Ronald Reagan

Varhainen elämä ja ura

Reagan syntyi Tampicossa Illinoisissa John (Jack) Reaganin ja Nelle Wilsonin toisena poikana. Perhe asettui viimein vuonna 1920 vuosien ajan kaupungista toiseen muutettuaan Dixonin kaupunkiin Illinoisiin. Vuonna 1921, 11 vuoden iässä, Reagan kastettiin hänen äitinsä Disciples of Christ -kirkkokunnassa Dixonissa ja 1924 hän aloitti koulunkäynnin Northside High Schoolissa.

Viidentoista vuoden ikäisenä vuonna 1926 Reagan otti kesätyön hengenpelastajana Lowellin puistossa, muutaman kilometrin päässä Dixonista. Hänen kerrotaan pelastaneen 77 ihmistä hukkumiselta.

Reagan pääsi Eurekan collegeen vuonna 1928 ja valmistui sieltä 1932. Reagan kehitti varhain lahjakkuuttaan tarinankerrontaan ja näyttelyyn - tähän lienee vaikuttanut hänen isänsä alkoholismi. Hän oli radiokuuluttajana Chicago Cubsin peleissä keksien suurimman osan selostuksesta itse. Tarinan mukaan eräässä pelissä yhteys peliareenalle katkesi, ja Reagan sävelsi kekseliäästi itse pelin tapahtumat yhteyden palaamiseen saakka.

Reagan toimi myös näyttelijänä Hollywoodissa menestyen suhteellisen hyvin B-luokan pääosanäyttelijänä. Hänellä oli hyvä ruumiinrakenne ja komea ääni. Ensimmäinen merkitty osa oli tähtirooli 1937 elokuvassa Love Is on the Air. Vuoden 1939 loppuun mennessä hän oli esiintynyt jo 19 elokuvassa. Reaganin omasta mielestä hänen paras roolinsa oli Kings Rowissa 1942. Muita merkittäviä Reagan-elokuvia olivat esimerkiksi Hellcats of the Navy, This is the Army ja Bedtime for Bonzo. Reaganin nimellä varustettu tähti Hollywoodin Walk of Famella sijaitsee osoitteessa 6374 Hollywood Boulevard.

Reagan palveli toisessa maailmansodassa luutnanttina. Hän liittyi ratsuväkeen 1937in ja siirtyi aktiivipalvelukseen Pearl Harbor hyökkäyksen jälkeen. Huonon näkönsä vuoksi hänellä oli vaikeuksia läpäistä lääkärintarkastusta. Pearl Harborin jälkeen hänet kutsuttiin palvelukseen ja siirrettiin pian ratsuväestä Yhdysvaltain ilmavoimien 1. elokuvayksikköön (1st Motion Picture Unit), joka teki opetus- ja koulutuselokuvia. Hän pysyi Hollywoodissa sodan ajan.

Reagan meni naimisiin näyttelijä Jane Wymanin kanssa 1940. He saivat tyttären nimeltä Maureen vuonna 1941, adoptoivat pojan (Michael) vuonna 1946 ja saivat vielä vuonna 1947 keskostyttären, joka eli vain yhden päivän. Pariskunta erosi vuonna 1948. Reagan on ainoa Yhdysvaltain presidenteistä, joka on koskaan eronnut. Reagan meni uudelleen naimisiin vuonna 1952, tällä kertaa näyttelijä Nancy Davisinin kanssa. He saivat kaksi lasta, Ronin ja Pattin.

Kun Reaganin filmiroolit harvenivat myöhään 1950-luvulla, hän siirtyi televisioon juontajaksi ja esiintyjäksi ohjelmaan General Electric Theater. Hänen viimeinen vakinainen näyttelijäntyönsä oli juontajana Death Valley Days -ohjelmassa.

