Ranskan akatemia

Tehtävät

Nykyisin akatemialla on kaksijakoinen tehtävä.

Kielestä huolehtiminen

Alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti akatemian tulee pitää huolta ranskan kielestä. Tämä tavoite asetettiin sen alkuperäisessä perustamispäätöksessä. Tämän tarkoituksen toteuttamiseksi akatemia on menneisyydessä työskennellyt kielen normittamiseksi, jotta siitä tulisi entistä selkeämpää yhteistä omaisuutta kaikille ranskalaisille ja kieltä käyttäville.

Nykyisin akatemia toteuttaa tätä huolehtimalla kielen laadukkuudesta ja seuraamalla sen välttämätöntä kehitystä. Näin tavoitteena on kielen hyvä ja oikea käyttö. Tätä tavoitettaan akatemia toteuttaa julkaisemalla sanakirjaa Dictionnaire de l’Académie française. Oikean kielenkäytön normeja tuodaan esiin tämän sanakirjan sekä akatemian suositusten myötä sekä erilaisiin kielenkäytön neuvostoihin osallistumisella.

Taloudellinen tuki

Nykyisin akatemian toinen keskeinen tehtävä on mesenaattina toimiminen. Tätä tehtävää ei alkuperäinen perustamisasiakirja tunne, mutta akatemian saamat runsaat taloudelliset lahjoitukset ovat tämän tehtävän mahdollistaneet. Vuosittain akatemia jakaa noin 60 erilaista kirjallisuuspalkintoa.

Tuki ei kohdistu ainoastaan Ranskan kansalaisille, vaan myös ranskan kieltä käyttävälle yhteisölle, eli francofoniselle maailmalle. Myös kirjallisille yhdistyksille ja tieteellisille seuroille akatemia antaa taloudellista tukeansa.

Historia

Kardinaali Richelieu

Kardinaali Richelieu laaditutti akatemian säännöt 1635 ja kuningas Ludvig XIII hyväksyi ne samana vuonna. Pariisin parlamentti rekisteröi säädökset vuonna 1637. Näin määriteltiin virallinen status kirjallisten jäsentensä yhteisöstä, joka tämän jälkeen kokoontuisi asioiden käsittelyyn. Tehtävä oli siis antaa säännökset ja hyvän käytön kriteerit kaikille ranskan kieltä käyttäville.

Sanakirjan ensimmäinen painos ilmestyi 1694 ja toistaiseksi viimeisin vuonna 1992. Se yhdeksäs painos on valmisteilla. Kokouksiaan akatemia piti aluksi jäsentensä luona. Vuodesta 1639 lähtien akatemia kokoontui kanslerinsa luona kunnes vuodesta 1672 lähtien kokoukset pidettiin Louvressa. Vuonna 1805 akatemia muutti Ranskan instituutin rakennukseen, jossa se pitää yhä kokouksiaan.

Perustaja kardinaali Richelieu julistautui akatemian suojelijaksi ja oli sitä kuolemaansa saakka. Hänen jälkensä tehtävää hoiti kansleri Séguier kunnes kuningas Ludvig XIV ryhtyi hoitamaan tehtävää. Tämän jälkeen tehtävä on kuulunut Ranskan valtionpäämiehen tehtäviin, olipa hän keisari, kuningas tai presidentti.

Kuolemattomat

Pierre Loti pukeutuneena vihreään virka-asuun, kun hänet vastaanotettiin Ranskan akatemiaan 7. huhtikuuta

1892 Akatemia koostuu 40 jäsenestä. Akatemia valitsee itse jäsenensä, joita kutsutaan kuolemattomiksi, koska kardinaali Richelieun akatemialle antamassa sinetissä on teksti ”Kuolemattomuudelle”. Akatemian historian aikana sillä on ollut jäsenenä yli 700 henkilöä. Jäsenistö koostuu runoilijoista, romaanikirjailijoista, teatterintekijöistä, filosofeista, lääkäreistä, tiedemiehistä, taidekriitikoista, sotilaista, valtiomiehistä sekä kirkonmiehistä, joista jokainen on omalla tavallaan tehnyt ranskan kieltä entistä tunnetummaksi.

Akateemikoilla on virka-asunaan kaikissa juhlallisissa yhteisistunnoissaan toiselta konsulikaudelta peräisin oleva vihreä virkapuku, johon kuuluu myös kaksilierinen hattu, viitta ja miekka. Tätä asua käyttävät myös muiden Ranskan instituutin akatemioiden jäsenet. Valintaa Ranskan akatemiaan pidetään nykyisinkin kaikkein korkeimpana vihkimyksenä.

Akatemian jäsenet eivät voi erota. Jos joku kuitenkin ilmoittaa jättäytyvänsä pois akatemiasta, hänen tilalleen ei valita uutta edustajaa ennen hänen kuolemaansa. Akatemian yleiskokous voi kuitenkin erittäin painavista syistä erottaa jäsenensä. Toisen maailmansodan jälkeen erottamisia tapahtui ja niistä tunnetuin koski marsalkka Pétainiä.

41. tuoli

On kuitenkin syytä muistaa, että valtaisa joukko, usein hyvinkin valovoimaisia kirjailijoita, ei ole koskaan päässyt akatemian jäseneksi. He eivät ole joko koskaan pyrkineet jäseneksi tai heidän ehdokkuuttaan ei hyväksytty. Myös ennenaikainen kuolema on estänyt monen akatemiaan pääsyn. Vuonna 1885 kirjailija Arsène Houssaye kutsui ensimmäisen kerran näitä jäsenyyttä vaille jääneitä akatemian 41. tuolin haltijoiksi.

Katso myös

Luettelo Ranskan akatemian jäsenistä tuoleittain