Helismaa muistetaan parhaiten noin viidestätuhannesta sanoituksestaan, joista 1 500 levytettiin. Hän oli 1950-luvun alusta lähtien hedelmällisessä yhteistyössä säveltäjä Toivo Kärjen kanssa. Tapio Rautavaara levytti monet Helismaan sanoittamista kappaleista. Hän teki elämänsä aikana 8 näytelmää, 10 revyytä, 104 radiohupailua, 32 elokuvakäsikirjoitusta ja peräti noin 5 000 laulutekstiä.
Suomalaisen tieteissarjakuvan klassikon Maan mies Marsissa (1947) toinen kirjoittaja oli Reino Helismaa. Sarjakuva ilmestyi ensi kerran Seikkailujen maailma -lehdessä jatkosarjana). Piirtäjä oli Ami Hauhio. Seikkailujen Maailman ja Isku -lehdissä Helismaa kirjoitti monilla eri kirjailijanimillä, kuten Rudi Halla ja Masa Palo. Reino Helismaan jännityskertomuksia on julkaistu kokoelmassa '...ja reikärauta-Brown' (toimittaja Juri Nummelin, Gummerus 2001).
Siviiliammatiltaan Helismaa oli konelatoja, mutta tuli tunnetuksi sodan jälkeen esittämällä J. Alfred Tannerin kupletteja. Ensimmäinen levytys tapahtui vuonna 1947 Tapio Rautavaaran kanssa kappaleella Yhteinen Susannamme. Vuonna 1948 Helismaa levytti yksinään J. Alfred Tannerin kappaleita, mm. Kekkerit Mäkelän kanatarhassa ja Nujulan talkoopolkka. Läpimurtonsa hän teki vuonna 1949 levyttämällä neljä kappaletta: Meksikon pikajuna, Daiga daiga duu, Suutarin tyttären pihalla ja Balladi Villistä lännestä. Kaikki neljä ovat hänen omia sanoituksiaan ja Balladi Villistä lännestä myös oma sävellys. Itse laulettuja ovat myös mm. Sorsanmetsästys, Pigalle ja Montmartti ja Tili tuli lauantaina.
Helismaan tunnetuimpien sävelmien joukossa ovat Päivänsäde ja menninkäinen, Rakovalkealla, Reissumies ja kissa, Etana asialla ja Sorsanmetsästys, jotka kaikki ovat myös hänen sanottamiaan. Toivo Kärjen suosituimmista lauluista Repen sanoittamia olivat mm. Rovaniemen markkinoilla, Reppu ja reissumies, Kaksi vanhaa tukkijätkää, Lauluni aiheet, Moukan tuuri, Neljän tuulen tiellä, Lentävä kalakukko, Kulkurin iltatähti (1951), Minä soitan sulle illalla (1952), Laivat puuta - miehet rautaa (1952), Me tulemme taas (1953), Hiljainen kylätie (1953), Sinun silmiesi tähden (1953), Täysikuu (1953), Tili tuli lauantaina (1953), Mummon kaappikello (1954), Vanhan veräjän luona (1959), Tango merellä, Tuopin jäljet (1963), Aurinko laskee länteen (1965). Viimeksi mainittua hän ei enää saanut valmiiksi, vaan viimeistely jäi Juha Vainion tehtäväksi.
Hän teki myös muun muassa radiokuunnelmia, elokuvakäsikirjoituksia (mm. Pekka ja Pätkä -elokuvat) ja näytelmiä.
Reino Helismaa kuoli keuhkosyöpään vuonna 1965. Hänet on haudattu Honkanummen hautausmaalle (kortteli 21-1-6).
Timo Koivusalo ohjasi Reino Helismaasta ja Tapio Rautavaarasta kertovan elokuvan Kulkuri ja Joutsen.
Aiheesta muualla ja lähteitä
- Jukka Pennanen, Kyösti Mutkala: Reino Helismaa, jätkäpoika ja runoilija (WSOY 1994).
- Reino Helismaan sanoituksia Toivo Kärjen sävellyksiin
- Reino Helismaa Pomus.netin tietokannassa
- YLE - Sadan vuoden syke - Reino Helismaa
- Reino Helismaan laulutuotanto 1900-luvulla Suomen Äänitearkiston tietokannassa
- Reino Helismaan sävellystuotanto 1900-luvulla Suomen Äänitearkiston tietokannassa
- Reino Helismaan sanoitustuotanto 1900-luvulla Suomen Äänitearkiston tietokannassa
- YLE/Elävä arkisto: Repen ralleja
