Suomen alueita alettiin liittää Ruotsiin 1100- tai 1200-luvuilla. Ruotsi menetti Suomen vuonna 1809. Vuosina 1814 - 1905 Ruotsi oli unionissa Norjan kanssa.
Kivi- ja pronssikausi
Kivikausi
Ruotsissa on ollut asutusta jo 8000-luvulla eaa Maanviljely alkoi levitä Etelä-Ruotsiin n. 4000 eaa. Tämä johti väestönkasvuun ja entistä kerrostuneemman yhteiskunnan syntyyn. Todennäköisesti Ruotsin alueella asui jo neoliittisella kaudella sekä indoeurooppalaista että suomalais-ugrilaista kieltä puhunutta väestöä. Jälkimmäisiin tavataan yhdistää lähinnä pohjoiset metsästäjä-kalastajakulttuurit, ensin mainittuihin lähinnä Etelä-Ruotsin maanviljelijä- ja karjanhoitajakulttuurit. Näiden kulttuurien raja on ollut pitkään, keskiajalle saakka, Etelä-Ruotsissa sijaitsevalla havumetsävyöhykkeen rajalla, limes norrlandicuksella.Pronssikausi
Noin vuoden 1700 eaa. tienoilla alkoi pronssikausi. Pronssikauden kuluessa Etelä-Ruotsin alueella kukoisti vauras kulttuuri, jonka yhteydet ulottuvat Keski-Eurooppaan ja jopa Välimeren maailmaan saakka. Skoonen Kivikissä sijaitsee pronssikautisen päällikön suuri kiviröykkiöhauta. Pronssikauden uskomusmaailmaa kuvittavat kalliopiirrokset ovat toinen kuuluisa muinaisjäännösryhmä. Tämän pronssikulttuurin edustajien uskotaan puhuneen indoeurooppalaista kieltä.Eteläinen pronssikulttuuri ulottui Mälaren-järven tienoille saakka. Tämän kulttuuripiirin pohjoispuolella asui pronssikaudella metsästäjä-kalastajaväestöä, josta monet tutkijat johtavat saamelaisten alkuperän.
Suomen rannikoille levisi pronssikauden kuluessa voimakasta kulttuurivaikutusta Ruotsista, mahdollisesti pienimuotoisen maahanmuuton yhteydessä.
Rautakausi ja viikinkiaika
Ruotsin oloista rautakaudelta (noin 500 eaa. - 1050 jaa.) on vain vähän kirjallisia tietoja. Roomalainen Tacitus on ensimmäinen, joka mainitsee Ruotsin alueen asukkaita (suiones eli svealaiset). Arkeologinen löytömateriaali sitä vastoin on runsas.Varhaisrautakausi
Esiroomalaisella ajalla (noin 500 - 0 eaa.) rauta tuli yleiseen käyttöön. Arkeologisten löytöjen määrä ajalta on pienehkö, mutta maa pysyi jatkuvasti asuttuna. Viimeistään tässä vaiheessa Etelä-Ruotsin väestö lienee ollut kieleltään pääasiassa germaanista. Etelä-Ruotsissa viljeltiin maata ja hoidettiin karjaa. Pohjoisempana kalastuksen ja metsästyksen merkitys elinkeinoina oli suurempi. Pohjanlahden rannikoilla pyydettiin hylkeitä.Pohjois-Ruotsin väestöt puhuivat suomensukuista kieltä, jonka voinee yhdistää lähinnä saameen. Saamelaisalueen uskotaan ulottuneen Keski-Ruotsiin saakka. Eräät löydöt Uplannissann viittaavat myös yhteyksiin Baltia ja Etelä-Suomen itämerensuomalaiselle alueelle.
Vanhemmalla roomalaisajalla (noin 0–200 jaa.) arkeologinen aineisto Etelä-Ruotsissa rikastui ja monipuolistui hautoihin laitettujen esineiden johdosta. Ruotsin alueelle kulkeutui melko paljon roomalaisia esineitä. Itä-Götanmaan ja Uplannin alueilta kohdistui ilmeisesti pienimuotoista muuttoa Lounais-Suomeen.
