Roihuvuoren läpi Herttoniemenrannasta Marjaniemeen kulkee kiillegneissiesiintymä, josta on louhittu liuskekiviä katu- ja rakennuskiviksi. Japanilaistyylisen puutarhan jyrkät seinämät juontuvat paikalla olleesta liuskekivilouhoksesta. Jääkauden jäljiltä alueella on useita hiidenkirnuja ja niiden alkuja sekä liikkuvan jään aiheuttamia uurteita muun muassa japanilaistyylisen puutarhan läheisyydessä. Jääkausi päättyi alueella noin 11 000 vuotta sitten jään vetäytyessä pohjoiseen. Jään väistyessä alue jäi vielä pitkäksi aikaa meren alle. Roihuvuoren laki paljastui meren alta viimeistään litorinakauden loppuvaiheissa, noin 1800–1500 eaa. Litorinameren aikaista muinaisrantaa on nähtävissä Roihuvuoren vanhainkodin ja Marjaniemen siirtolapuutarhan välisellä rinteellä. Tuohon aikaan Roihuvuori oli saari. Roihuvuoren läheltä Herttoniemestä on löydetty useita pronssikautisia (1 500 eaa. – 500 eaa.) hautaröykkiöitä, joten oletettavasti lähialueilla on jo tuolloin ollut jonkinlaista asutusta. Pääkaupunkiseudulta ei tunneta varmoja jälkiä ympärivuotisesta asutuksesta esiroomalaisen rautakauden ja keskiajan väliltä. Alueella on kuitenkin liikkunut hämäläisiä eränkävijöitä ja mahdollisesti asunutkin väkeä. Viimeistään 1100- ja 1200-luvuilta lähtien pääkaupunkiseutua asutti ruotsinkielinen maanviljelijäväestö.[Kepsu Saulo:UUTEEN MAAHAN, Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö: (SKS 2005) ISBN 951-746-723-0]
Ruotsin valta-aikana alue kuului Helsingin pitäjään, joka muodostui 1370–90 -luvuilla. Alueen kirkkona toimi 1400-luvulla rakennettu
. Nykyinen Roihuvuori sijaitsi Herttoniemen kylässä, joka on Helsingin vanhimpia. Roihuvuoren alueet kuuluivat
maihin. Petter Wetter muodosti kartanon Jägerhorntilasta-suvun hallussa aikoinaan olleista kolmesta
.
alue kärsi pahoin muiden venäläismiehityksen alle joutuneiden alueiden tavoin.
) linnoittamista osana Helsingin linnoitussuunnitelmaa.
Ensimmäisen maailmansodan aikana alueelle rakennettiin linnoituslaitteita osaksi Helsingin maalinnoitusta (
). Rakennelmat tehtiin ensimmäisessä linnoitusvaiheessa vuonna 1914 maalinnoituksen sisimmälle puolustuslinjalle. Rakennelmat tehtiin pääsääntöisesti hiekkavalleiksi, ja näihin tehtiin paikoitellen kuoppia konekivääreitä varten. Linnoituslaitteet sisimmällä linnoitusvyöhykkeellä eivät ole säilyneet yhtä hyvin kuin ulompien vyöhykkeiden betonivarustukset. Linnoitusrakenteista Roihuvuoren alueella on kuitenkin jäljellä ainakin Jättiläisenpolkuna tunnettu, mukulakivin päällystetty tykkitie sekä heikosti näkyvät ampumahautojen jäänteet Itä-Helsingin musiikkiopiston ja Strömsin kartanon läheisyydessä sekä Prinsessantien talojen takana.