Varhainen poliittinen ura

Ronald Reaganin ja Nancy Davisin kihlajaiskuva vuodelta 1952

Kaaos Hilton-hotellin ulkopuolella salamurhayrityksen jälkeen

Ronald Reagan aloitti poliittisen uransa Yhdysvaltain poliittisen kentän vasemmistolaidassa Yhdysvaltain demokraattisen puolueen jäsenenä tukien Franklin Delano Rooseveltiaania ja hänen New Deal. Vähittäin Reaganista tuli kuitenkin yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa kysymyksissä vakaumuksellinen konservatiivi. Aktiivisesti hänet vei politiikkaan virka elokuvanäyttelijöiden ammattiliiton puheenjohtajana (Screen Actors Guild), joka työskenteli yhteistyössä HUACin (House Un-American Activities Committee) kanssa 'paljastaakseen kommunistien vaikutuksen Hollywoodissa'. Reagan piti Hollywoodia 'suurena maailmanlaajuisena propagandakeskuksena'Stephen Vaughn: Freedom and Entertainment, University of Wisconsin, Madison, ISBN 978-0-521-85258-6 | ISBN 0-521-85258-7,[1] 'a grand worldwide propaganda base', jonka hallitsijalla oli viikoittainen 500 000 000 sielun yleisö. Hän paljasti useita kommunisteiksi väitettyjä kollegoitaan, vaikkakin hän useista muista antikommunisteista poiketen vastusti jyrkästi maan kommunistisen puolueen (CPUSA) virallista kieltämistä. Hänen työnsä General Electric -yhtiössä, antikommunististen puheiden pitäminen radiossa ja puhujakierrokset lisäsivät poliittista tunnettuutta, etenkin Yhdysvaltain silloisessa antikommunistisessa poliittisessa ilmapiirissä. Vuoden 1964 presidentinvaaleissa Reagan kannatti suoraan republikaanipuolueen ehdokasta Barry Goldwateria ja esiintyi tämän tv-mainoksissa käyttäen tehokasta retoriikkaa ja näyttelijänlahjojaan.

Vuonna 1966 Reagan valittiin Kalifornian kuvernööriksi. Hän pyrki onnistumatta republikaanien presidenttiehdokkaaksi 1968 ja uudelleen 1976. Vuoden 1980 vaaleihin hänet viimein valittiin. Reaganin vaalikampanjan keskeinen teema oli Iranin panttivankikriisi. Yhdysvaltain ulkopuolinen lehdistö syytti Reagania ja hänen leiriään salaisesta sopimuksesta, jonka perusteella panttivangit pysyisivät vangittuina vaalien pitämiseen saakka. Monien analyytikkojen mukaan presidentti Jimmy Carterin kykenemättömyys ratkaista kriisi johti lopulta hänen tappioonsa Reaganille. Vuoden 1984 vaaleissann Reagan valittiin uudelleen presidentiksi valtavalla enemmistöllä. Hän sai 525 valitsijamiestä Walter F. Mondale kolmeatoista vastaan. Hän oli suosittu yli puoluerajan voittaen 49 osavaltiota viidestäkymmenestä ja sai lähes 60 % äänistä. Menestys vaaleissa selitetään usein 'Reaganin demokraateilla', demokraattiäänestäjillä jotka vaaleissa loikkasivatkin Reaganin tueksi ennen kaikkea tämän veronalennuspolitiikan vuoksi.

Presidenttiys

Vain 69 päivää presidentiksi astumisen jälkeen 30. maaliskuuta 1981, Washington (DC):n Hilton-hotellista lähtenyttä Reagania ammuttiin. Ampuja oli John Hinckley, joka myöhemmin todettiin oikeudenkäynnissä syyntakeettomaksi. Luoti osui Reagania rintaan ohittaen sydämen hiuksenhienosti. Ennen luodin poistamiseksi tehtyä leikkausta Reagan lohkaisi kirurgeille: 'Toivottavasti te olette kaikki republikaaneja' ja myöhemmin vaimolleen: 'Kulta, unohdin väistää.' Ammuskelussa haavoittuneisiin kuului myös mm. presidentin avustaja James Brady, joka halvaantui sen seurauksena loppuiäkseen.