Nuoremmalta roomalaisajalta (noin 200–400 jaa.) on Etelä-Ruotsissa rikkaiden hautalöytöjen muodossa merkkejä entistä hierarkkisemmasta yhteiskunnasta ja vilkkaammista yhteyksistä roomalaiseen maailmaan. Luultavasti Ruotsin alueen asukkaita palveli Rooman armeijassa. Aikakausi oli sotaisa myös Skandinaviassa.
Keskinen rautakausi
Kansainvaellusajalla (noin 400 - 550 jaa.) Ruotsiin kulkeutui kultaa, joka on peräisin mannermaalla käydyistä sodista. Luultavasti kansainvaellusajan melskeisiin ja ryöstöretkiin osallistui myös Ruotsin alueen asukkaita. Skandinaviassakin oli ilmeisesti levotonta. Etelä- ja Keski-Ruotsin ohella arkeologisia löytöjä on runsaasti myös pohjoisempaa, esim. Medelpadnista. Poliittinen organisaatio kehittyi: Vanhan Uppsala suuriin hautakumpuihin haudattiin mahtimiehiä tai kuninkaita. Helgön saarella Mälaren-järvessä sijaitsi kuuluisa käsityökeskus.
Ruotsin alueen kiinteä (maata viljelevä) asutus viikinkiajalla. Punaisella merkitty alue oli Tanskan kuninkaiden yliherruudessa, Ruotsin kuningaskunta syntyi vihreällä merkittyjen alueiden pohjalta. Kartassa näkyvät myös Norjan ja Suomen kiinteän asutuksen alueet (keltainen ja vihreä)
Myöhäisrautakausi (viikinkiaika)
Viikinkiaika (800–1050 jaa.) on viimeinen ja kaiketi tunnetuin Ruotsin esihistorian jakso. Koska viikinkiajalta tunnetaan runsaasti riimukirjoituksia, se luetaan joskus jo historialliseen aikaan kuuluvaksi.Ruotsin alueelta lähteneet viikingit, joita kutsuttiin ruseiksi, kävivät kauppaa, ryöstivät ja perustivat uudisasutuksia Itämeren alueella sekä idäntien varsilla eli Venäjällä ja Mustallamerellä. Keski-Ruotsissa sijaitseva Birka oli kuuluisa viikinkikaupan keskus. Viikinkiretkillä hankittua hopeaa haudattiin aarteina. 900-luvun jälkipuoliskolla viikinkien idänkauppa hiipui. Ruotsin alueen asukkaita otti osaa viikinkiajan loppuvaiheen sotiin esimerkiksi Britteinsaarilla Knuut Suuren sotajoukoissa. Bysantin keisari puolestaan kokosi kuuluisan valiojoukkonsa Varjagikaartin viikinkisotureista. Viikinkiajan loppuvaiheessa yleistyi Keski-Ruotsin alueella tapa pystyttää riimukiviä elävien ja kuolleiden mahtimiesten ja -naistenkin muistoksi ja kunniaksi.
Viikinkiajalla skandinaavinen, talonpoikainen elämäntapa ulottui pohjoisessa suurin piirtein Merenkurkun tienoille, Ångermanlandiin saakka. Pohjoisempana ja sisämaassa asui väestöä, jota voi nimittää lähinnä saamelaiseksi. Saamelaisten ja maanviljelijöiden välillä vallitsi koko rautakauden vilkas vuorovaikutus.