Taisto Martiskaisen
Vuonna 1956 valmistui kirjasto ja 1958 Esko Korhosen suunnittelema Roihuvuoren ostoskeskus (Roihuvuoren puhos). Roihuvuoren ostoskeskus oli Suomen ensimmäinen suunnitelmiltaan[Johanna Hankonen:Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta,Gaudeamus (1994)ISBN 951-662-610-6 s.253], mutta sen valmistuminen kuitenkin viivästyi, jolloin siitä tuli vasta Suomen seitsemäs ostoskeskus. Roihuvuoren ostoskeskus eroaakin ulkoiselta olemukseltaan muista aikakauden ostoskeskuksista. Arkkitehti Lauri Silvennoisen suunnittelema Roihuvuoren kirkko on vuodelta 1970. Alueen maamerkkinä toimiva Roihuvuoren vesitorni valmistui vuosina 1976-1977. Vesitorni on edelleen alkuperäisessä käytössä ja se on öisin valaistu.
Seitsemänkymentäluvun alussa kaupunki virallisti Strömsinlahden rannalle syntyneen luvattoman venesataman. Nykyisin venesataman jakavat kahden purjehduseuran venepaikat yhdessä kaupungin venepaikkojen kanssa.
Kulutusosuuskuntien keskusliitto rakennutti Strömsin kartanon talousrakennuksen paikalle instituutin
osuusliikkeen käyttöön. Kartanon päärakennus toimi rehtorin virka-asuntona. Instituutin viereen siirrettiin Tampereelta Suomen ensimmäinen osuuskaupparakennus, joka oli valmistunut 1853. Talo kunnostettiin osuuskauppamuseoksi. Alueella toimi myös Elannon kauppapuutarha. E-liikkeen ajauduttua 90-luvun laman myötä vaikeuksiin instituutin päärakennus päätyi Itä-Helsingin musiikkiopiston käyttöön. Kartanon päärakennukseen tuli Helsingin kuvataidekoulu ja Osuuskauppamuseo myytiin yksityiseksi omakotitaloksi. Rakennuksen kyljessä on edelleen muistokyltti sekä Tampereelta peräisin olevat katukyltit.
Alueen keskeiset osat rakennettiin vuosina 1955-1965, jolta ajalta on peräisin alueen yleisilme. 50-luvun tyylipiirteet – kuten maastoa seuraileva rakentaminen – ovat Roihuvuoressa selvästi nähtävissä. Täydennysrakentaminen 1980-1990-lukujen vaihteessa keskittyi Tulisuontien alueelle ja Porolahden rantaan, Herttoniemen kartanopuiston viereen.
1990-luvun laman aikana alueelle rakennettiin vanhan liuskekivilouhoksen paikalle työllisyystöinä japanilaistyylinen puutarhallalla. Puiston luokitus kaupungin hoitoluokituksessa on korkein mahdollinen. Sama luokitus on esimerkiksi Esplanadin puisto.
Vuosituhannen vaihteessa Tammisalon ja Roihuvuoren erottanut Strömsinsalmi kaivettiin uudelleen auki kanavaksi. Paikalla oli ollut ennen 1700-luvun alkua luonnonväylä ja vuosina 1762-1794 kanava.
Nykypäivä
Roihuvuoren asukkaiden etujärjestönä toimii vuonna 1960 perustettu Roihuvuori-Seura ry. Seura järjestää myös toukokuun loppupulella vuosittain Roihuvuori-päivän. Liikunta- ja urheilutoimintaa alueella järjestää vuonna 1957 perustettu urheiluseura Roihuvuoren Roihua. Seuran naisjoukkue pelaa pesäpallo Suomensarjassa. Roihun kotikenttänä on Roihuvuoren urheilukenttä. Pelejä seuraamaan on vapaa pääsy.
Oppilaitoksista mainittakoon Csaba ja Géza Szilvayn johtama Helsingin juniorijousten tunnetuksi tekemä Itä-Helsingin musiikkiopisto, joka toimii entisen E-instituutin tiloissa. Musiikkiopiston yhteydessä toimii myös musiikkiperuskoulu. Roihuvuoren ala-aste taas toimii professori Aarno Ruusuvuoren vuonna 1962 suunnittelemassa rakennuksessa. Rakennus on nykyisin suojeltu. Opetus on vuosiluokkiin sitomatonta. Alueen toinen peruskoulu on Porolahden yhtenäinen peruskoulu, jonka alakoulun ja yläkoulun rakennukset sijaitsevat Roihuvuorentien alkupäässä sen molemmin puolin. Alueella olevassa Strömsin kartanossa toimii Lasten ja nuorten kuvataidekoulu. Ammattikouluja alueella edustaa Helsingin palvelualojen oppilaitoksen Roihuvuoren yksikkö.

