Rikotun ikkunan ongelma

Tarina

Tarinassa pikkupoika rikkoo kaupanpitäjän ikkunan. Kaikki tuntevat myötätuntoa kaupanpitäjää kohtaan, mutta keksivät pian, että lasittaja saa tästä lisää työtä. Lasittaja puolestaan ostaa rahoillaan leipää, leipuri villapaitoja ja niin edelleen, joten ikkunan rikkominen näyttää vilkastuttavan yhteisön talouselämää.

Tällöin ihmiset kuitenkin unohtavat vaihtoehtoiskustannukset eli piilokulut ja menetetyt mahdollisuudet, jotka syntyivät, kun rahaa piti käyttää ikkunaan. Jos kaupanpitäjä ei olisi käyttänyt rahojaan ikkunan ostamiseen, hän olisi ostanut leipää, joten leipuri olisi joka tapauksessa saanut villapaitansa. Nyt kaupanpitäjällä on ehjä ikkuna, mutta sehän hänellä olisi muutenkin, jos ikkuna ei ensinkään olisi särkynyt, ja lisäksi hänellä olisi ranskanleipä – ja kenties villapaitakin.

Tarina pyrkii osoittamaan, että kokonaiselintaso ei nouse, jos osa siitä tuhotaan. Poika ei lisännyt kaupungin kokonaiselintasoa vaan vähensi sitä yhden ikkunan hinnalla.

Tulkintoja

Eturyhmät

Itävaltalaisen koulukunnan edustajat sekä monet liberaalit ovat usein väittäneet, että valtion julkista kulutusta perustellaan rikotun ikkunan kaltaisilla todisteluilla.

Henry Hazlitt esittää kirjassaan Economics in One Lesson esimerkkejä siitä, kuinka usein ihmiset pitävät hyvänä ajatuksena ja täysin moraalisesti perusteltuna 'rikkoa ikkunoita'. Erityisesti Hazlitt vertaa lasittajaa eturyhmiin ja pikkupoikaa valtioon. Eturyhmät pyytävät tukiaisia, tulleja ja erityislainsäädäntöä, ja niitä miellyttääkseen valtio 'rikkoo ikkunan'. Eturyhmät hyötyvät, mutta Hazlittin mukaan suurin osa ihmisistä häviää, ainakin välillisesti. Asioita, joita ihmiset olisivat muuten ostaneet rahoillaan, ei näy, joten ihmiset eivät ymmärrä niiden hävinneen mihinkään. Koska kulut ovat piilossa, syntyy kuva, ettei niitä olisi ollenkaan. Hazlett tiivisti väitteensä muotoon 'kaikesta, mitä emme luonnolta ilmaiseksi saa, täytyy maksaa'.

Sotien taloudelliset vaikutukset

Rikotun ikkunan myönteisillä vaikutuksilla perustellaan esimerkiksi sotia. Vaikka sodissa tuhotaan paljon rakennuksia ja yrityksiä ja lähes puolet kansasta on sotimassa eikä tuottavissa töissä, sotia seuraa kuitenkin aina voimakas taloudellisen kasvun kausi, ja sotiminen näyttää siten taloudellisesti kannattavalta.

Tosiasiassa unohdetaan, että talouskasvua on ilman sotiakin. Totta kai sotilaat kotikaupunkeihinsa palatessaan löytävät omatkin kotinsa raunioina, mikä motivoi heitä tekemään paljon töitä ja rakentamaan uudelleen sitä, mikä sodissa menetettiin. Mutta jotta sota oikeasti olisi kannattanut, ihmisten tulisi tehdä yli 200 %:n työteholla töitä yhtä kauan kuin sota kesti; heidänhän tulisi korjata kaikki sodan vahingot, tehdä vähän ylimääräistä ja vielä lisäksi hoitaa normaali työnsä.

Asevelvollisuus

Myös asevelvollisuutta on tapana puolustaa sillä, että koska sotilaille ei makseta palkkaa, se on hyvin halpa järjestelmä. Kuitenkin tällaisessa laskelmassa unohdetaan piilokulut; unohdetaan, että maanpuolustus on työtä siinä missä mikä tahansa työ ja että työn teettäminen ilman palkkaa ei tarkoita sen olevan kustannuksetonta. On muistettava, että asevelvollisiksi määrätyt nuoret miehet ovat poissa opiskeluista, poissa ammatillisesta työnteosta ja poissa talouden kiertokulusta. Näin jää valtava määrä tuloja (ja veroja) saamatta ja valtava määrä mahdollisuuksia käyttämättä.