Pääosissa
Juoni
Elokuva alkaa Kingstonista, Jamaikalta, jossa etevä brittiagentti John Strangways ja hänen sihteerinsä tapetaan ja heidän ruumiinsa kätketään. Britannian tiedustelupalvelu MI6 lähettää James Bondin selvittämään, onko katoamisilla yhteys Yhdysvaltojen ohjusohjelmaan kohdistuneeseen
radiohäirintään.
Bondia vastaan Kingstonin lentoasemalle tulee paikallinen taksikuski, joka paljastuu pian vihollisagentiksi. Lyhyen kamppailun jälkeen taksikuski tappaa itsensä nielaisemalla syanidi-kapselin, koska ei halua luovuttaa kallisarvoisia tietojaan Bondille.
Bond tapaa hyvän ystävänsä, CIA-agentti Felix Leiterin ja paikallisen kalastajan, Quarrelin. Leiter kertoo Bondille, että ohjusohjelmaan kohdistuneet radiohäirinnät ovat peräisin luultavimmin Crab Keyn saarelta, jonka isäntänä on salaperäinen kiinalainen tiedemies, joka ei päästä ketään saarelleen luvatta. Lisäksi Leiter selostaa, että John Strangways oli tavannut hetkeä ennen kuolemaansa miehen nimeltä R.J. Dent.
Bond järjestää tapaamisen Dentin kanssa. Myöhemmin Dent saa määräyksen Crab Keylta: James Bond on likvidoitava, jottei hän pääsisi liian pitkälle tutkimuksissaan. Dent saa esimieheltään tappavan myrkyllisen hämähäkin, jonka hän yöllä vie Bondin sänkyyn tämän nukkuessa. Dent poistuu paikalta, mutta Bond herää. Hän onnistuu tappamaan hämähäkin ennen kuin tämä ehtii purra häntä ja hänen epäilyksensä alkavat herätä oikein kunnolla: joku ei halua häntä Crab Keyn saaren läheisyyteen urkkimaan.
Kun Bondin hengissä selviäminen käy ilmi, Dent saa kunnon läksytyksen esimieheltään. Dent kuitenkin lupaa tappaa Bondin keinolla millä hyvänsä ja hänen henkensä säästyy. Dent pyytää omaa kätyriään, Miss Taroa, kiinalaista neitokaista, kutsumaan Bondin luokseen ja pidättelemään häntä talossa, jotta Dent voisi tulla ja ampua agentin. Bond on kuitenkin valppaana: hän esittää nukahtavansa Miss Taron poistuessa, piilottaa sänkyynsä paljon tyynyjä ja jää odottamaan. Myöhemmin yöllä Dent saapuu talolle ja ampuu tyhjää sänkyä luullen Bondin nukkuvan. Dent kuitenkin yllättyy, kun Bond sytyttää valot ja osoittaa häntä aseella. Dent yrittää ampua Bondin, mutta hänen aseensa luodit ovat lopussa ja Bond ampuu Dentin armotta.
Seuraavana päivänä Bond ja Quarrel lähtevät Crab Keylle: Quarrel kuitenkin varoittaa Bondia, että saarella liikkuu tulta syöksevä lohikäärme, joka käristää kaikki tunkeilijat hengiltä. Bond ei kuitenkaan usko moiseen taikauskoiseen höpinään. Saarella Bond tapaa upean, simpukoita keräilevän neitokaisen, Honey Ryderin. Hetken kuluttua kuitenkin saarta kiertävä partioalus havaitsee Bondin, Quarrelin ja Ryderin ja alkaa tulittaa heitä. Nämä pääsevät kuitenkin suojaan. Alus lähtee paikalta, mutta hetkeä myöhemmin Quarrelin 'lohikäärme' saapuu. Se osoittautuu liekinheittimellä varustetuksi leikkuupuimuriksi ja se alkaa jahdata sankari-kolmikkoa. Kahakassa Quarrel saa surmansa, mutta Bond ja Ryder selviävät hengissä. Heidät kuitenkin vangitaan ja heidät viedään saarella olevaan suureen rakennukseen.