Poliitikkona ja presidenttinä Reagan kuvasi itseään seuraavasti:

Konservatiivi
Antikommunisti
Verojen alentaja
Julkisten menojen leikkauksien kannattaja (sotilasmenoja lukuun ottamatta)
Yritysten sääntelyn vähentämisen (deregulointi) kannattaja
Yrittäjämyönteisen talouspolitiikan kannattaja
Joidenkin henkilökohtaisten vapauksien kannattaja (hyväksyi mm. homoseksuaalisuuden)
Kovan kriminaalipolitiikan kannattaja (ankarat rangaistukset rikollisille).

Hänen presidentinkaudellaan:

Veroja alennettiin huomattavasti; historiallisesti jatkuvasti nousseiden verojen trendi rikkoutui
Liittovaltion budjetin alijäämä lisääntyi
Aikaisemmilla presidenttikausilla kansantaloutta vahingoittanut korkea inflaatio lopetettiin niin sanotun tarjontapuolen taloustieteen mukaisella kireällä rahapolitiikalla
Lakkoon menneet lennonjohtajat erotettiin
Huumeidenvastainen sota (War Against Drugs) laajeni merkittävästi
Sotilasmenoja nostettiin
Yhdysvaltalaisia Pershing II-ohjuksia (taktinen ydinohjus) sijoitettiin Länsi-Saksaan vastauksena Neuvostoliiton lähelle Länsi-Eurooppaa sijoittamiin SS-20-ohjuksiin
Peacekeeper-ohjusjärjestelmä otettiin käyttöön
Ydinaseriisuntasopimuksien neuvottelut aloitettiin
Strategic Defense Initiative -puolustusohjelma (niin kutsuttu Tähtien sota) aloitettiin
Antikommunistisia aseellisia ryhmittymiä koulutettiin ja aseistettiin (mm. Mujahideenit ja Contrat)
Aseita myytiin ulkomaisille liittolaisille kuten Taiwanille, Israellleille, Saudi-Arabia ja Irakille sekä laittomasti viholliseksi luokitellulle Iranille.

Talouspolitiikka

Reaganin presidenttikausien talouspolitiikka oli yhdistelmä monetaristista rahapolitiikkaa ja tarjontapuolen taloustieteiden veropolitiikkaa. Reaganin talouspolitiikka ei mahdu selviin määritelmiin, minkä takia käytetäänkin usein termiä reaganomics (Reagan + economics, talous), jota käyttivät sekä kannattajat että vastustajat.

Reaganin ensimmäinen kausi keskittyi suurelta osin taloudellisten ongelmien eli korkean inflaation ja kansantalouden taantuman käsittelyyn. Reaganin talouspolitiikka pyrki piristämään talouskasvua suurilla veronalennuksilla. Nämä veronalennukset yhdistettynä suuriin ja entisestään kasvaneisiin sotilasmenoihin johtivat vahvasti alijäämäiseen valtionbudjettiin ja huomattavaan valtionvelan lisääntymiseen. Valtionvelka arviolta kolminkertaistui hänen presidenttiaikanaan. Vaikka presidentti tekeekin budjettiesityksen, talouspolitiikan hyväksyi myös demokraattien hallitsema kongressin edustajanhuone.

Toisaalta tätä julkisen kulutuksen kasvua tasapainotti verotulojen nousu talouskasvun ansiosta, joten monet kannattajat pitävätkin Reaganin toteuttamaa politiikkaa onnistuneena tämänkaltaisen tarjontapuolen talouspolitiikan sovelluksena. Reaganin kriitikkojen mukaan Reagan tosin puhui pienemmän ja vähemmän näkyvän julkisen vallan puolesta, mutta hänen kaudellaan liittovaltion menot ja byrokratia vain kasvoivat. Kannattajien ja kriitikkojen välillä on kiistaa siitä, kuinka paljon Reaganin talouspoliittiset ratkaisut vaikuttivat vuoden 1982 taantumaan tai sittemmin koittaneeseen voimakkaaseen talouskasvuun, joka alkoi hänen ensimmäisen virkakautensa lopulla ja jatkui läpi hänen toisen kautensa. Toisaalta tilastojen mukaan vuosina 1981–1989 yhdysvaltalaisten työntekijöiden keskimääräinen reaalinen tuntipalkka laski. Joidenkin taloustieteilijöiden mielestä tämä tilastollinen reaalipalkkojen alentuminen johtui kuitenkin vain kuluttajahintainflaation systemaattisesta yliarvioinnista virallisissa tilastoissa.