Kristitty kuningaskunta
Kristinusko saapui Ruotsiin viikinkiajalla. Uskontoa levittivät sekä länsieurooppalaiset lähetyssaarnaajat että Bysantin ortodoksisesta kulttuurista omaksutut vaikutteet. 900-luvun lopulla syntyi Sigtunan kaupunki kristinuskon ja uuden kuninkaanvallan tukikohdaksi. Ensimmäinen Ruotsin kuningas, josta on konkreettisia tietoja, on Olavi Sylikuningaslla, joka lyötätti rahaa Sigtunassa. Tämän kristityn hallitsijan vahvin tukialue oli ilmeisesti Götanmaa. Mistään kovin yhtenäisestä Ruotsin valtakunnasta ei voi puhua vielä tässä vaiheessa. Paikalliset päälliköt tunnustivat kuninkaan herrakseen jos tunnustivat, ja välillä kuninkaita saattoi olla useampia.Keskiaika

Maunu Ladonlukon sinetti
Kirkko luo organisaatiotaan
Ruotsiin syntyi vähitellen kirkkopitäjien ja hiippakuntien verkosto, joka edusti uudenlaista kirjoitustaitoon perustuvaa hallintokulttuuria. Sveanmaann ja Götanmaa yhdistymisen kannalta oli merkittävää, että ne liitettiin kirkollisesti vuonna 1164 perustetun Uppsalan arkkipiispalaitosnistuimen alaisuuteen. Myös luostari saapui Ruotsiin 1100-luvulla. Varsinkin dominikaaniveljestö sai suurta vaikutusvaltaa 1200-luvulta lähtien.Ruotsin valtakunta syntyy
1100-luvulla ja seuraavan vuosisadan alussa Ruotsin kuninkuudesta taistelivat Sverkerin ja Eerikin suvut. Lopulta 1200-luvun puolivälissä jaarli Birger sai vallan käsiinsä ja hänen pojastaan Valdemarista tuli Bjälbo-suvun ensimmäinen kuningas.Birgerin ja hänen poikiensa vallan aikaa 1200-luvun keskivaiheilla ja jälkipuoliskolla voi pitää yhtenäisen Ruotsin kuningaskunnan varsinaisena syntykautena. Kuninkaanvallan ja verotuksen tukikohdiksi rakennettiin linnoja. Kaupunkilaitos alkoi kehittyä (mm. Tukholman perustettiin) ja Taalainmaa malmivaroja alettiin hyödyntää tehokkaammin. Saksalaisia kauppiaita, käsityöläisiä ja vuorimiehiä alkoi saapua Ruotsiin suurin joukoin. Kuningas Maunu Ladonlukko antoi vuonna 1280 Alsnön säädöksen, joka vapautti veroista raskaina ratsumiehinä palvelevat ritarit ja asemiehet (rälssi).
Valtakunta myös laajeni alueellisesti: Suomen ja Pohjois-Ruotsin alueita alettiin vähitellen liittää kiinteästi valtakuntaan. Suomenlahden itäpohjukassa Ruotsin valta törmäsi yhteen venäläisen Novgorodin valtion kanssa. Monenlaisten kahakoiden päätteeksi valtakunnat solmivat vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhan, jossa Karjala jaettiin. Viipuri jäi Ruotsille ja Käkisalmi Novgorodille.
1300-luvun levottomuudet

Maunu Eerikinpojan sinetti
1380-luvulla Norjan ja Tanskan kuningatar Margareeta käytti hyväkseen Albrekt-kuninkaan ja Ruotsin ylimystön välistä eripuraa. Hän onnistuikin liittämään Ruotsin valtakuntaansa. Valtakuntien yhdistyminen personaaliunioniksi vahvistettiin Kalmarin kaupungissa pidetyssä kokouksessa. Tästä alkoi Kalmarin unionin aika eli niin sanottu unioniaika. Margereetan kuoltua vuonna 1412 unionin kruunut peri Eerik Pommerilainen.

Albrekt Mecklenburgilaisen sinetti
Kalmarin unionin kriisit
Unionin poliittinen painopiste oli Tanskassa, ja osa ruotsalaisista alkoi pyrkiä eroon unionista jo Eerikin aikana. Vuonna 1438 puhkesi laaja unionivastainen kapina. Erilaisten vaiheiden jälkeen unioni palautui, mutta 1400-luvun loppu oli Ruotsissa rauhatonta. Osa Ruotsin ylimyksistä halusi erota unionista, osa tuki unionikuningasta. Vuonna 1471ssa tanskalaiset ja heidän ruotsalaiset kannattajansa lyötiin Brunkebergin taistelu Tukholman lähellä. Ruotsissa nousi valtaan valtionhoitaja Sten Sture. Hänen valtakaudellaan uhkatekijäksi muodostui Tanskan ohella Venäjä, joka oli yhdistynyt Moskovan suuriruhtinaiden alaisuuteen. Erimielisyydet Ruotsin itärajan kulusta johtivat sotaan Venäjää vastaan. Vuosina 1495 - 1497 Viipurin linna ja Olavinlinna kuitenkin kestivät venäläisten piiritykset.Unionitaistelut alkoivat uudelleen 1500-luvun alussa. Vuonna 1521 Tanskan kuningas Kristian Tyranniss (tanskalaisille Kristian Hyvä) valloitti Tukholman ja surmautti oppositiossa olleet Ruotsin johtavat aateliset kuuluisassa Tukholman verilöylyä.