vesitorni
,
3. ostoskeskus,
4. kirjasto ja
Kiikkujat-patsas,
5. Strömsin kartano,
6. Itä-Helsingin musiikkiopisto, 7. Roihuvuoren ala-aste,
8. Porolahden peruskoulu,
9. ammattikoulu,
10. Japanilaistyylinen puutarha,
11. urheilukenttä,
12. Strömsinlahden venesatama,
13. Tammisalon kanava.
Alueen ulkopuolella : 14. Herttoniemen kartano,
15. Marjaniemen siirtolapuutarha,
16. Marjaniemen uimaranta.]]
Itäkeskuksen, Lanternan ja Herttoniemen kauppakeskuksen läheisyydestä huolimatta alueella on muun muassa kolme ruokakauppaa, kirjakauppa, pyöräliike, kukkakauppa, tietokoneliike ja kolme kioskia. Postin asiamiespiste toimii alueen ostoskeskuksessa.
Roihuvuoren 50-luvulla rakennetuissa taloissa on vain vähän hissejä, minkä takia alueella on tapahtumassa parhaillaan sukupolvenvaihdos. Hintataso alueella on ollut varsin kohtuullinen, mikä on houkutellut alueelle varsinkin nuoria ensiasunnonostajia. Vuonna 2005 alue oli kymmenenneksi edullisin Helsingin 71:stä postinumeron mukaan luokitellusta alueesta.[http://www.hel2.fi/tietokeskus/julkaisut/pdf/06_07_03_vihavainen_vj23.pdf]
Asuntojen keskikoko alueella on noin 54 m2 (2003) kun se koko Helsingissä on keskimäärin 62 m2 (2003).[http://www.hel2.fi/tietokeskus/julkaisut/pdf/03_12_30_vihavainen_vj20.pdf]
Varsinkin suurehkojen perheasuntojen kysyntä alueella on ollut suurta. Suurempien asuntojen saamiseksi jotkut ovat yhdistäneet pienempiä asuntoja suuremmiksi. Alue on parhaillaan läpikäymässä putkiremontti-buumia, joka alkoi alueella muutama vuosi sitten. Tällä hetkellä noin 20 prosenttia alueen 50-luvuilla rakennetuista taloista on LVI-saneerattu.
1950-luvulla rakennetun ostoskeskuksen kunnostamista suunnitellaan. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi ostoskeskusaluetta koskevan asemakaavan muutoksen[http://www.hel2.fi/helakanslia/Kaupunginvaltuusto/Esityslistat/070660220.htm#P696_36370]
14.3.2007. Roihuvuoren lämmön kiinteistön paikalle, kirkkoa vastapäätä kaavoitetaan uusia asuin- ja liikerakennuksia samoin kuin Roihuvuorentien päähän, lähelle Roihupeltoa. Roihuvuoren ja Roihupellon rajalle on suunnitteilla metroasema.[http://www.hel.fi/static/ksv/www/KAALI_2005-2010.pdf]
Marjaniemen uimarantaa ollaan laajentamassa Punapaasi-nimisen kallioniemen toiselle puolelle, osittain Roihuvuoren alueelle. Samoin ensimmäisen maailmansodan aikaisten tykkiteiden kunnostamista on suunniteltu.