Vastaus AIDSiin

Reaganin presidenttikaudella alkoi HIV-viruksen epideeminen, laaja leviäminen Yhdysvalloissa. AIDS havaittiin Reaganin ensimmäisellä kaudella vuonna 1981, HIV:n levittyä 1970-luvun alussa Haitista Yhdysvaltoihin.Aidsmap, CROI: Haiti is the source of HIV subtype B Vielä vuosina 1984 ja 1985 Valkoinen talo uskoi sen olevan ohimenevä ongelma, vaikka huhtikuussa 1984 AIDSiin oli kuollut jo 1 807 yhdysvaltalaista. Reagan mainitsi AIDSin julkisesti ensimmäisen kerran vasta toisen kautensa lopulla toukokuussa 1987. Hänen hallintonsa lähestyi epidemiaa sarjana paikallisia ja osavaltiollisia ongelmia, eikä laatinut liittovaltion laajuista strategiaa. Tämä linja vastasi kantaa, jonka mukaan terveydenhoito kuuluu osavaltioille eikä liittovaltiolle. Kulissien takana terveydenhuoltopoliitikot anelivat lisää rahoitusta.

Noudattaen poliittisesti voimakkaan uskonnollisen oikeiston näkökantaa, joka määritteli AIDS:n sairaudeksi joka koski ainoastaan homoseksuaalista vähemmistöä ja levisi moraalittoman käytöksen takia, Reagan esti terveysministeriään C. Everett Koopia puhumasta epidemiasta. Kun vuonna 1986 Reagan viimein salli epidemian ilmoittamisen, hän oletti terveysministerin toimivan konservatiivisen linjan mukaan. Sen sijaan raportti alleviivasi AIDS-tietoisuuden lisäämisen tärkeyttä, mukaan lukien kondomien laajamittaisen levittämisen ja hylkäsi pakollisten testien mahdollisuuden. Tämä johti Koopin huonoihin väleihin muun hallinnon kanssa. Hänen raporttinsa ilmoitti AIDSin torjunnan linjaksi: 1) pidättyväisyyden, 2) yksiavioisuuden ja 3) kondomit.

Reagan nimitti 1987 Watkinsin komission tutkimaan tilannetta, mutta suositukset lisätystä rahoituksesta jätettiin suurimmaksi osaksi huomioimatta (näin kävi myös Reaganin jälkeisessä Bushin hallinnossa).

Monet konservatiivikommentaattorit näkevät Reaganin lähestymistavan AIDS-ongelmaan täysin terveen järjen mukaisena, koska ongelma liittyy sosiaaliseen moraalittomuuteen jonka merkitystä ei vain ymmärretty. Monet seksuaalivähemmistöjen edustajat vastaavasti näkevät Reaganin politiikan tietoisena sokeutena ja julmana piittaamattomuutena vähemmistöjen ihmishengistä.

Reaganin passiivisuuden AIDSin suhteen on otaksuttu olleen häntä tukeneiden uskonnollisen oikeiston ja pastori Jerry Falwellin perustaman Moral Majority -liikkeen vaikutusta. Uskollisessa oikeistossa AIDS nähtiin Jumalan rangaistukseksi homomiehille, joihin se aluksi iski. Reaganin lehdistöpäällikkö Pat Buchanan lausui 'AIDSin olleen luonnon kosto homoille.'Reagan's AIDS Legacy - Silence equals death , SF-Chronicle

Neuvostoliitto ja kylmä sota

Varapresidentti George H. W. Bush, Ronald Reagan ja Mihail Gorbatšov

vuonna 1988 New Yorkissa

Reaganilla oli vahva lavakarisma, ja hän aisti miten saada yleisöltä suotuisa reaktio. Hänen rauhallinen puheäänensä ja voimakas kielenkäyttönsä toivat hänelle lempinimen 'suuri kommunikoija' (The great communicator). Hän kutsui Neuvostoliittoa pahan valtakunnaksi (Evil empire) 8. maaliskuuta 1983. Joidenkin historioitsijoiden mukaan hänen vahva ylpeytensä amerikkalaisuudesta ja usko yksilön oikeuksiin tuki huomattavasti hänen puhetaitoansa.

