Rainbow

| entiset jäsenet =

| levy-yhtiö      =

}}

Rainbow oli kitaristi Ritchie Blackmoren vuonna 1975 perustama hard rock -yhtye joka oli suosionsa huipulla 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Blackmore on toiminut yhtyeen kiistattomana keulahahmona koko sen uran ajan. Blackmore vaihtoi soittajia useaan kertaan ja näin ollen jokaisella studioalbumilla soittaa eri kokoonpano. Yhtyeen albumeita on myyty yli 20 miljoonaa.

Historia

Alkuajat (1974-1975)

Vuoden 1974 syksyllä, kun Deep Purple alkoi levyttää tulevaa Stormbringer-albumia, kitaristi Ritchie Blackmore ehdotti, että Purple levyttäisi cover-version Quartermass-yhtyeen kappaleesta 'Black Sheep Of The Family'. Muut jäsenet hylkäsivät ehdotuksen, koska heidän mielestään Deep Purplen ei tulisi levyttää toisten kappaleita. Blackmore ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan päätti levyttää kappaleen omikseen ja julkaista sen soolosinglenä. Hän päätti käyttää levytyksessä apunaan yhdysvaltalaista Elfnn-yhtyettä, joka oli ollut lämmittelijänä Deep Purplen kiertueilla ja jonka levyjä Purplen jäsenet olivat tuottaneet. Etenkin laulaja Ronnie James Dio vahva ääni vaikutti Blackmoreen. Helmikuussa 1975 Elf (ilman kitaristiaan) ja Blackmore kokoontuivat Musicland-studioille Münchenaniin, Länsi-Saksa levyttämään kappaletta, mutta pian Blackmoren huomattua, kuinka hienosti homma toimi, hän päätti tehdä kokonaisen sooloalbumin. Samana vuonna julkaistulla Ritchie Blackmore's Rainbow-albumilla soittavat Blackmoren ja Dion lisäksi basisti Graig Gruber, kosketinsoittaja Mickey Lee Soule ja rumpali Gary Driscoll. Albumilla yhdistyívät Blackmoren suosimat keskiaikaiset teemat ja Dion fantasia-aiheiset sanoitukset. Tuottajana oli Deep Purpleakin tuottanut Martin Birch.

Rainbow nousee (1975-1978)

Ritchie Blackmoren erottua Deep Purplesta vuoden 1975 kevät-kiertueen jälkeen, hän päätti panostaa Rainbow-yhtyeeseen (nimen inspiraationa oli tiettävästi Los Angelesissa sijaitseva kuuluisa rock-baari) ja alkoi suunnitella levyn julkaisun myötä livekiertuetta. Ensilevyllä soittaneesta yhtyeestä Blackmore kelpuutti mukaan vain laulaja Ronnie James Dion ja halusi mukaan musikaalisesti kehittyneempiä muusikoita. Basistiksi tuli skotlantilainen Harlet-yhtyeessä soittanut Jimmy Bain ja kosketinsoittajaksi otettiin Tony Carey. Rumpaliksi yhtyeeseen tuli Jeff Beckin yhtyeessä soittanut rumpalitaituri Cozy Powell. Yhtye rakennutti lavasteeksi jättimäisen elektronisen sateenkaaren, jonka tuhansia valolamppuja ohjattiin tietokoneella. Ensimmäisellä, vuoden 1975 lopulla tehdyllä USA:n kiertueella sateenkaari aiheutti lukuisia teknisiä häiriöitä vahvistimiin ja PA-laitteisiin. Kiertueen jälkeen yhtye meni studioon ja vuoden 1976 alkupuoliskolla julkaistiin albumi Rising, jota nykyään pidetään yhtenä suurista heavy metal -klassikkoalbumeista. Kappaleista etenkin kakkospuolen pitkät 'Stargazer' ja 'A Light In The Black' nousivat klassikoiksi. Levyn myötä yhtye teki laajan maailmankiertueen päättäen sen Kaukoitään vuoden 1976 joulukuussa.

Vuoden 1977 alkupuolella Blackmore alkoi järjestellä yhtyettään uudelleen. Ensin basisti Jimmy Bain sai yllättäen potkut yhtyeestä. Potkujen syyksi sanottiin erimielisyydet Blackmoren kanssa. Uudeksi basistiksi otettiin mm. Uriah Heepissa soittanut Mark Clarke. Pian tämän jälkeen kosketinsoittaja Tony Careykin sai lähteä, tosin palaten parin kuukauden jälkeen takaisin. Eikä tässä vielä kaikki, myös Mark Clarke vapautettiin tehtävistään samoihin aikoihin. Hänen sanottiin haluavan vaikuttaa enemmän kappaleiden sävellykseen. Jäljelle jäänyt nelikko (Blackmore, Dio, Powell, Carey) nauhoitti tulevaa albumia Ranskassa. Kesällä 1977 Tony Carey sai lopullisesti tarpeekseen Blackmoren temppuiluista ja lähti ovet paukkuen yhtyeestä.

