Elämä
Robert Anton Wilson syntyi metodistisairaalassa, Brooklynissaissa, New York ja vietti ensivuotensa Brooklynin Flatbushissa, mistä hän noin neljän tai viiden vuoden ikäisenä muutti perheensä kanssa Brooklynin Gerritsen Beachiin, missä hän eli kunnes täytti 13.
Wilson kärsi poliosta nuorena, minkä seurauksena hänelle kehittyi postpoliosyndrooma, mikä oli vuosikymmeniä heikkolaatuinen, tai olematon. Vanhemmaksi tullessaan Wilsonin oireet pahenivat, ja hänen jalkansa — ja muu ruumiinsa — heikkenivät pahasti. Wilsonin kaaduttua kesäkuussa 2006 postpoliosyndrooma muuttui niin pahaksi, että hän joutui sairaalaan.
Poliittiseen The Huffington Post -blogiin kirjoittava Paul Krassner raportoi 22. kesäkuuta 2006 Robert A. Wilsonin olevan kuolinvuoteellaan läheistensä ja hoitajien ympäröimänä. [1]
Robert jäi henkiin, mutta oli vuoteenomana siitä lähtien.
Kirjailija Douglas Rushkoff raportoi 2. lokakuuta 2006 Wilsonin olevan suurissa taloudellisissa ongelmissa. [1]
rawilson.comin
etusivu on 3. lokakuuta lähtien sisältänyt pyynnön lahjoituksista RAW:n sairaalakuluihin. Slashdot, Boing Boing ja Church of the SubGenius osallistuivat kampanjaan linkittämällä Rushkoffin pyyntöön. [1]
[1] 
10. lokakuuta hänen kotisivuillaan
kerrottiin lahjoituksia tulleen yli odotusten, ja että ne riittäisivät ainakin puoleksi vuodeksi.
Kirjoitukset
Wilsonin tunnetuin teos Illuminatus-trilogia (1975), jonka hän kirjoitti yhdessä Robert Sheajan kanssa, tutki humoristisesti yhdysvaltalaisten salaliitto koskevaa vainoharhaisuutta. Suuren osan kirjojen oudoimmasta materiaalista he saivat kirjeistä, joita lähetettiin Playboy-lehden 'Playboy Forumiin', jonka toimittajina Wilson ja Shea työskentelivät. [1]
Kirjat sekoittavat todellisuutta mielikuvituksen kanssa saadakseen lukijansa tilaan, jota Wilson nimittää 'Operation Mindfuckiksi'. Trilogia, kuten monet muut Wilsonin kirjoituksista, sisältää Celinen lakeina tunnetuiksi tulleet anarkistiset aksioomat. Wilson täsmensi useita Illuminatus!-kirjojen teemoista myöhemmissä kirjoituksissaan.
Trilogia voitti libertaristisen Prometheus lehden Prometheus Hall of Fame kunniapalkinnon 1986, ja se sovellettiin 10 tuntia kestäväksi rock oopperaksi joka esitettiin Ison Britannian Kansallisteatterissa RAW:n itse tehden siinä myös kameoroolin.
(1997) ja muissa teoksissaan hän tutkii diskordianismiaa, sufismi, futurologiaa, zen buddhismia, Dennis ja Terence McKennaa, Aleister Crowleyinn ja G.I. Gurdjieff okkultisia rituaaleja, illuminatia, vapaamuurareitaaa, yoga ja muita esoteerisia ja vastakulttuurin filosofioita.
Prometheus Rising (1983, 1997) ja Quantum Psychologyn (1990) -kirjoissaan hän kannattaa muun muassa Timothy Leary kahdeksanpiiristä tietoisuusmallia, ja tarjoaa tapoja, joilla voi päästä irti omasta 'todellisuustunnelistaan'.
Learyn tavoin hän tuki ihmisten avaruuden kansoittamista, älyn kasvattamista ja elämänpidentämistä: esi-transhumanistista aatetta, jota Leary kutsui SMI2LE:ksi (SM=Space Migration, I2=Intelligence Increase, LE=Life Extension).
Wilson tukee teorioita laajalta alalta, esimerkiksi Buckminster Fullerin utopistisiainin teorioita, Marshall McLuhan mediateorioita, sekä Richard Bandlerin neurolingvististä ohjelmointia.
Ironisesti — ottaen huomioon kuinka hän on pitkään pilkannut new age -uskomuksia — Wilsonin kirjoja löytyy usein juuri kirjakaupoista, jotka ovat erikoistuneet new ageen.