Monet Reaganin kannattajat pitävät häntä kylmän sodan voittajana ja kommunismin romahduttajana. Hänen kannattajansa katsovat hänet ajaneen Neuvostoliiton taloudelliseen ahdinkoon, jonka helpottamiseksi tehdyt poliittiset muutokset kaatoivat koko valtion. Tavoite oli ilmeisesti suunnitelmallinen. Idea oli yksinkertainen. Neuvostoliiton katsottiin käyttävän asevoimiin 30–50 prosenttia kansantuotteestaan ja USA:n 5 prosenttia. Kun USA kaksinkertaistaisi asevoimiin laitetun panoksen, Neuvostoliitolle jäisi kaksi vaihtoehtoa: vastata USA:n haasteeseen ja kaatua tai luopua uudesta panoksesta ja samalla suurvalta-asemasta. Neuvostoliitolla ei käytännössä ollut resursseja ensimmäiseen.

Reaganin kriitikot pitävät häntä onnekkaana uhkapelurina, joka sen sijaan että olisi aiheuttanut kolmannen maailmansodan, sattumalta onnistui ajoittamaan itäblokin hajoamisen juuri parahultaisesti oman presidenttikautensa jälkimaininkeihin. Neuvostojärjestelmän romahdus oli heidän mukaansa Reaganista riippumaton prosessi, joka alkoi kauan ennen Reagania ja olisi tapahtunut joka tapauksessa lähiaikoina.

Reaganin politiikkaan kuului vahva tuki armeijalle ja 'rauhaa voimasta' -strategia. Hänen kenties kiistellyin ehdotuksensa oli Strategic Defense Initiative (Strateginen puolustusohjelma), ohjuspuolustusjärjestelmä joka estäisi Neuvostoliiton ydinohjuksia tuhoamasta Yhdysvaltoja. SDI:n vastustajat nimesivät ohjelman Tähtien sota -ohjelmaksi, korostaen sen mahdottomuutta ja epärealistisuutta. SDI saattoi olla pelkästään informaatiosodankäynnin operaatio, joka pakotti Neuvostoliiton toimimaan vaikka asejärjestelmä oli mahdoton rakentaa.

SDI:n kriitikot sanoivat, että ohjuspuolustusjärjestelmä on teknologisesti mahdoton rakentaa käytännössä ja että yritys ainoastaan lisäisi kilpavarustelua ja tulevien kansainvälisten kriisien voimakkuutta. Muut kriitikot näkevät SDI:n aseteollisuuden rahasampona. Tukijat pitävät SDI:tä vastaavasti naulana Neuvostoliiton arkkuun: havaitessaan ydinasearsenaalinsa vanhentuneeksi neuvostoliittolaisten oli väitteen mukaan pakko lisätä rahoitusta uuden teknologian kehittämiseen säilyttääkseen ydinpelotteensa.

Reaganin suhde Neuvostoliittoon muuttui nopeasti hänen toisella kaudellaan. Vuonna 1985 hän tapasi Neuvostoliiton uuden johtajan Mihail Gorbatšovissain ystävällisissä merkeissä Genevessä, ja molemmat vannoivat tekevänsä maailmasta turvallisemman paikan. Lokakuussa 1986 Reagan tapasi Gorbatšovin Reykjavik, jossa molemmat supervallat harkitsivat tuhoavansa kaikki ydinaseet. Neuvottelut kariutuivat kuitenkin Tähtien sotaan.

Puhuessaan Berliinin muurin vieressä Brandenburgin portin edustalla 12. kesäkuuta 1987 hän haastoi Gorbatšovin 'repimään tämän muurin':

Reagan oli läheisissä suhteissa muiden maailman konservatiivisten johtajien kanssa, erityisesti Margaret Thatcherin ja Kanadann Brian Mulroney. Reagan halusi muodostaa henkilökohtaiset suhteet muiden valtionpäämiesten kanssa kutsuen heitä usein ranchilleen tai Camp Davidiin epävirallisille vierailuille.

