Riimukirjainten historiaa
Riimukirjoitus syntyi roomalaisella rautakaudella, ilmeisesti 100-luvulla jaa. Vanhimmat tunnetut riimukirjoitukset sisältyvät Vimosen suosta tehtyihin löytöihin Tanskassa ja ajoittuvat noin vuoteen 160 jaa. Suosituimman teorian mukaan ne perustuivat lähinnä latinalaisiin kirjaimiin. Niissä on kuitenkin joitakin viitteitä myös pohjoisitalialaisista ja kreikkalaisista kirjaimista. Riimukirjaimistoja oli monia tyyppejä. Manner-Euroopan germaaneilla (gooteilla) oli käytössä 24 merkkiä ja anglosakseilla 30. Pohjolassa käyttöön tuli viikinkiajalla lyhyempi 16 merkin riimukirjaimisto, josta oli tanskalainen ja ruotsalais-norjalainen versio.
Riimukirjoitus katosi kristinuskon myötä manner-Euroopastastasta ja Britannia 700-luvun loppuun mennessä. Pohjolassa sitä käytettiin 800—1100, Gotlannissa vielä 1500-luvulla, ja harvoin jopa vielä 1800-luvun alussa Taalainmaan syrjäseuduilla.
Riimukirjainten alkuperästä on erilaisia käsityksiä.
Viikinkien käyttämä nimitys riimuille oli
futhark, joka muodostuu kuudesta ensimmäisestä aakkosesta
f-u-th-a-r-k. Riimut olivat suoraviivaisia eikä niissä ollut kaarevia muotoja. Sellaisia oli helpompi veistää puuhun tai hakata kiveen.
Riimukivien tekstit ovat yleensä lyhyitä ja kaavamaisia. Kuuluisin ja pisin teksti on Rökin kivessä, joka seisoo Itä-Götanmaalla (58.13N-14.40E). Nuorimmat kivet ovat hautakiven tapaisia muistokiviä. Kiviin hakattiin usein kirjainten lisäksi kuvia.
Riimut myyteissä
Futhark-riimut
Muinaisskandinaavisessa mytologiassa
Yggdrasil oli puu, joka yhdisti kaikki Yhdeksän Maailmaa.
Odin oli viisauden ja kuoleman jumala, jolla oli sammumaton tiedonjano. Odinin mielestä tieto oli valtaa, ja hän halusi lahjoittaa tiedon lahjana seuraajilleen. Odin halusi selvittää riimujen salaisuuden, ja niinpä hän keihästi itsensä Gungnir-keihäällään Yggdrasil-puun kylkeen, ja riippui puun kyljessä yhdeksän päivää. Jumala uhrasi itsensä itselleen. Yhdeksän oli erittäin merkityksellinen numero muinaisskandinaavisessa magianharjoituksessa (yhdeksän maailmaa), joten hän oppi yhdeksän (myöhemmin kahdeksantoista) maagista laulua ja kahdeksantoista maagista riimua.
Riimuja käytettiin myös ennustamiseen. Tacitus mainitsi ennustamiseen käytetyt merkit jo Germania-teoksessaan vuonna 97 jaa.[Tacitus: Germania. Suom. Tuomo Pekkanen. 1975]. Ei kuitenkaan ole todisteita, että nimenomaan riimuaakkosto olisi ollut germaanien käytössä jo tällöin.
Tietotekniikassa
Pohjoiseurooppalaiset riimut on koodattu
Unicode-merkistön (versio 4.1) lohkoon U+16A0–16FF. Jokaisella kirjaimella on vain yksi merkkipaikka, huolimatta siitä monessako eri riimuaakkostossa se esiintyy. Lohkoon kuuluu 75 kirjainta (16A0–16EA), kolme välimerkkiä ja kolme symbolia, joita käytettiin keskiaikaisissa kalentereissa. Riimuja voi näin tarvittaessa esittää vaikka Web-sivustoilla, jos käyttäjällä on vaadittava merkistötuki:
- ᚻᛖ ᚳᚹᚫᚦ ᚦᚫᛏ ᚻᛖ ᛒᚢᛞᛖ ᚩᚾ ᚦᚫᛗ ᛚᚪᚾᛞᛖ ᚾᚩᚱᚦᚹᛖᚪᚱᛞᚢᛗ ᚹᛁᚦ ᚦᚪ ᚹᛖᛥᚫ
Muinaisenglantia, latinalaisilla kirjaimilla:
- He cwaeth that he bude thaem lande northweardum with tha Westsae
Vanha merkitys suomen kielessä
Vaikka suomea ei tiedetä kirjoitetun riimuilla, on sana riimu vanha suomalainen sana. Ruotsalainen Ove Berg väittää kuitenkin vuonna 2003 julkaistussa kirjassaan 'Runsvenska: svenska finska' tulkinneensa Ruotsin eteläosista löytyneiden riimukivien tekstejä suomen kielen avulla
[1] 
.
Suomen kielessä riimu tarkoitti joissain murteissa viiltoa, naarmua tai raaputusta. Riimustaminen oli viillon tekemistä tai naarmutusta. Riimustus oli koristekuvio esimerkiksi puussa tai luussa. Riimusauva oli puusauva, johon oli merkitty viilletyin kuvioin kalenteri. Riimusauva tosin saattoi saada nimensä myös latinalaisesta primus-sanasta, joka tarkoitti uudenkuun jälkeistä vuorokautta.
Kirjoitus tarkoitti myös alun perin koristekuviointia.
Monissa kielissä riimua tarkoittavan sanan 'rune' vastine suomen kielessä on 'runo'.
Lähteet
Katso myös
Runealfabet
Runen
Alphabet runique
Runer
Runor
)
|
Tietoja 
)