Samana vuonna julkaistiin edellisvuoden maailmankiertueella nauhoitetuista konserteista koottu live-albumi On Stage. Yhtye lähti promotoimaan albumia ja uudeksi basistiksi valittiin Widowmakerissa soittanut australialainen Bob Daisley ja kosketinsoittajaksi kanadalainen David Stone. Uusi albumi Long Live Rock 'n' Roll viimeisteltiin ja se julkaistiin vuoden 1978 alkupuolella. Albumi oli hivenen kaupallisempi kuin edeltäjänsä. Sen suosituimpia kappaleita ovat muun muassa nimikappale, jossa on tarttuva kertosäe, sekä etenkin pitkä 'Gates Of Babylon'. Yhtye teki matalan profiilin kiertueen Amerikassa kesällä 1978, ja huolimatta uuden albumin kohtalaisen hyvistä myyntilukemista Blackmore ei ollut tyytyväinen yhtyeen menestykseen ja halusi suunnata enemmän Amerikassa menestyneen AOR-musiikin suuntaan. Ronnie James Dio ei ollut Blackmoren kanssa lainkaan samaa mieltä ja pitkän riitelyn jälkeen loppuvuodesta 1978 hän erosi yhtyeestä ja liittyi Black Sabbathiin. Myös Daisley ja Stone erotettiin samoihin aikoihin.

Kaupalliseen menestykseen ja laskuun (1979-1984)

Ritchie Blackmore otti yhteyttä vanhaan Deep Purplen aikaiseen bändikaveriinsa basisti Roger Gloveriin joka oli Purple-uransa jälkeen kunnostautunut tuottajana. Alun perin Gloverin piti vain tuottaa Rainbown tuleva albumi, mutta Daisleyn lähdön myötä myös basistin paikka aukesi ja Gloverista tuli yhtyeen basisti. Uudeksi laulajaksi valittiin enemmän pop-piireissä tunnettu Graham Bonnet joka oli edeltäjänsä täydellinen vastakohta sliipattuine kampauksineen, peililaseineen ja pukuineen. Yhtyeen täydensi vielä kosketinsoittaja Don Airey, joka oli soittanut Colosseum-yhtyeessä sekä tehnyt studiosessioita. Tällä kokoonpanolla alettiin tehdä uutta, kaupallista, Down to Earthinin-albumia. Blackmore sai vihdoin haluamaansa singlemenestystä Russ Ballard kirjoittamalla 'Since You’ve Been Gone'-kappaleella sekä 'All Night Long'-kappaleella. Aivan täysin ei yhtye ollut hylännyt hard rock-juuriaan, siitä osoituksena levyn päättävä 'Lost In Hollywood'. Yhtye teki laajan maailmankiertueen ja viimeinen esiintyminen oli ensimmäisessä Donningtonissa järjestetyssä 'Monsters Of Rock'-festivaalissa. Tämä jäi myös rumpali Cozy Powellin sekä laulaja Graham Bonnetin viimeiseksi esiintymiseksi Rainbowssa. Powell lähti kyllästyneenä hakemaan uusia kuvioita ja Bonnetin sukset menivät ristiin Blackmoren kanssa.

Uusina miehinä aukkoja otettiin paikkamaan tuntemattomat amerikkalaismuusikot laulaja Joe Lynn Turner ja rumpali Bobby Rondinellissa. Yhtye levytti Tanska albumin Difficult To Cure, jolta löytyy yhtyeen suurin hitti, jälleen Russ Ballardin kirjoittama 'I Surrender'. Myös 'Spotlight Kid' löysi paikkansa yhtyeen live-show'n avaajana aina loppuun asti. Yhtyeen runko ei kuitenkaan pysynyt pitkään samana. Vuoden 1981n lopulla kosketinsoittaja Don Airey lähti Ozzy Osbourne kiertuebändiin ja uudeksi kosketinsoittajaksi valittiin tuntematon David Rosenthal. Vuoden 1982 albumi Straight Between the Eyes oli edellistä rokkaavampi ja siltä irtosi myös Amerikan listoille noussut 'Stone Cold'-kappale. Levyn myötä tehdyn kiertueen jälkeen Blackmore ja Glover hajottivat yhtyeen, sillä Deep Purplen huhuttu uudelleenkokoontuminen oli ajankohtaistunut. Tästä ei vielä kuitenkaan tullut mitään ja miehet kasasivat Rainbown uudelleen ottamalla Turnerin ja Rosenthalin takaisin, mutta rumpaliksi valittiin uusi mies, Chuck Burgi. Kokoonpano teki yhtyeen ehkä kritisoiduimman, vuonna 1983illa julkaistun Bent Out Of Shape-albumin. Yhtye oli albumilla palannut entistä enemmän kaupallisen popin suuntaan. Singlenä julkaistusta 'Street Of Dreams'-kappaleesta tehtiin video, joka kuitenkin kiellettiin Music Television vedoten sen hypnoottisiin vaikutuksiin. Rainbow teki vielä vuoden 1984 alussa Japanin kiertueen, jonka jälkeen yhtye hajosi Blackmoren ja Gloverin lähdettyä uudelleen kasattuun Deep Purpleen.