Reagan ja Latinalainen Amerikka

Reaganin presidenttikaudella Yhdysvallat alkoi myös suhtautua erittäin vakavasti kommunistisiin vaikutteisiin perinteisesti sen takapihaksi katsotussa latinalaisessa Amerikassa. Tämä uusi tiukka linja nimettiin pian 'Reaganin doktriiniksi'. Strategiaan kuului usein tuki ihmisoikeuksia loukkaaville sotilasdiktatuureille kommunismin vastaisen taistelun nimissä. Reaganin hallitus tuki contrasissien taistelua sandinistissahallintoa vastaan Nicaragua. Contrien tukemisesta ja mm. CIA:n miinoitettua Nicaraguan satamia Yhdysvallat tuomittiin Kansainvälisessa tuomioistuimessa vuonna 1986 kansainvälisen lain rikkomisesta.

Vuonna 1983 Yhdysvallat hyökkäsi 6 000 merijalkaväen sotilaan voimin yhdessä Karibian maiden joukkojen kanssa pieneen Grenadainn saarivaltioon, sen marxilaisen hallituksen sisäisen välienselvittelyn jälkeen, jossa vallan ottaneet sotilaat teloittivat pääministeri Maurice Bishop, nimellisesti suojelemaan yhdysvaltalaisia opiskelijoita maassa.Toim. Valtonen, Pekka, Latinalaisen Amerikan historia, s. 484 Grenadan operaation tarkoituksena oli toimia varoittavana esimerkkinä uudistusmielisille ja vasemmistolaisille hallituksille sekä tuoda julki Kuuban osallisuus kaikkeen vallankumoukselliseen toimintaan Karibian ja Keski-Amerikan alueella. Maassa oli satoja kuubalaisia rakennusmiehiä, neuvonantajia ja sotilaita, joista osa taisteli amerikkalaisia joukkoja vastaan.New York Times, U.S. reduces forces in Grenada by 700 Kun kuubalaiset joukot oli ajettu maasta ja marxilainen hallitus syrjäytetty, Grenadassa järjestettiin vapaat vaalit.

Joidenkin kannattajien mukaan Reagan myös kautensa lopulla edesauttoi Latinalaisen Amerikan demokratiaan siirtymistä anteliaalla ulkomaantuella, mikäli maissa järjestettiin vapaat vaalit. Kriitikkojen mielestä nämä rahat menivät yksinkertaisesti oikeistolaisten ja Yhdysvaltoja tukeneiden hallintojen pönkittämiseen. Esimerkiksi El Salvadorissa vallassa vaihtelivat vilpillisillä ja epädemokraattisilla vaaleilla valitut siviilit ja armeijan johto.

Iran–Contra-skandaali

Yhdysvaltain kongressin säädettyä lait, jotka kielsivät rahoittamasta Nicaraguan contrasissejä (ns. Boland Amendment), kaksi Reaganin hallinnon jäsentä, turvallisuusneuvonantaja John Poindexter ja eversti Oliver North, kehittivät suunnitelman myydä aseita Yhdysvaltain tukemaa Irakia vastaan sotivalle Iranille ja antaa tulot contrille. Asemyynnin vastineeksi Iranin hallinnon piti määrätä libanonilaisen Hizbollah-järjestön vapauttamaan yhdysvaltalaiset panttivankinsa. Reagan vannoi, ettei tiennyt suunnitelmasta, mutta myönsi tukeneensa alkuperäistä aseiden myyntiä Iraniin, perustellen sen turvaavan panttivankien vapauttamisen. Reagania syytettiin lopulta ainoastaan oman henkilöstönsä valvonnan laiminlyönnistä. Toisaalta raportti syytti epäsuorasti Reagania:'If the president did not know what his national security advisers were doing, he should have.', BBC

Reaganin hallinnon henkilöstön keskuudessa sattui monia muitakin pienempiä skandaaleja lahjonnasta korruptioon. Nämä johtivat tuomioihin tai eroamisiin syytteiden välttämiseksi. Nämä skandaalit eivät juurikaan vaikuttaneet Reaganin maineeseen, ja eräs kongressin edustaja nimesikin presidentin 'teflonpresidentiksi'.

