Sadanta

Sadanta eli sademäärä mittaa alueelle tietyssä ajassa sateena pudonnutta vettä. Tyypillisesti mitataan 6, 12 tai 24 tunnin sademäärää. Sademäärän mittaustarkkuuteen vaikuttavat oleellisesti seuraavat systemaattiset virhelähteet:

• Tuulen aiheuttama virhe: vesipisarat ja etenkin lumihiukkaset voivat tuulisella säällä pudota mittarin ohi. Hyvillä sääasemilla sademittari on sijoitettu tuulettomaan paikkaan ja sen ympärillä on tuulisuojus, joka estää tuulta pöllyttämästä ja kinostamasta lunta mittarin ympärillä. Tuuli aiheuttaa sademääriin noin 5%:n virheitä, talvella jopa 50-75%.
• Haihtumishäviö: osa vedestä ehtii haihtua ennen kuin mittari tyhjennetään. Haihtumishäviöksi on arvioitu kesällä noin yksi millimetri kuukaudessa.
• Kostumishäviö: sademittarin kuivaan pintaan jäävä vesi, joka ei tule mitatuksi.
• Interseptio: osa sateesta, ns. interseptio ei koskaan pääse maahan asti, koska se jää puiden lehdille tai muun kasvillisuuden pinnalle. Sademittaria ei aseteta keskelle metsää.

Sademäärä mitataan aina sulatettuina millimetreinä. Käytännössä mitataan astiaan kertyneen sateen tilavuus (tai massa) ja jaetaan se astian suuaukon pinta-alalla jolloin saadaan vesipatsaan korkeus. Yksi milli sadetta on litra neliömetrille. Jos sade on tullut lumena, se sulatetaan tai punnitaan. Lumen vesiarvon mittaus on tärkeää esimerkiksi kevättulvia ennustettaessa.

Maan sadannan epätasainen jakautuminen johtuu mm. pinnanmuodoista, mannerten ja merten sijainnista ja ilmavirtauksista. Suuria sademääriä saadaan varsinkin pasaatituultentuulten- ja monsuuni alueilla sekä keskileveysasteilla. Korkeimmilla leveysasteilla sademäärät ovat erittäin pieniä, sillä kylmä ilma varastoi huonosti vettä. Etelämantereella sademäärät ovat jopa Saharan autiomaata vähäisempiä.

Sadantaa voidaan mitata erilaisten sademittarien tai säätutkan avulla. Suomen sademäärän mittausverkossa on noin 800 sademittaria, joita ylläpitää Ilmatieteen laitos. Pistemäisistä havainnoista voidaan laskea alueellinen keskiarvo useilla menetelmillä. Jos verkosto on tasaisesti jakautunut, keskiarvo voidaan laskea normaalin keskiarvon tapaan. Jos sademittarit sen sijaan ovat epäsäännöllisten välimatkojen päässä toisistaan, voidaan soveltaa ns. Thiessenin monikulmiomenetelmää: sademittareiden lukemaa painotetaan pinta-aloilla, jotka saadaan piirtämällä vierekkäisten asemien yhdysjanojen keskinormaalit. Toinen tapa on piirtää sadannan samanarvonkäyrät eli isohyeetit ja painottaa mittareiden lukemia isohyeettien väliin jäävillä pinta-aloilla.