Japanilaisvaikutteet lisääntyivät Roihuvuoressa entiseltään kun vesitornin ja koirapuiston väliselle kentälle ryhdyttiin istuttamaan Kirsikkapuistoa. Puistoon tulee kaikkiaan 150 kirsikkapuuta, jotka ovat Suomessa asuvien japanilaisten yksityishenkilöiden ja firmojen lahjottamia. Vuoden 2007 keväällä istutettiin ensimmäiset 52 kirsikkapuuta. Kirsikkapuisto täydentää osaltaan japanilaistyylistä puutarhaa, vaikkei sijaitsekaan aivan puutarhan yhteydessä.
Kukkivat kirsikkapuut kuuluvat keskeisesti japanilaisten tärkeimpään juhlaan hanamiin ja keväällä japanilaisia on näkynytkin istuskelemassa Japanilaistyylisessä puutarhassa.
Roihuvuoren nimistöstä
Roihuvuori-nimestä
Aikaisemmin Roihuvuori tunnettiin Itä-Herttoniemenä, mutta
1. tammikuuta 1958 alueen nimi muutettiin asukkaiden toivomuksesta. Alkujaan asukkaat olivat esittäneet alueen uudeksi nimeksi Satumaata, olihan alueella runsaasti satuaiheisia teidennimiä, mutta nimistölautakunta ei kelpuuttanut sitä, vaan otti alueelle nimen Roihuvuorentiestä (
Kasbergsvägen).
[Kaarina Hulkkonen: Roihuvuori, Ehrensvärdin kartanon maista vehreäksi kaupunginosaksi: (Roihuvuori-seura 1999) ISBN 952-91-0070-1]
Yleisesti luullaan Roihuvuori nimen tulevan siitä, että mäellä olisi poltettu vartiotulia viikinkiaikana. Mitään historiallista todistetta ei kuitenkaan ole että näin olisi viikinkiaikana tai sen jälkeen tapahtunut, vaan päätelmät perustuvat enemmänkin Roihuvuori-nimeen. Roihuvuori-nimi esiintyykin (ruotsinkielisessä muodossaan Kasberget) ensimmäisen kerran vasta jatkosodan aikana Kasa-ilmatorjuntapatterin yhteydessä, joka oli saanut koodinimensä viereisestä, Vartiokylän kaupunginosaan kuuluvasta Roihupellosta (Kasåker).
Osaa nykyisestä Roihuvuoresta on 1800-luvulla kutsuttu Hammarenin mäeksi tai Hammarenin metsäksi Kiilatorppa-nimisen torpan isännän mukaan. Kiilatorppa sijaitsi nykyisen Tuhkimontien puiston paikkeilla.
Alueen kadunnimet

Roihuvuorentie talvella
Roihuvuoren kadunnimistö voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
- 1. Historiallisiin henkilöihin liittyvät nimet, joita ovat Herttoniemen kartanon omistajien mukaan nimetyt Abraham Wetterinin tie ja Johan Sederholm tie sekä Johan Sederholmin tyttären ja Strömsin kartanon ensimmäisen emännän Hedvig Olanderin mukaan nimetty Hedvigin rantapolku.
- 2. Satuaiheiset kadunnimet – Roihuvuoren 50-luvulla ja 60-luvun alussa rakennettujen alueiden kadunnimistö on satuaiheista. Tuhkimontie, Punahilkantie, Keijukaistenpolku, Peukaloisentie, Untuvaisentie, Lumikintie, Vuorenpeikontie, Prinssintie, Prinsessantie, Satumaanpolku ja Jättiläisenpolku. Kimmokkeen nimistölle on kenties antanut hieman aikaisemmin käyttöön otettu Roihuvuorentie. 90-luvun alussa rakennetulla alueella on lisäksi Untuvaisenpolku ja -kuja.
- 3. Maantieteelliseen nimistöön kuuluvat Tulisuonpolku ja -tie, Strömsinlahdenpolku ja -kuja sekä Porolahdenkuja.