Apartheid

Vuoteen 1986 asti sekä Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan että Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Margaret Thatcher pyrkivät toteuttamaan 'rakentavan yhteistyön' politiikkaa Etelä-Afrikan hallituksen kanssa ja he käyttivät muun muassa veto-oikeuttaan YK:n asettamia talouspakotteita vastaan. Reagan ja Thatcher perustelivat näkemystään Etelä-Afrikan keskeisellä roolilla kommunismin leviämisen estämisessä eteläisessä Afrikassa. Kansalaismielipide kuitenkin kääntyi apartheid-järjestelmää vastaan, ja lopulta Yhdysvaltain senaatti asetti lokakuussa 1986 Etelä-Afrikan kauppasaartoon ohittaen presidentti Reaganin veto-oikeuden. Salon.com:Conservative whitewash ,

Presidenttiyden jälkeinen elämä

Reagan piti viimeisen televisiopuheensa Valkoisesta talosta 11. tammikuuta 1989, yhdeksän päivää ennen kuin George H. W. Bush julistettiin uudeksi presidentiksi. Bushin virkaanastujaisten jälkeen Reagan palasi kotitilalleen Rancho del Cieloon, lähelle Kaliforniaan Santa Barbara kirjoittamaan muistelmiaan ja ratsastamaan hevosillaan. Hän muutti myöhemmin uuteen kotiin Los Angelesin Bel-Airiin.

Syksyllä 1989 japanilainen Fujisankei Communications Group -niminen yhtiörypäs palkkasi hänet pitämään kaksi puhetta ja osallistumaan pienimuotoisiin yritystapahtumiin. Reagan nettosi kyseiseltä yhdeksänpäiväiseltä vierailultaan noin 2 miljoonaa dollaria, enemmän kuin hän oli saanut palkkaa kahdelta presidenttikaudeltaan. Reagan piti myös tilattuja puheita mm. republikaaniselle puolueelle.

Reagan piti viimeisen julkisen puheensa 3. helmikuuta 1994in. Viimeisen kerran Reagan nähtiin julkisessa tapahtumassa, kun toisen entisen republikaanipresidentin, Richard Nixon, hautajaiset pidettiin 27. huhtikuuta 1994.

Alzheimerin tauti

Reagan ilmoitti käsin kirjoitetun kirjeen välityksellä 5. marraskuuta 1994a koko kansakunnalle, että hän sairastaa Alzheimerin tauti. Hän päätti kirjeensä, tunnettuna optimistina, seuraaviin sanoihin: 'Lähden nyt matkalle, joka saattelee minut elämäni iltaan. Tiedän, että Amerikalla on aina edessään kirkas sarastus. Kiitos teille, ystäväni. Jumala aina siunatkoon teitä.'

Ilmoitus Reaganin sairastumisesta herätti spekulaatioita taudin puhkeamishetkestä. Reagan oli jo vuonna 1983 väittänyt Israelillein pääministeri Yitzhak Shamir, olleensa vapauttamassa Auschwitzin keskitysleiriä ja palanneensa Hollywoodiin mukanaan videomateriaalia näistä hirvittävistä tapahtumista, vaikka todellisuudessa hän ei ollut edes käynyt koko Euroopassa toisen maailmansodan aikana. Välillä hän ei myöskään muistanut esimerkiksi henkilökohtaisten avustajiensa tai edes koiransa nimeä. http://www.thenation.com/doc/20040628/cockburn

Vuosien kuluessa sairaus heikensi hitaasti mutta varmasti Reaganin henkisiä ja älyllisiä toimintoja pakottaen hänet elämään eristyksissä muusta maailmasta. Vuoden 2003 lopussa Alzheimerin tauti oli saavuttanut Reaganissa lopullisen ja viime kädessä tuhoisimman vaiheen. Ronald Reagan kuoli keuhkokuumeeseen kotonaan Bel-Airissa 93-vuotiaana, 5. kesäkuuta 2004, vierellään vaimo Nancy Davis Reagan.

Lähteet

T C Reed: 'At the Abyss - An Insider’s History of the Cold War' - Presidio Press 2004