Hän on sanonut kohdanneensa maagisia 'olentoja'. Kysyttäessä olivatko nämä olennot 'todellisia', hän vastasi niiden olleen 'tarpeeksi todellisia', muttei kuitenkaan 'yhtä todellisia kuin verovirasto', sillä olennoista oli helpompi päästä eroon. Hän on varoittanut vasta-alkajia okkulttisista rituaaleista, sillä niiden kanssa hätäily voisi johtaa 'energioiden' vapautumiseen, jotka puolestaan saattaisivat ajaa ihmisen 'melko hulluiksi'. Niiden sijaan hän on kehottanut aloittamaan NLP:llä, zen buddhismilla, perusmeditaatiolla tai vastaavilla ennen siirtymistä mahdollisesti häiriötä aiheuttaviin toimiin.
Wilsonilla oli pitkä, vuonna 1982 alkanut suhde Association for Consciousness Explorationiin (ACE). Hän puhui useissa yhdistyksen kokouksissa vuonna 1984, ja vieraili monilla Starwood Festivaaleilla[1]
.
Illuminatus!-kirjasarjan toinen kirjoittaja Robert Sheaclass="external" rel="nofollow" target="_blank">[1
ja Wilsonin vaimo Arlen Riley Wilson[1]
vierailivat hänen kanssaan ACE:n WinterSun Symposiumissa. He toimivat hänen Amerikan luentoagentteina hänen asuessaan Irlannissa, ja isännöivät hänen The Inner Frontier -lavaesiintymisen, jonka hän piti elinikäisen ystävänsä Timothy Learyn kanssa Clevelandssaissa Ohio vuonna 1989.
Vuoden 2003 High Times -lehden haastattelussa RAW kuvasi itseään 'malliagnostikoksi' sanoen, ettei ikinä kiellä tai hyväksy mitään 'maailmankaikkeuden karttaa tai mallia' sataprosenttisesti. 'Korzybskia seuraten ajattelen asioita todennäköisyyksinä, en kiistattomina tosiasioina... omaperäistä asenteessani on ainoastaan se, miten sovellan sitä kovista kovimpien tieteiden ja fysiikan ulkopuolelle pehmeämpiin tieteisiin, aina ei-tieteisiin, kuten politiikkaanan, ideologia, valamiehistöjen lukemiin tuomioihin ja — tietenkin — salaliittoteorioihin.'[1]
Yksinkertaisemmin sanottuna, hän 'ei usko mitään', sillä 'usko on ajattelun kuolema'.
RAW on nimennyt filosofiansa 'Maybe Logiciksi' ('Ehkä-logiikka'), joka on myös hänestä vuonna 2006 tehdyn dokumentin nimi. Dokumentti sisältää kuvamateriaalia RAW:iin liittyen yli 25 vuoden ajalta.
Vaikkakin hän on pääasiassa julkaissut materiaalia omalla nimellään, Wilson on myös käyttänyt Baijerin Illuminatiin liittyviä pseudonyymejä, kuten Mordecai Malignatus ja Mordecai the Foul.
Wilson johti Committee for Surrealist Investigation of Claims of the Normal:ia eli CSICON:ia, joka on CSICOP:ia pilkkaava parodiajärjestö, ja hän on vieraillut useissa Disinformationinin tapahtumissa.
Robert Anton Wilson summasi elämänasenteensa optimistisuudeksi, hyväntuulisuudeksi, rakkaudeksi ja hyväksi huumoriksi.
Wilson sairasti poliota ja joutui sen jälkitautien seurauksena pyörätuoliin viimeisinä vuosinaan. Kun hän sairauskulujensa seurauksena koki viimeisinä elinkuukausinaan henkilökohtaisen konkurssin, hänen ystävänsä ja ihailijansa järjestivät rahankeräyksen, joka tuotti satoja tuhansia dollareita ja mahdollisti hänen viimeisten päiviensä viettämisen mukavalla elintasolla. Jälkitaudit johtivat viimein hänen poismenoonsa 11. tammikuuta 2007.
