Historia
Rommin valmistus alkoi eurooppalaisten viedessä sokeriruo'on Karibianmerelle, missä se kasvoi erityisen hyvin. Karibianmeren saarilla aloitettiin sokerin valmistus, ja huomattiin, että valmistuksessa jäljelle jäänyt melassi saatiin käymään. Käynyt melassi tislattiin ja tuloksena saatiin rommia. Nimi rommi tuli sanasta rumballion, mikä tarkoittaa 'elämöintiä' tai 'meteliä'. Joidenkin mukaan rommi nimitys tulee sanasta sacharum (sokeri)
Rommilla uskottiin olevan parantavia vaikutuksia ja sitä juotiin troopisen ympäristön aiheuttamiin sairauksiin. Sokeriplantaasien omistajat myivät rommia edullisesti laivaston aluksille, jotta ne viettäisivät aikaansa saarten lähistöllä suojana merirosvoilta. Laivastoissa aloitettiinkin jakamaan miehistölle rommia sen hyvän säilyvyyden vuoksi. Alkoholista johtuvien ongelmien vuoksi rommia jouduttiin laimentamaan vedellä. Laimennettua rommiannosta alettiin kutsua nimellä grog. Pitkillä merimatkoilla huomattiin myös, että rommin maku parani sen ikääntyessä.
1700-luvulla rommista tuli Ison-Britannianinin suosituin juoma syrjäyttäen gin. Samalla Britanniassa säädettiin laki, jossa kiellettiin siirtokuntien välinen kaupankäynti väkijuomilla. Siitä seurasi massiivinen rommin salakuljetus Isossa-Britanniassa. Myöhemmin kehitettiin keino saada sokerijuurikkaasta sokeria, ja Karibian sokerin valmistus romahti. Melassia ei saatu enää entisiä määriä, joten rommin valmistus väheni.
Valmistus
Tislauksen jälkeen rommi on tulisen ja raa'an makuista, minkä vuoksi useimmiten rommi ikäännytetään, jolloin sen maku muuttuu pehmeämmäksi ja hienommaksi. Nykyään rommi ikäännytetään useimmiten tammitynnyreissä. Ikäännyttäminen voi viedä yhdestä kolmeenkymmeneen vuotta tai jopa kauemmin. Ikäännyttämisen aikana rommista tulee ensin kullanväristä ja myöhemmin tummemman ruskeata.
Vaaleat rommit
Vaaleat rommit ovat rommeja, joita ei ole tislauksen jälkeen ikäännytetty ollenkaan. Näitä käytetään lähinnä drinkkien pohjana. Rommia ei kuitenkaan voi käyttää samalla tavalla neutraalina pohjana, kuin esimerkiksi vodkaa. Mojito, Daiquiri ja Mai Tai ovat esimerkkejä tunnetuimmista rommidrinkeistä. Vaaleita rommeja ovat esimerkiksi Bacardi Light Dry, Havana Club Añejo Blanco ja Ron Cabana Blanco.
Kultaiset rommit
Kultaiset rommit ns. regular-rommit, on ikäännytetty vain lyhyen aikaa, noin puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Niitä voi nauttia esim. kuumissa rommijuomissa, kuten rommitoteissa.
Tummat rommit
Tummat rommit, eli premium-rommit. Näitä rommeja on ikäännytetty yleensä kahdesta vuodesta ylöspäin ja niissä rommin maku alkaa olla parhaimmillaan. Näitä rommeja käytetään harvoissa cocktaileissa ja ne tuleekin nauttia yleensä sellaisenaan aromilasista. Tummia rommeja ovat esimerkiksi Havana Club Añejo 7 Años ja Captain Morgan Black Label.
Super premium
Ylähyllyn rommit, eli ns. superpremium-rommit ovat rommimaailman aatelisia. Näitä rommeja on usein ikäännytetty hyvinkin pitkään. Nämä rommit on tarkoitus nauttia sellaisenaan aromilasista.