Strömsin alueella on vielä Kreijarinkuja, joka on kummalliselta vaikuttava poikkeus alueen nimistössä,
kreijari kun oli yksi 1700-luvun yleisimmistä laivatyypeistä Itämerellä – varsinkin kun muuta merenkulkuun liittyvää nimistöä ei alueella ole. Nimi tulee Kreijars nimisestä
torpasta, jonka Johan ja Hedvig Olander pitivät itsellään myydessään vuonna
1793 Herttoniemen kartanon. Vaikka Strömsin kartano on Roihuvuoressa, Strömsintie sijaitsee kuitenkin naapurikaupunginosan puolella Marjaniemessä.
Ala ja Ylä-Roihuvuori
Vanhemmat asukkaat puhuvat alueella Ala ja Ylä-Roihuvuoresta. Jako ei ole virallinen. Alueiden raja on kulkenut Vuorenpeikontietä ja Strömsinlahdenpolkua pitkin. Rajan kirkon puoleinen alue on Ylä-Roihuvuorta.
Roihuvuorelaiset
Tilastollista tietoa roihuvuorelaisista on vaikea saada johtuen kaupungin tavasta tilastoida alueet suur- ja peruspiireittäin. Herttoniemen peruspiiri, johon Roihuvuorikin kuuluu, on varsin heterogeeninen. Roihuvuoren lisäksi siihen kuuluvat mm. Tammisalon kaupunginosa, Herttoniemenrannan, Länsi-Herttoniemen ja Herttoniemen teollisuusalueen osa-alueet. Nämä alueet eroavat toisistaan paljon, eivätkä tilastot näin ollen kuvaa hyvin oikeastaan mitään aluetta.
Ikäjakauma
Alueen ikäjakauma vastaa pitkälti kaupungin ikäjakaumaa. Yli 64-vuotiaiden ikäryhmät ovat hieman yliedustettuna roihuvuorelaisten keskuudessa. Tämä saattaa johtua alueella olevasta vanhusten palvelutalosta tai Roihuvuoren alueen rakentamisajankohdasta
1955. Elossa olevat ensimmäisen sukupolven asukkaat kuuluvat nimenomaan näihin ikäryhmiin.
Kielijakauma
Vuonna 2006 suomenkieltä äidinkielenä puhui roihuvuorelaisista 89,2% (Helsinki 86,2%)
ja ruotsinkieltä 3,94% (Helsinki 6,20%). Muuta kuin suomea tai ruotsia puhuvien osuus oli 6,82% (Helsinki 7,59%).
[http://www.aluesarjat.fi/]
Koulutus, tulot ja työttömyysaste
Niiden 35–44-vuotiaiden roihuvuorelaisten, joilla on perusasteen (peruskoulu tai kansakoulu) jälkeinen tutkinto, osuus ikäluokasta oli 78,3% (1.1.2006), kun se Helsingin tasolla oli 80,3%. Ylempi korkeakoulututkinto alueella oli 15,4 %:lla ikäluokasta, kun se koko kaupungissa vastaavassa ikäryhmässä oli 18,7 %:lla.
Roihuvuorelaisten 15 vuotta täyttäneiden valtionveronalaiset tulot vuoden lopussa 2004 olivat 20 252 €, kun Herttoniemen peruspiirissä ne olivat keskimäärin 25 811 € helsinkiläisten vastaavien tulojen ollessa 26 982 €. Vuonna 2003 työttömyysaste alueella oli 12,1 %. Lähialueella Länsi-Herttoniemessä työttömyysaste oli 13,0 %, Herttoniemen peruspiirissä 10,6 % ja koko kaupungissa 9,6 %. Sukupuolten välinen ero työttömyysasteissa oli myös alueella nähtävissä. Naisten työttömyysaste alueella oli 9,4 % ja miesten 15,2%.