Teokset
- Playboy's Book of Forbidden Words (1972)
- (1973)
- The Sex Magicians (1973)
- The Book of the Breast (1974)
- Illuminatus! trilogia (1975) (Robert Shean kanssa)
- The Eye in the Pyramid
- The Golden Apple
- Leviathan
- (1977)
- Neuropolitics (1978in) (Timothy Leary ja George Koopman kanssa)
- The Game of Life (1979) (Timothy Learyn kanssa)
- The Illuminati Papers (1980)
- Schrödinger's Cat trilogy (1980-1981)
- The Universe Next Door
- The Trick Top Hat
- The Homing Pigeon
- Masks of the Illuminati (1981)
- The Historical Illuminatus Chronicles
- The Earth Will Shake (1982)
- The Widow's Son (1985)
- Nature's God (1991)
- Right Where You Are Sitting Now (1983)
- Prometheus Rising (1983)
- The New Inquisition (1986)
- Wilhelm Reich in Hell (1987)
- Natural Law, or Don't Put a Rubber on Your Willy (1987)
- Coincidance (1988)
- Neuropolitique (1988) (Learyn ja Koopmanin kanssa) [uudistettu laitos Neuropolitics teoksesta]
- Ishtar Rising (1989) [uudistettu laitos The Book of the Breast teoksesta]
- Semiotext(e) SF (1989in) (toimittama Rudy Rucker ja Peter Lamborn Wilsonin kanssa)
- Quantum Psychology (1990)
- (1991)
- (1992)
- Chaos and Beyond (1994) (toimittama ja suurelta osin kirjoittama)
- (1995)
- The Walls Came Tumbling Down (1997)
- Everything Is Under Control (1998)
- (2002)
- Email to the Universe (2005)
Suomennetut teokset
- Shea, Robert & Robert Anton Wilson (2004): Illuminatus! Osa 1: Pyramidin silmä. (Alkuteos: The Illuminatus! Trilogy. Part One: The Eye in the Pyramid, 1975.) Suomentanut Hannu Tervaharju. Like scifi. Helsinki: Like. ISBN 952-471-317-9
- Shea, Robert & Robert Anton Wilson (2005): Illuminatus! Osa 2: Kultainen omena. (Alkuteos: The Illuminatus! Trilogy. Part Two: The Golden Apple, 1975.) Suomentanut Hannu Tervaharju. Like scifi. Helsinki: Like. ISBN 952-471-501-5
- Shea, Robert & Robert Anton Wilson (2006): Illuminatus! Osa 3: Leviatan. (Alkuteos: The Illuminatus! Trilogy. Part Three: Leviathan, 1975.) Suomentanut Hannu Tervaharju. Like scifi. Helsinki: Like. ISBN 952-471-611-9
Osittainen diskografia
- A Meeting with Robert Anton Wilson
- Religion for the Hell of It
- H.O.M.E.s on LaGrange
- The New Inquisition
- The H.E.A.D. Revolution
- Prometheus Rising
- The Inner Frontier (Timothy Learyn kanssa)
- The Magickal Movement: Present & Future (Margot Adlerin , Isaac Bonewitsinin ja Selena Fox kanssa)
- Magick Changing the World, the World Changing Magick (AmyLeen, Isaac Bonewitsin , Selena Foxinin ja Jeff Rosenbaum kanssa)
- The Once & Future Legend (Ariana Lightningstormin, Patricia Monaghanin, Jeff Rosenbauminin, Ivan Stang ja Robert Shean kanssa)
- What IS the Conspiracy, Anyway? (Anodea Judithin, Jeff Rosenbauminin, Ivan Stang ja Robert Shean kanssa)
- The Chocolate-Biscuit Conspiracy Golden Horden kanssa (1984)
- Twelve Eggs in a Basket
Aiheesta muualla
- Wilson ylläpitää omaa sivuaan
, joka sisältää kuukauden ajatuksia, vitsejä ja linkkejä moniin mielenkiintoisiin internet-sivuihin.
- Maybe Logic - The Lives and Ideas of Robert Anton Wilson
- Maybe Logic Academy
tarjoaa internet-kursseja ja foorumin, johon Wilson kirjoittelee.
- Robert Anton Wilson fanisivu
, sisältää elämäkerran, haastatteluja, foorumin, musiikkia ja muuta.
- Robert Anton Wilson Online Library
, useita RAW-haastatteluja, ja muuta.
- BlackCrayon.com: People: Robert Anton Wilson
- Wilson, Robert Anton kirjalista New Falcon Publications -sivuilla
- Robert Anton Wilson Multimedia, Video & Audio
satoja mediatiedostoja, haastatteluja ja linkkejä
- Timothy Learyn ja RAW:n kahdeksanpiirinen malli
- 23 kysymystä Robert Anton Wilsonille
- Man Bites Dogma
RAW-haastattelu
- Robert Anton Wilson @ deoxy.org
- Wilsonin teini-ikäinen tytär Patricia Luna Wilson, murhattiin 2. lokakuuta 1976. Hänen aivonsa jäädytettiin. [1]
.
- Arvioita Robert Anton Wilsonin kirjoista Kirjavinkeissä
