Sävel

Sävel on ääni, jonka yksi taajuus eli sävelkorkeus on selvästi muita taajuuksia voimakkaampi desibeleinä mitattuna. Häly ja kohinaa eivät siten ole säveliä, koska niillä ei ole tunnistettavaa sävelkorkeutta. Tietyn taajuista ilman värähtelyn siniaalto kutsutaan joskus 'puhtaaksi säveleksi' tai puhtaaksi ääneksi. Useammin puhtaalla sävelellä tarkoitetaan soittimella hyvin soitettua ääntä jossa yläsävelet täydentävät pääasiallista taajuutta soittimelle ominaisella tavalla.

Sävelkorkeus määrittelee, kuinka korkeana ääni aistitaan. Esimerkiksi laulajista sopraanon ääniala on korkea, ja basson ääniala on matala. Sävel on sitä korkeampi, mitä suurempi on ääniaallon taajuus. Kun taajuus kasvaa kaksinkertaiseksi, sävelkorkeus nousee oktaavilla.

Kun säveliä yhdistetään peräkkäin suhteessa aikaan, syntyy melodia. Usean yhtä aikaa soivan äänen suhdetta toisiinsa kutsutaan harmoniaksi. Kahden sävelen sävelkorkeuden välisen etäisyyden ilmaisemiseen käytetään intervalleja. Sointu muodostuu, kun vähintään kolme eri sävelkorkeudella soivaa ääntä soi yhtä aikaa.

Sävelten nimet

Vaikka nuottikirjoitus on täysin kansainvälinen, ainakin länsimaissa, sävelten nimet eivät ole, vaan vaihtelevat eri kielissä. Euroopan eri kielissä on käytössä lähinnä kaksi järjestelmää eri muunnelmineen.

Keskiajalta perityviä solmisaatiotavuja ut (tai do), re, mi, fa, sol, la ja si käytetään useimmissa kielissä lähinnä vain laulunopetuksessa osoittamaan, kuinka mones sävelasteikon sävel on kyseessä. Mutta romaanisissa kielissä niillä tarkoitetaan myös sävelten absoluuttisia korkeuksia, jolloin esimerkiksi ut (tai do) = c, re = d jne. Nimet perustuvat alkujaan keskiaikaiseen Johannes Kastajan kunniaksi sävellettyyn hymnin Ut queant laxis eri säkeiden alkutavuihin; tässä hymnissä kaikki säkeet alkavat eri sävelillä. Ut-nimen ohella on kuitenkin myöhemmin käytännön syistä ryhdytty käyttämään nimeä do. Korotettujen ja alennettujen sävelten nimet muodostetaan lisäämällä näihin ylennys- tai alennusmerkin nimi, esimerkiksi ranskassa dièse tai bémol, italiassa diesis tai bemolle.

Useimmissa kielissä sävelten niminä käytetään kuitenkin aakkosten alkukirjaimia. Tämäkin järjestelmä sai alkunsa jo keskiajalla ja muodostettiin alkujaan käyttämällä molliasteikkoa (a-mollia) perusasteikkona, jollon sen sävelet saivat nimet A, B, C, D, E, F ja G. Jo varhain syntyi kuitenkin B-sävelen osalta sekaannusta, joka on jatkunut nykyaikaan saakka, sillä tämä sävel esiintyi jo keskiaikaisessa musiikissa usein myös alennettuna. Samaa nimeä B käytettiin sekä alennetusta että alentamattomasta sävelestä, ja tarvittaessa ne erotettiin toisistaan nimillä b durum ja b mollum (kova ja pehmeä B.)

Saksalaisella kielialueella B vakiintui lopulta nimenomaan alennetun ('pehmeän' sävelen nimeksi, ja vastaavan alentamattoman ('kovan') sävelen nimenä alettiin käyttää h:ta. Kun myöhemmin tulivat käyttöön muutkin korotetut ja alennetut sävelet, niille muodostettiin nimet lisäämällä korotettujen sävelten tapauksessa pääte -is, alennetuille -es tai vokaalin jäljessä pelkkä -s, esimerkiksi cis, des, es, as. Kaksinkertaisesti ylennettyjen tai alennettujen sävelten nimissä tämä päätekin on kahteen kertaan, esimerkiksi fisis tai asas. Saksalainen nimistö on nykyisin käytössä saksan lisäksi muun muassa pohjoismaisissa kielissä, myös suomessa. (Tosin esimerkiksi ruotsissa nämä s-loppuiset nimet kirjoitetaan kahdella s:llä, esimerkiksi ciss, dess, ess, ass.) Suomenkielinen erikoisuus on, että kaksoisalennetun h:n nimi on suomeksi yleensä bb. Tämän tavallisimman kaksoisalennetun nuotin nimi (b on ensimmäinen alennettu nuotti) on heses kaikissa muissa maissa, joissa vastaava systeemi on käytössä. Nimitys bb poikkeaakin koko systeemistä, joka vaatisi joko heses tai bes. Suomessakin käytetäänkin usein heses, ja jopa hakuteoksissa esiintyy epävarmuutta. Esim. Otavan suuri musiikkitietosanakirja ja Brodinin Musiikkisanakirja käyttävät heses hes-artikkeleissaan, vaikka käyttävät bb sävelnimien taulukoissaan.

Sitä vastoin englannissa B tarkoittaa nimenomaan alentamatonta säveltä (meikäläistä h:ta), alennettu sävel on B flat. Muidenkin korotettujen ja alennettujen sävelten nimet muodostetaan lisäämällä kantasävelen nimen jälkeen sana sharp tai flat. (Vain harvoin käytetään englannissakin korotetuista ja alennetuista sävelistä -is- ja -es -loppuisia nimiä; siinä tapauksessa meikäläistä B:tä vastaa Bes.)

Vaikka tämä eroavaisuus, erityisesti b:n eri merkitys eri kielissä, saattaa aiheuttaa paljonkin sekaannusta, eivät yritykset yhtenäistää nimistö kansainvälisesti ole onnistuneet. Englantilaista nimistöä on kyllä epäilemättä pidettävä loogisempana kuin Suomessakin täysin vakiintunutta saksalaista versiota.

Näin ollen eri kielissä sävelten nimet vastaavat toisiaan seuraavasti:

Suomi	c	d	e	f	g	a	h	cis	cisis	des	es	as	b	bb
Ruotsi	c	d	e	f	g	a	h	ciss	cissis	dess	ess	ass	b	hessess
Saksa	c	d	e	f	g	a	h	cis	cisis	des	es	as	b	heses
Englanti	C	D	E	F	G	A	B	C sharp	C double-sharp	D flat	E flat	A flat	B flat	B double-flat
Ranska	do	ré	mi	fa	sol	la	si	do dièse	do double-dièse	ré bémol	mi bémol	la bémol	si bémol	si double-bémol
Italia	ut	re	mi	fa	sol	la	si	do diesis	do doppio diesis	r bemolle	mi bemolle	la bemolle	si bemolle	si doppio bemolle

Kaikissa edellä mainituissa järjestelmissä käytetään kuitenkin eri oktaavialojen vastaavista sävelistä samoja nimiä. Tarvittaessa ne voidaan erottaa toisistaan lisäämällä varsinaisen sävelnimen yhteyteen oktaavialan nimi, esimerkiksi suuri C, pieni c, yksiviivainen c jne.