Roihuvuorelaisten äänestäminen
Puolueiden ääniosuus eduskuntavaaleissa 2007
Roihuvuoren äänestysalueilla[http://www.hel2.fi/tietokeskus/julkaisut/pdf/07_03_23_Tilastoja_11_Lankinen.pdf]
|
| Puolue
| Roihuvuori (%)
| Koko kaupunki (%)
|
| SDP
| 29,6
|align='center'| 21,3
|
| Vihreät
| 22,2
| align='center' | 20,2
|
| Kokoomus
| 17,3
|align='center'|30,0
|
| Vasemmistoliitto
| 10,5
| align='center' | 6,8
|
| Keskusta
| 6,3
|align='center' | 6,9
|
| Perussuomalaiset
| 4,0
|align='center' | 2,9
|
| Kristillisdemokraatit
| 2,8
|align='center' | 2,5
|
| RKP
| 2,7
| 6,0
|
| Muut
| 4,7
| 3,4
|
| Äänestysprosentti vaaleissa
|
| Vaalit
| Roihuvuori (%)
| Koko kaupunki (%)
|
| Kunnallisvaalit 2000
| 47,1
|align='center'|50,9
|
| Eduskuntavaalit 2003
| 70,8
|align='center'| 73,9
|
| Kunnallisvaalit 2004
| 52,9
| align='center' | 57,1
|
Eduskuntavaalit 2007
| 64,5
| align='center' | 72,1
|
Roihuvuorelaisten äänestyskäyttäytymisen selvittäminen on ongelmallista koska Roihuvuori jakaantuu kolmeen äänestysalueeseen. Viereinen taulukko on koottu kahden Roihuvuoressa sijaitsevan äänestyspaikan tuloksista, eikä siinä ole mukana ne alemman Roihuvuoren asukkaat, jotka äänestävät Tammisalon äänestysalueella. Tammisalon äänestysalueella asuvat roihuvuorelaiset eroavat tilastollisesti muista roihuvuorelaisista, alueella ei muun muassa ole lainkaan vuokrataloyhtiöitä. Taulukko ei kuvaakaan kovin tarkoin roihuvuorelaisten äänestämistä. Yleisesti voisi kuitenkin sanoa roihuvuorelaisen olevan enemmän vasemmalla kuin helsinkiläiset keskimäärin. Kansallinen kokoomus ja Ruotsalainen kansanpuolue saavat selkeästi vähemmän ääniä kuin kaupungissa keskimäärin. Alue ei kuitenkaan eroa äänestämiskäyttäytymiseltään merkittävästi muista vastaavista 50-luvulla rakennetuista alueista Itä-Helsingissä.
Roihuvuoressa sijaitsevien äänestysalueiden äänikuninkaana viime eduskuntavaaleissa oli alueella aikaisemmin asunut Tuula Haatainen (Sdp) 186 äänellä, toisena Erkki Tuomioja (Sdp) 159 ääntä, kolmantena Eero Heinäluoma (Sdp) 120 äänellä ja neljäntenä Ben Zyskowicz (Kok)) 105 äänellä.[http://www.yle.fi/vaalit/tulospalvelu/vp01/ehdokkaat.htm]
Presidentin vaalien 2006 ensimmäisellä kierroksella 59,0 prosenttia Roihuvuoressa äänestäneistä antoi äänensä Tarja Halosellellelle, 21,4 prosenttia Sauli Niinistö ja 7,1 prosenttia Heidi Hautalalle äänestysprosentin ollessa 71,6 prosenttia.[http://www.hel2.fi/tietokeskus/julkaisut/pdf/06_01_24_Lankinen_Vj2.pdf]
Kuuluisia roihuvuorelaisia (entisiä ja nykyisiä)
- Idols-kilpailija Mia Permanto
- Suomen pankin johtokunnan jäsen, poliitikko Ele Alenius
- rap-artisti Asa (ent. Avain)
- Kansanedustaja ja ministeri, 1.8.2007 alkaen apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen asui Untuvaisenkuja 6:ssa vuosina 1985-1997.
- Tasavallan presidentti Tarja Halonen asui lapsuudessaan Lumikintie 3 D:ssä. Hänellä on edelleen mökki Marjaniemen siirtolapuutarhassa alueen naapurissa.
