www.all2know.com Google WWW All2know fi
  Etusivu Etusivu | Tietoja Tietoja 
  Navigaatio
» Etusivu
» Artikelkategorier
» Luettelo luetteloista
» Aakkosellinen hakemisto
» Kalenteri
» Arvottu artikkeli
» Muokkaa Aiheesta muualla
Viimeisimmät muutokset: 2007-06-26
  Tänne linkitetyt sivut 
1937
Tampereen teknillinen yliopisto
Krohn
Luokka: suomalaiset professorit suomalaiset tietojenkäsittelytieteilijät

Reino Kurki-Suonio

Reino Elias Mikael Kurki-Suonio (s. 29. syyskuuta 1937) on Tampereen teknillisen yliopiston emeritusprofessori.

Reino Kurki-Suonio on ennen kaikkea tietojenkäsittelytieteen ja ohjelmistotekniikan tutkija ja opettaja, ja monet hänen oppilaansa ovat keskeisillä paikoilla yrityselämässä tai yliopistoissa. Kansainvälisten tieteellisten saavutusten lisäksi hän on ollut uranuurtajana alan opetuksessa ja tutkimuksessa Suomessa.

Ura

Reino Kurki-Suonio aloitti 1965 Pohjoismaiden ensimmäisenä tietojenkäsittelyopin professorina Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa (nykyisessä Tampereen yliopistossa). Tässä tehtävässä hän joutui luomaan suuntaa sille, minkälaista on yliopistotasoinen tietojenkäsittelyopin opetus ja tutkimus. Silloin – niin kuin myöhemminkin – työnantajat toivoivat käytössä olevien järjestelmien käytön opettamista; Kurki-Suonion lähtökohta oli kuitenkin saada aikaan sisällöltään kestävämpää ja samalla teoreettisempaa opetusta, mikä suuntaus on osoittautunut kestäväksi yliopistotasoisessa tietojenkäsittelyopin opetuksessa. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan katkaissut yhteyksiä yritysmaailmaan, vaan Kurki-Suonio on ollut voimakkaasti kehittämässä yritysmaailman ja yliopistojen välistä yhteistyötä. Ohjaamiensa väitöskirjojen ja lukuisten vastaväitösten kautta hän oli keskeisenä henkilönä luomassa Suomeen alan ensimmäisiä tutkijasukupolvia.

Vuonna 1980 professori Kurki-Suonio hyväksyi kutsun Tampereen teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelytekniikan professoriksi. Tullessaan korkeakoulun professoriksi hän sai valita sijoituspaikkansa. Vaikka hänen peruskoulutuksensa onkin matemaatikon, hän valitsi paikakseen elektroniikan laitoksen, paljolti sen takia, että hänellä oli jo Tampereen yliopiston ajoilta yhteistyötä professori Yrjö Neuvon kanssa. Tämä valinta oli yksi merkittävimpiä yksittäisiä päätöksiä siinä ketjussa, joka on tehnyt Tampereen teknillisen yliopiston Tietotekniikan osastosta laaja-alaisen ja voimakkaan yksikön Suomessa.

Eläkkeelle Kurki-Suonio jäi vuonna 2002.

Tukimus

Reino Kurki-Suonio opiskeli matematiikkaa, valmistui filosofian maisteriksi 1959, jonka jälkeen siirtyi Suomen Kaapelitehtaalle silloin uuden alan, tietokoneiden, pariin. Kuusikymmentäluvun alussa hän oli puolen vuoden vierailulla Tanskassa, jossa hän tutustui tohtori Peter Nauriin ja Algol-kieleen. Tämä johti sitten väitöskirjaan (1964) formaaleista kielistä ja automaateista sekä pitkään kestäneeseen tutkimukseen ohjelmointikielten ja kääntäjien parissa. Kahdeksankymmentäluvun alkupuolella Kurki-Suonion kiinnostus siirtyi hajautettujen ja rinnakkaisten järjestelmien määrittelyyn ja suunnitteluun. Yhdessä Åbo Akademin professorin Ralph-Johan Backin kanssa hän esitteli yhteisaktioteorian (joint actions), jonka pohjalle on sittemmin hänen johdollaan kehitetty DisCo-niminen kieli ja määrittelymenetelmä.