Takaisin sateenkaareen (1993-1997)

Erottuaan Deep Purplesta jälleen, nyt lopullisesti, vuonna 1993, Blackmore perusti Rainbown uudelleen. Hän kokosi bändin nuorista, tuntemattomista muusikoista. Laulajaksi tuli Doogie White, basistina oli Greg Smith, kosketinsoittajana Paul Morris ja rummuissa John O’Reilly. Yhtye julkaisi varsinkin Euroopassa hyvin menestyneen Stranger in Us All -albumin vuonna 1995. Kokoonpano teki kiertueita aina vuoteen 1997 asti, vaihtaen rumpalia pariin otteeseen. Ensin rumpuihin palasi jo vanhasta Rainbowsta tuttu Chuck Burgi ja hänen jälkeen John Miceli. Blackmore hajotti yhtyeen vuonna 1997 ja on sen jälkeen soittanut akustista keskiaikaista musiikkia vaimonsa Candice Nightin kanssa Blackmore’s Night-nimen alla.

Rainbow Suomessa

Rainbow on vieraillut muutamaan otteeseen Suomessa. 1980-luvulla yhtye kävi vuosina 1981, 1982 ja 1983 sekä 1990-luvulla vuonna 1995. Vuonna 1977 yhtyeen oli tarkoitus aloittaa Euroopankiertue Helsingistä, mutta tulliongelmat estivät konsertin.

Yhtyeessä ovat esiintyneet

Kitaristit

Ritchie Blackmore (perustajajäsen)

Laulajat

Ronnie James Dio (1975–1978)
Graham Bonnet (1978–1980)
Joe Lynn Turner (1980–1984)
Doogie White (1994–1997)

Rumpalit

Gary Driscoll (1975)
Cozy Powell (1975–1980)
Bobby Rondinelli (1980–1982)
Chuck Burgi (1983–1984, 1995–1996)
John O'Reilly (1994–1995)
John Miceli (1996–1997)

Basistit

Craig Gruber (1975)
Jimmy Bain (1975–1977)
Mark Clarke (1977)
Bob Daisley (1977–1978)
Roger Glover (1978–1984)
Greg Smith (1994–1997)

Kosketinsoittajat

Mickey Lee Soule (1975)
Tony Carey (1975–1977)
David Stone (1977–1978)
Don Airey (1979–1981)
David Rosenthal (1981–1984)
Paul Morris (1994–1997)

Diskografia

Studioalbumit

Live-albumit

On Stage (1977)
Finyl Vinyl (1986)
Live in Germany '76 (1994)
Live in Europe '76 (1996)
Live In Munich 1977 (2006)
Live In Cologne 1976 (2006)
Live In Dusseldorf 1976 (2006)
Live In Nurnberg 1976 (2006)

Kokoelma-albumit

Monsters Of Rock (1980) (Rainbow mukana kahdella kappaleella)
The Best of Rainbow (1981)
The Very Best of Rainbow (1997)
20th Century Masters - The Millennium Collection: The Best of Rainbow (2000)
All Night Long: An Introduction (2002)
Pot of Gold (2002)
Catch the Rainbow: The Anthology (2003)

DVD:t

Live In Munich 1977 (2005)
Live Between The Eyes 1982 / The Final Cut 1979-1984 (2006)
Live At Budokan Tokyo 1984 (2006)

Singlet

Man On The Silver Mountain (1975)
Catch The Rainbow (1975)
Starstruck (1976)
Stargazer (1976)
Kill The King (1978)
Long Live Rock 'N' Roll (1978)
Gates Of Babylon (1979)
Since You Been Gone (1979)
All Night Long (1980)
I Surrender (1981)
Can't Happen Here (1981)
Jealous Lover (1981); Can't Happen Heren b-puoli
Stone Cold (1982)
Power (1982)
Can't Let You Go (1983)
Street Of Dreams (1983)
Hunting Humans (Insatiable) (1995)
Ariel (1995)

Triviaa

Ennen kuin Kiss -yhtyeen Paul Stanley ja Gene Simmons vaihtoivat ensimmäisen yhtyeensä nimen Wicked Lesteriksi, bändin nimi oli Rainbow.