- Vuorenpeikontie 5:ssä asui Helsingin entinen apulaiskaupunginjohtaja ja kansanedustaja Anna-Liisa Hyvönen.
- Folk-laulaja ja lauluntekijä Islaja.
- Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Reko Lundán asui alueella jossakin vaiheessa.
- muusikko Pave Maijanen asui Roihuvuoressa.
- mainosmies ja muusikko J. Karjalainen lapsuusvuosinaan 1960-luvulla.
- Oy Yleisradio Ab:n pääjohtaja Sakari Kiuru asui Vuorenpeikontie 5:ssä perheineen 1960-luvulla.
- pankkirosvo 'Volvo-Markkanen' asui Vuorenpeikontie 3:ssa perheineen 1990-luvulla
- rap-yhtye Notkea Rotta
- Roihuvuorelainen kansalaisaktiivi ja vihreiden kaupunginvaltuutettu Tuomas Rantanen on asunut valtaosan elämästään alueella.
- ex-kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Pekka Saarnio
- poliitikko Kalevi Sorsa asui puolisonsa Irenen kanssa Roihuvuorentie 18:ssa.
Nähtävyydet

kirsikka
kukkiessa.]]
Julkiset liikennehteydet
- linjat 80, 82, 82B ja 83 Herttoniemen metroasemalta n. 5min (82B n. 10 min)
- linja 82 ja 82B Itäkeskuksesta n. 5 min
- yölinja 95N keskustasta n. 15 min
- aamuyölinja 94N viikonloppuöinä keskustasta n. 15 min
- viimeinen vuoro keskustaan (94N) Vuorenpeikontien pysäkiltä klo 01:08 sekä perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä yöinä klo 03:53
- Jokeri-linja (550) kulkee läheltä Roihuvuorentien pohjoispäätä Roihupellon aleella
Pysäkkiaikataulut
- Vuorenpeikontien pysäkki Roihuvuorentiellä
- Tammisalon kanavan pysäkki
- Herttoniemen metroasema Roihuvuoren suuntaan
- Itäkeskuksesta Roihuvuoren suuntaan
- Keskustasta Roihuvuoreen
- Jokeri-linja
Kartta
Kuvia Roihuvuoresta
Kuva:Roihuvuori water tower - Helsinki Finland.jpg|Roihuvuoren vesitorni.
Kuva:Roihuvuoren kirkko.JPG|Yövalaistu kirkko talvella.
Kuva:Japanilaistyylinenpuutarha 3.jpg|Pienen sinisen lohikäärmeen puutarha japanilaistyylisessä puutarhassa.
Kuva:Roihuvuori3.JPG|Tulisuontien alueelle 1990-luvulla rakennettua uudempaa Roihuvuorta.
Lähteet
Aiheesta muualla
Linkkejä
Kirjallisuutta
- Kaarina Hulkkonen: Roihuvuori, Ehrensvärdin kartanon maista vehreäksi kaupunginosaksi: (Roihuvuori-seura 1999) ISBN 952-91-0070-1
- Itä-Helsingin vaiheita ja nähtävyyksiä. (Itä-Helsingin Kulttuuriseura ry 2000) ISBN puuttuu teoksesta - painopaikka Forssan Kirjapaino, Forssa.
- Roihuvuori, alueen arvot ja ominaispiirteet, rakennustapaohje. (Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisu 2004 ISBN 952-473-249-1)
- Leena Arkio ja Marja-Liisa Lampinen (toim.): Narinka (Helsingin kaupunginmuseo 1981) Herttoniemen säteritilasta, kaakelitehtaasta ja kartanosta.
- Lauri Putkonen ja Katri Huusko (toim.): Herttoniemen rakennettu ympäristö. (Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisu 1994 ) Herttoniemi, Roihuvuori,Kulosaari Kivinokka)
- Muinonen Esko: Roihuvuori (Helsingin asuntokeskuskunta Haka 1961)