Ohjelmaa lähetettiin kahden tunnin lähetyksinä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin iltapäivällä. Myöhemmin esitysaika vaihteli. Osa vanhoista rockohjelmista, kuten Härmärock, Matkalla maineeseen ja Viikon pop-LP siirtyivät osaksi Rockradiota. Osa jatkoi vanhoilla paikoillaan.
Vuoden 1990 YLE:n kanavauudistuksessa Rockradion korvasi uusi rock- ja popmusiikkiin keskittynyt radiokanava Radiomafia.
Rockradion tunnetuimpia toimittajia olivat mm. Jake Nyman, Heikki Harma (Hector), Holle Holopainen, Tero Liete ja Outi Popp.
YleQ -radiokanava herätti Rockradion nimen ja muodon henkiin 2000-luvulla. Esitysaika oli nyt alkuillasta. Juontajana oli Tero Liete. Rockradio jatkuu Radio Suomessa iltaisin ti-to klo 22-23, juontajina on nykyään esimerkiksi Liete, Holopainen, Kalevi Pollari ja Kai Ulmanen.