Tehtävät

Ylioppilas 1955; filosofian maisteri 1959, tohtori 1964 Helsingin yliopistosta.

Suomen Kaapelitehdas 1960-1966, Yhteiskunnallisen Korkeakoulun, sittemmin Tampereen yliopiston tietojenkäsittelyopin professori 1965-1980. Tampereen teknillisen korkeakoulun, sittemmin Tampereen teknillisen yliopiston tietojenkäsittelytekniikan professori 1980-2002, josta eläkkeelle syksyllä 2002.

Monivuotinen laitosjohtaja ja laskentakeskuksen johtokunnan puheenjohtaja Tampereen yliopistossa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa. Varadekaani ja konsistorin jäsen Tampereen yliopistossa (1969-1971), hallituksen ja valtuuston jäsen (1979-1980). Ulkopuolinen jäsen luonnontieteellisen toimikunnan matematiikan ja fysiikan jaostossa (1971-1973). Kanta-Hämeen kesäyliopiston rehtori (1972-1974). Tampereen teknillisen korkeakoulun sähkötekniikan osastonjohtaja (1982-1983), tietotekniikan osastonjohtaja (1993-1995). Opetusministeriön tietojenkäsittelytekniikan tutkijankoulutusohjelman johtaja (1985-1989). VTT:n Tietojenkäsittelytekniikan laboratorion neuvottelukunnan puheenjohtaja (1989-1993). TISEn (Tampereen tietojenkäsittelytieteen ja -tekniikan tutkijakoulu) johtaja (1994-1995). Tampereen teknillisen yliopiston 1. vararehtori (1998-2002).

Vieraileva tutkija Carnegie-Mellon Universityssä 1964-1965 ja 1984-1985 sekä Stanfordissa 1974-1975, IFIPin tieteellisen työryhmän Formal Description of Programming Concepts jäsen (1967-1980), IFIPin teknisen komitean Software: Theory and Practice jäsen (1974-), varapuheenjohtaja (1991-1994), puheenjohtaja (1995-), Suomen edustaja IFIPin yleiskokouksessa (1997-). Pohjoismaisen BIT-aikakauslehden toimituskunnan jäsen (1971-1986); IEEE Transactions on Software Engineering -lehden toimittaja (1992-). Suomalaisen tiedeakatemian jäsen (1992-), Teknisten tieteiden akatemian jäsen (1981-).

Kunnianosoitukset

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan ritarimerkki 1990. Vuoden tietotekniikkavaikuttaja vuonna 2000. Suomen Kulttuurirahaston palkinto (25 000 euroa) 2002.

Harrastukset

Reino Kurki-Suonion harrastuksista ensimmäinen on selvästi Musiikki, isolla alkukirjaimella ja sanan varsinaisessa merkityksessä, kuten hän itse asian ilmaisee kotisivullaan. Aiemmin hän harrasti myös urheilusukeltamista ja siihen liittyen veneilyä Ahvenanmaan ulkosaaristossa. Syksyisin sienimetsä on hänelle tuttu, ja monet ovatkin kuulleet innostuneita kertomuksia suppilovahveroiden löytämisestä.

Reino Kurki-Suonion maailmankatsomus perustuu kristinuskon juuriin hylkäämättä luonnontieteellistä pohjaa.

Lähteet

Reino Kurki-Suonion CV ja kotisivu. Keskustelut hänen kanssaan ja 20-vuotinen työskentely samassa työpaikassa.

Aiheesta muualla

Tarjoaa Wikipedia, vapaa tietosanakirja. Aiheesta muualla. Kaikki teksti on saatavilla GNU Free Documentation License Aiheesta muualla.