Tuomainen on Vihreän liiton puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja ja vihreän liikkeen perustajajäseniä Kuopiossa. Vaikka hän vastusti alkuaan liikkeen järjestymistä puolueeksi, hän on toiminut alusta pitäen puolueessa aktiivisesti. Tuomainen oli vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ehdolla Pohjois-Savosta ja sai 2 346 ääntä.
Tuomainen on julkaissut muutamia runokirjoja. Hän on myös tasa-arvo- ja vammaisasia-aktiivi. Tuomainen on ollut jäsen mm. valtioneuvoston asettamassa Tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa ja on parhaillaan Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnassa sekä Valtion liikuntaneuvoston Erityisryhmien liikunnan jaostossa, Opetusministeriön asiantuntijaelimessä, jonka alaa vammaisliikunta on. Tuomainen on pitkäaikainen käräjäoikeuden lautamies, mistä hyvästä hänelle on myönnetty myös herastuomarin arvonimi.
Tuomaista voi pitää yhtenä vihreiden ideologeista, hän korostaa sosiaalietiikan, oikeudenmukaisuuskysymysten ja pehmeiden arvojen tärkeyttä. Tuomainen on vaikuttanut keskeisesti Vihreän liiton periaateohjelman 2006 sisältöön. Tuomainen on mm. termin vihreä feminismi isä; tuon käsitteen hyväksyi puoluekokous 2006 periaateohjelmassaan. Hän on kiteyttänyt myös vihreiden kulttuuripoliittiset tavoitteet termiin ”monivärinen sinivalkoisuus”.
Tuomainen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden lisensiaatti ja hallintotieteiden maisteri.
Tuomaisella on viisi lasta: Maunu (s. 1980), Sonja (s. 1985), Sandra (s. 1999), Mikael (s. 2000) sekä Aura (s. 2004). Tuomaisen ensimmäinen aviopuoliso on Eeva-Liisa Tuomainen, toinen Minna Tuomainen. Tuomaisen isä on parhaiten näyttelijänä tunnettu Toivo Tuomainen, äiti myyjä Annikki os. Räihä.
Aiheesta muualla