Runousoppi

Aristoteleen Runousopin ensimmäinen sivu vuodelta 1837

Runousoppi (, usein käytetään latinankielistä nimeä Poetica) on yksi Aristoteleen teoksista. Se on kirjoitettu 330–320-luvuillaluvuilla eaa. Runousoppi keskittyy analysoimaan antiikin ajan näytelmiä ja erityisesti tragediaa ja epiikkaa. Teokseen on ehkä alun perin kuulunut myös komediaa käsittelevä osa, mutta se on kadonnut.

Teos on suomennettu vuonna 1871 (Runousoppi, suom. J. W. Calamnius), 1967 (Runousoppi, suom. Pentti Saarikoski) ja 1997 (Runousoppi, suom. Paavo Hohti).

Keskeisiä ajatuksia

Kerronta on Aristoteleen mukaan erityisesti jäljittelyä (mimesis). Aristoteleen mukaan ihminen saa luontaisesti nautintoa jäljittelemisestä ja oppimisen iloa tunnistaessaan samankaltaisuutta asioiden välillä. Kerronnassa jäljittelyn välineet, kohteet ja tavat vaihtelevat.

Kerrontaa voi olla kolmea eri laatua: tragediaa, komediaa ja epiikkaa.

• Tragedia syntyi kun laulajat jäljittelivät korkea-arvoisia ihmisiä. Se on kokonaisvaltainen esitys arvokkaista tapahtumista. Tragedia esitetään toimivien ihmisten muodossa, joten se ei ole kertovaa.
• Komedia jäljittelee taas vähempiarvoisia ihmisiä, joilla on jokin virhe. Se ei kuitenkaan ole pilkkanäytelmä.
• Epiikka jäljittelee parempia ihmisiä kuten tragediakin, mutta se käyttää vain yhtä runomittaa ja sen tyyli on kertova.

Merkitys

Runousoppi on vaikuttanut merkittävästi eurooppalaisen kirjallisuuden syntyyn ja vaikuttaa nykyäänkin voimakkaasti muun muassa tv-sarjojen ja Hollywoodin elokuvien kerronnassa.

Kirjallisuutta suomeksi

• Aristoteles: Retoriikka. Runousoppi. Teokset 9. Helsinki: Gaudeamus, 1997.

Katso myös

• Aristoteles: Runousoppi
• Aristoteles: Runousoppi