Reikäkortti

Reikäkortti on yksi vanhimmista tavoista koneellisesti käsiteltävän tiedon tallentamiseen. Se on yleensä vakiomuotoinen neliskanttinen kartonginpala, jossa on muutamia satoja mahdollisia lävistyskohtia, joista osa rei'itetään sen mukaan, mitä tietoa kortin halutaan ilmaisevan.

Ensimmäistä kertaa reikäkortteja käytti tiettävästi ranskalainen Basile Bouchon puoliautomaattisen kudontalaitteensa ohjaukseen. Reikäkorteille oli tallennettu tieto kankaaseen kudottavasta kuviosta. Saman idean toteutti menestyksekkäämmin niin ikään ranskalainen Joseph Jacquard, joka kehitti täysautomaattisen kudontakoneen.

Vuonna 1890 reikäkortteja käytettiin apuvälineenä Yhdysvaltainenen väestönlaskennassa. Kustakin kansalaisesta tehtiin kortti, jolle tallennettiin laskennassa olennaiset perustiedot. Tämän jälkeen suurille korttimäärille saattoi niin sanotun reikäkorttikone eli tabulointilaitteen avulla tehdä esimerkiksi erilaisia hakuja ja lajitteluja. Tekniikan patentoi Herman Hollerith vuonna 1887. Vuonna 1896 Hollerith perusti Tabulating Machine Companyn, joka muodosti osan vuonna 1911 perustetusta IBM:stä.

Vuonna 1953 Suomeen perustettiin Reikäkorttiyhdistys reikäkorttikonealan ammattilaisten toimintafoorumiksi. Vuonna 1955 se alkoi julkaista Reikäkortti-lehteä. Vuonna 1960 Reikäkorttiyhdistyksen nimi muutettiin Tietokoneyhdistykseksi ja yhdistyksen julkaisu muuttui Tietokone-lehdeksi (ei mitään yhteyttä nykyiseen Tietokone-lehteen).

Reikäkortit ja reikänauhat olivat merkittävä tallennusväline tietotekniikan ensimmäisinä vuosikymmeninä. 1980-luvulle tultaessa magneettiset tallennusvälineet kuten levykkeet ja nauhat olivat kuitenkin jo syrjäyttäneet reikäkortit ja -nauhat lähes täysin.

Katso myös

• Reikänauha
• Reikäkorttikone