Saimaannorppa

Saimaannorpan kantaa seurataan tarkoin vuosittaisin laskennoin kevättalvella pesintäajan loppupuolella. Edellisinä vuosina kuutteja on todettu 53 (2000), 51 (2003) ja 64 (2004). Vuonna 2006 kuutteja löytyi 40, joista kuusi oli menehtynyt pesään. Vuonna 2007 heikon jäätilanteen vuoksi pesintäalueesta jäi tarkastamatta noin puolet, mutta kuutteja löydettiin 27, joista viisi oli kuolleita. Huonosta jäätilanteesta huolimatta pesintä siis ilmeisesti onnistui.

Saimaannorpan tulevaisuus on edelleen uhattuna. Merkittävä riski on pienen kannan alttius tautiepidemioille. Myös ilmaston lämpeneminen voi aiheuttaa ongelmia pesinnälle, jonka onnistuminen riippuu voimakkaasti jää- ja lumitilanteesta. Saimaannorpan sopeutumiskykyä on vaikea arvioida. Suojeluohjelman tavoitteeksi on asetettu kanta, jota sukupuutto ei välittömästi uhkaa. Tämän on arvioitu olevan noin 400 yksilöä ja 80 kuutin syntyvyys.Hyle, s. 136-140

Saimaannorpalla ei ole luonnossa muuta merkittävää vihollista kuin ihminen. Pyydyskalastuksen seurauksena menehtyy suuri määrä norppia. Saimaalla kalastus on lähinnä vapaa-ajan- ja kotitarvekalastusta. Etenkin kalastamaan opettelevat kuutit joutuvat herkästi verkkoon, jonka vuoksi vaarallisten kalastusvälineiden käyttöä on nykyään rajoitettu 15.4. - 30.6.. Vielä 1980-luvulla 70 - 80 prosenttia poikasista menehtyi ensimmäisenä elinvuotenaan verkkoihin.Hyle, s. 124-133

Toinen vapaa-ajan toiminnasta aiheutuva uhka on moottorikelkkailun ja kesämökkien talvikäytön yleistyminen. Norppa on herkkä häirinnälle ja askelet tai tärinä aiheuttavat imettävälle emolle pakoreaktion. Saimaan kansallispuistot ovatkin norpan parhaita lisääntymisalueita.Hyle, s. 124-133

Norppa ja ihminen

Rauhoituksen jälkeiselle norppakannan hupenemiselle oli useita syitä. Merkittävintä oli verkkokalastuksen määrän kasvu Saimaalla ja käyttöön otetut sitkeät nailonverkot, joihin norppia sotkeutui ja hukkui. Eläinten lisääntymistä häiritsi metyylielohopea, jonka pitoisuudet Saimaalla olivat poikkeavan korkeita 1960-luvulla ja 1970-luvulla. Nykyisin ympäristömyrkyt eivät ole uhka saimaannorpalle. Saimaan vedenpinnan talviaikainen säännöstely 1920-luvulta 1990-luvun alkuun useina talvina romahdutti rantajäätä ja saimaannorppien pesiä aiheuttaen merkittävää, jopa 40% pesäkuolleisuutta poikasille. Tämä sukupuuton uhka on lähes poistunut Saimaan ja Vuoksen juoksutuslainsäädännön muutoksella.

Saimaannorppatutkimuksen ja eläimeen liittyvän vapaaehtoistoiminnan yhteistyöelimeksi perustettiin vuonna 1979 WWF:n Suomen rahaston saimaanhyljetyöryhmä. Työryhmän oli määrä selvittää saimaannorpan tilanne, uhkatekijät ja suojelutoimet. Ensimmäiset järjestelmälliset pesä- ja poikaslaskennat alkoivat ja suuren yleisön valistus alkoi. Saimaannorpan suojelun aloittaminen johti komiteamietintöön saimaannorpan suojelun toteuttamiseksi vuonna 1982. Jo aiemmin, vuonna 1980 aloitettiin vapaaehtoiset kalastusrajoitukset, joista myöhemmin maksettiin korvauksia kalastuskunnille mietinnön perusteella. Vuonna 1991 saimaannorppa poistettiin riistalajiluettelosta ja saimaannorpan suojelu siirtyi ympäristöhallintoon. Ympäristöhallinnossa saimaannorpan kannan seurannasta ja suojelusta vastaa Metsähallitus.

Koloveden ja Linnansaaren kansallispuistollat ovat ainoita jo suojeltuja saimaannorpan elinalueita. Euroopan suojelualueverkolla, Natura, tullaan suojelemaan loput keskeiset elinalueet. Saimaannorppa on uhanalaisin eläinlaji, joka asuu ainoastaan Euroopan unionin alueella. Nykyinen lainsäädäntö edellyttää tiukkaa saimaannorpan suojelua, johon Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin.

Saimaannorppa on Suomen Luonnonsuojeluliiton tunnuseläin.

Lähteet