hershel. 1997 'Face to Face: Biblical Minimalists Meet Their Challengers.' Biblical Archaeology Review. 23, no. 4: 26-42, 66.
- Steiner, Margareet and Jane Cahill. 'David's Jerusalem: Fiction or Reality?' Biblical Archaeology Review 24:4 (1998): 25-33, 62-63; 34-41, 63. This article presents a debate between a Biblical minimalist and a Biblical maximalist.
- Thomas L. Thompson, The Bible in History: How Writers Create a Past, London 1999
- William G. Dever, What Did the Biblical Writers Know and When Did They Know It?, Grand Rapids: Eerdmans 2001
- Wood, Bryant G., 'Did the Israelites Conquer Jericho? A New Look at the Archaeological Evidence,' Biblical Archaeological Review 16(2) (March/April 1990): 44-58.
- Yamauchi, Edwin, The Stones and the Scriptures. Philadelphia: J.B. Lippincott Company, 1972.
Muita:
Aiheesta muualla
Vanha testamentti:
Uusi testamentti:
|
Tietoja 