Vaasa-aika (uskonpuhdistuksen aika)

Kustaa Vaasa Jakob Bincksin teoksessa vuodelta 1542
Kustaa Vaasa ja varhaismodernin valtion synty
Vuonna 1523 aatelisherra Kustaa Eerinkinpojan johtama kapinaliike karkotti tanskalaiset Ruotsista ja Suomesta Lyypekinkaupunginkaupungin hansa tuella. Kustaasta tuli kuningas, jonka jälkimaailma muistaa Kustaa Vaasana. Kuningas alkoi järjestelmällisesti kehittää valtakuntaansa. Keskushallintoa uudistettiin saksalaisten esikuvien mukaan. Riippuvaisuus Lyypekistä mitätöitiin ns. kreivisodassatata. Ruotsissa alettiin varovaisesti toteuttaa uskonpuhdistusta eli reformaatio, jonka turvin kuningas saattoi takavarikoida suuren osan kirkon omaisuudesta. Kiristyvä verotus ja kirkkoon kohdistuvat toimenpiteet provosoivat useita kapinoita, joista uhkaavin oli ns. Dacken sota Smoolannissa 1540-luvulla. Kapinat kukistettiin verisesti. Kustaa loi modernin valtion, joka pystyi säätelemään alamaistensa elämää paljon keskiaikaista valtakuntaa tehokkaammin.Kustaa Vaasan poikien valtataistelu
Valtakautensa lopulla Kustaa ajautui viisivuotiseen sotaan Venäjää vastaan. Kuningas kuoli vuonna 1560. Valtaistuimen peri vanhin poika Erik, joka tunnetaan hallitsijanimellä Eerik XIV. Nuorempi poika Juhana III hallitsi Suomea puoli-itsenäisenä herttuakuntana. Veljekset ajautuivat aseelliseen valtataisteluun. Juhana vangittiin, mutta mielenterveytensä menettänyt Eerik suistettiin valtaistuimelta vuonna 1567. Juhanasta tuli uusi kuningas Juhana III.Suuri sotakausi alkaa
1560-luvulla alkoi suuri sotakausi. Baltiaan oli syntynyt sekasorto ja valtatyhjiö Saksalaisen ritarikunnannn hajottua. Ruotsi alkoi sekaantua tilanteeseen ottaessaan Tallinna suojelukseensa vuonna 1561. Tämä johti konflikteihin Tanskann ja Puola kanssa, koska nekin tavoittelivat Baltian herruutta. Vuonna 1570 alkoi Venäjää vastaan käyty sota (pitkä viha eli 25-vuotinen sota), joka tuotti erittäin suurta vahinkoa varsinkin valtakunnan itäpuoliskolle eli Suomelle. Ilmaston viilentyessä ja sotarasitusten kiristäessä verotusta talonpoikaisto alkoi joutua ahdinkoon.Kaarle-herttuan ja Sigismundin valtataistelu
Juhana oli naimisissa puolalaisen, katolisen prinsessan kanssa. Kuningas kuoli vuonna 1592. Hänen pojastaan Sigismundista tuli sekä Puolan että Ruotsin kuningas. Ruotsin aateli suhtautui torjuvasti katoliseen kuninkaaseen. Ruotsin kirkko saattoi nyt uskonpuhdistuksen päätökseen julistautumalla evankelis-luterilaiseksi. Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle sai Ruotsissa valtionhoitajan aseman. 1590-luvulla Sigismundin yritys valloittaa Ruotsi Puolasta käsin torjuttiin. Suomessa kuitenkin pitivät valtaa Sigismundin kannattajat Klaus Flemingin johdolla. Kun nuijasotana tunnettu epätoivoinen talonpoikaiskapina ei onnistunut suistamaan Flemingiä vallasta, Kaarle otti Suomen haltuunsa asevoimin. Vuonna 1609 hänestä tuli kuningas Kaarle IX. Kuninkaan vanhuudenpäivät kuluivat vastoinkäymisten merkeissä. Baltian valloittaminen Puolalta ei edennyt, uusi sota Tanskaa vastaan päättyi tappioon.Suurvalta-aika