Sisällä Bond ja Ryder tapaavat viimein saaren kiinalaisen isännän ja Dentin esimiehen, tohtori Julius No'n, lahjakkaan tiedemiehen, joka on menettänyt kummatkin kätensä ydinenergiatutkimuksilleen: käsien tilalle on asennettu karkeatekoiset ja kestävät teräsproteesit. No kertoo olevansa katkeroitunut Yhdysvalloille ja Neuvostoliitolle, kun nämä kummatkin eväsivät hänen tarjouksensa palvella valtioita tieteen avulla. No kertoo olevansa kansainvälisen rikollisjärjestö SPECTRE:n jäsen ja Jamaikan paikallisjohtaja. Hän paljastaa myös suunnitelmansa: hän aikoo tuhota koko Yhdysvaltojen ohjusarsenaalin häiritsemällä näitä radioaktiivisilla impulsseilla ja tekemään näin suurvallasta täysin puolustuskyvyttömän ulkoisia uhkia vastaan. No on rakennuttanut saarelle jättimäisen ydinvoimalan, josta hän lähettää radiosäteitään sabotoimaan Yhdysvaltojen ohjuskokeita.
Lopulta No käskee kätyriensä hankkiutumaan eroon sekä Bondista että Ryderistä. Ryder viedään tyrmään, jossa hänet kahlitaan, mutta Bond onnistuu pelastautumaan kätyrien otteista ja hän pakenee voimalan vesijohtoon.
Bond pääsee ulos vesijohdosta ja saapuu No'n tukikohdan kaikkein pyhimpään: jättimäiseen huoneeseen, jossa hyrrää No'n valtaisa ydinreaktori. Bond naamioituu No'n kätyriksi sonnustautumalla asbestipukuun ja menee reaktorin luokse. Hän sabotoi ydinreaktorin toimintoja, jolloin laite ylikuumenee. Salissa olevat No'n kätyrit pakenevat kirkuen paikalta ydinreaktorin uhatessa räjähtää, mutta itse No ei aio antaa Bondin tuhota suunnitelmiaan niin helposti. Hän ryntää Bondin kimppuun reaktorin luokse ja heidän välilleen syntyy kiivas taisto. Bond on vähällä hävitä No'lle, joka yrittää murskata Bondin väkivahvoilla teräskäsillään, mutta Bond onnistuu lopulta suistamaan No'n reaktorin kiehuvaan jäähdytysnesteeseen ja tämä paistuu kuoliaaksi.
Bond ryntää pelastamaan Ryderin tyrmästä ydinreaktorin räjähtäessä. Kaksikko pakenee luhistuvalta saarelta pienellä jollalla. Felix Leiterin johtama partio saapuu kuitenkin heitä vastaan ja he pääsevät lopullisesti turvaan. Leiterin partiovene alkaa hinaamaan Bondin ja Ryderin jollaa, mutta sopivassa kohdassa Bond irrottaa hinausvaijerin ja jää suutelemaan Ryderiä Leiterin veneen karatessa eteenpäin.
Tapahtuma- ja kuvauspaikat
Tapahtumapaikat
Kuvauspaikat
Q-laitteistoa
- Walther PPK: Bond pakotettiin vaihtamaan Beretta Waltheriin.
- Radioaktiivimittari: Bond tutki Crab Keyn hiekan radioaktiivisuutta.
Triviaa
- Ensimmäisen Bond-elokuva piti olla Pallosalama, mutta tekijän oikeuskiistojen takia ensimmäinen Bondi oli Tohtori No. Tohtori No valittiin siksi, että sen tekeminen olisi ollut halvempaa ja sinä olisi ollut vähemmän kuvauspaikkoja.
- Bob Simmons esiintyi Tohtori Non aseenpiippukohtauksessa, eikä Sean Connery. Hän on myös ollut mukana monissa muissa Bondeissa stunttimiehenä.