Vuonna 1617 Ruotsia alkoi hallita kuningas Kustaa II Aadolfn, Ruotsin historian ehkä menestyksekkäin hallitsija. Yhteistyössä kansleri Axel Oxenstierna kanssa kuningas saattoi valtakunnan sisäiseen tasapainoon. Hallinto uudistettiin perusteellisesti. Baltian sodassa Ruotsi sai nyt yliotteen ja Puolan oli pakko suostua rauhaan vuonna 1625. Nykyistä Viroa ja Latviaa vastaava alue (Liivinmaa) siirtyi Ruotsin valtaan.Vuonna 1630 Ruotsi sekaantui Keski-Euroopassa raivoavaan kolmekymmenvuotiseen sotaan. Pohjois-Saksan protestanttiset ruhtinaat olivat joutuneet ahtaalle taistelussa katolista keisaria vastaan. Huippukuntoon trimmattu Ruotsin armeija tuli apuun ja murskasi keisarilliset useissa suurissa taisteluissa. Vuonna 1632ssa kuningas Kustaa II Aadolf kaatui Lützenin taistelu. Tämän jälkeen sota pitkittyi. Vuonna 1648 solmittiin vihdoin Westfalenin rauha, jossa Ruotsille luovutettiin mittavat alueet Saksan pohjoisosasta. Ruotsi oli nyt noussut eurooppalaisen suurvallan asemaan. Menestyksen hinta oli jäänyt kansan maksettavaksi. Suomi oli joutunut kantamaan suhteettoman suuren taakan sotaponnistelujen yhteydessä, mutta varsinainen Ruotsikaan ei ollut päässyt vähällä. Verot olivat olleet korkeat ja suurin osa armeijaan otetuista miehistä oli kuollut.
Vapauden aika ja kustavilainen aika
Suomen sodassa vuonna 1808 Venäjän keisarikunta valtasi Ruotsilta Suomen, Ahvenanmaan ja osan Lapista. Venäjä muodosti Ruotsilta vallatuista alueista Suomen suuriruhtinaskunnan, joka oli osa Venäjää.Ruotsi vuoden 1809 jälkeen
Ruotsi joutui 1800-luvulla lopullisesti sopeutumaan eurooppalaisen pikkuvaltion rooliin. Vuonna 1810 Ruotsin kuninkaan adoptoitu perillinen, marsalkka Bernadotte valittiin kruununprinssi Kaarle XIVinin:ksi. Kaarle XIV katsoi Norjan olevan otettavissa kuin korvauksena Suomen menettämiselle liittymällä Napoleon vastaiseen liittoon, sillä Tanska-Norja oli ranskalaisten puolella. Napoleon joutui tappiolle ja Kielin rauhassa 1814n Tanska-Norja joutui luovuttamaan Norjan Ruotsille Pommeri alueita vastaan. Pommerin alueet siirtyivät Tanskan sijaan Preussille ja Norja julistautui itsenäiseksi, sääti perustuslain ja valitsi oman kuninkaansa. Ruotsi hyökkäsi Norjaan toteuttaakseen Kielin rauhan lupaukset. Lyhyen sodan jälkeen Mossin rauhassa perustettiin personaaliunioni kahden itsenäisen valtion kesken. Unionia kesti vuoteen 1905, kunnes se raukesi rauhanomaisesti norjalaisten tahdosta.Ruotsin maatalous muuttui asteittain kylätyyppisestä yksityisomisteisiin tiloihin teollisen vallankumouksen aikana, mutta tämä ei riittänyt kasvavan väestön tarpeisiin. Osin toimeentulon takia n. miljoona ruotsalaista muutti Yhdysvaltoihin vuosina 1850-1890. Ruotsin 1800-lukua leimasivat paineet liberaaleihin uudistuksiin, mikä johti talouselämän vapautumiseen ja äänioikeus- ja veroreformien aloittamiseen. Vuonna 1866 vanhat säätyvaltiopäivät korvattiin kaksikamarisella parlamentilla, jonka alahuone valittiin vaaleilla. Äänioikeus oli kuitenkin aluksi sidottu omaisuuteen. Kolme poliittista pääpuoluetta: sosiaalidemokraatit, liberaalit ja konservatiivit, syntyivät. Vuonna 1907 miehet saivat yleisen äänioikeuden, naiset vuonna 1919.
Nykyaika
Ruotsi oli puolueeton ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Kylmän sodan aikana Ruotsi pysyi myös puolueettomana. Ruotsi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995.Aiheesta muualla


