Lapsuus ja nuoruus
Hän syntyi Vantaalla, mutta varttui Karkkilassa. Astala opiskeli nuorena
Lohjan musiikkiopistossa klassista kitaraa, mutta kyllästyi soittimeen. Hän pääsi Karkkilan musiikkikouluun täysin pistein, ja aloitti rumpujen soitamisen. Hän on soittanut Lordissa vuodesta
2000 lähtien ja on yhtyeen ensimmäinen rumpali. Vuoden
2005 kesällä hän valmistui studioteknologinaksi ja on aiemmin toiminut muun muassa
tuottaja ja äänittäjänä. Nuorena hän piti seurakuntatoiminnasta ja 16-vuotiaana hän oli SM-tason motocrossin-ajaja. 19-vuotiaana motocross-harrastus loppui, sillä Astalan mielenkiinto oli siirtynyt
musiikki. Lukuvuonna
1995–
1996 Astala opiskeli
Eurajoen kristillisen opiston musiikkilinjalla. Hän on valmistunut sosionomiksi Diakonia-ammattikorkeakoulun
Helsinginnn yksiköstä vuonna 2000. Ammattikorkeakoulun lopputyönään hän sävelsi kirkolle Tuomas-messun kaltaisen, mutta nuorille suunnatun
Junnu-messun Ville Papu kanssa.
Kita Lordissa
Kita-hahmo on Astalan omien sanojen mukaan
Jaws of terror, örkkisoturi avaruudesta. Hän on muiden Lordin jäsenten tapaan intohimoinen
KISS-fani ja hänen suurin esikuvansa musiikin saralla onkin KISSin Paul Stanleyin. Lavashow'ssa Kitan käyttämä erikoistehoste, pyroa syöksevät rumpukapulat ovat nekin alun perin KISSin alkuperäisen rumpalin,
Peter Criss keksintö.
Astala toivoo, että elämä jatkuisi musiikin suhteen muuttumatta euroviisuvoitosta huolimatta. Hän haluaisi istua samassa keikkabussissa ja keskustella muiden yhtyeen jäsenten ja muun henkilökunnan kanssa. Hän kertoo olevansa yhtyeen kitaristi Amenin ystävä ja Amen puolestaan on kertonut, että he tuntevat toisensa täysin myös vapaa-ajalla. Astala kuuluu Lordin alkuperäisjäseniin. Hänen puvustuksessaansa on G-Stealerin entisen maskin kanssa huomattavia yhtenäisyyksiä.
Kitan alkuperästä on monia eri teorioita, joista todennäköisimmän mukaan kyse on avaruusolennosta. Petoeläimeksi luokiteltava rotu on kotoisin tuntemattomalta planeetalta Mu Araen tähtijärjestelmästä. Ensimmäiset havainnot rodun edustajista maassa tehtiin Himalajalla sekä Pohjois-Amerikassa, jolloin olentoja kutsuttiin lähteestä riippuen joko Jetiksi tai Isojalaksi. Myös historiankirjat todistavat rodun vierailleen planeetallamme aiemminkin, mm. Pompeijin kaupungista löytyneistä mosaiikeista on löydetty piirustuksia näistä pedoista. Havaintoja ja todisteita lajin olemassaolosta maasta löytyy eri aikakausilta ja eri mantereilta.
Omalla planeetallaan rodun petoja käytettiin sodankäyntitarkoituksissa tappokoneina ja pelotteena. Laji kuului taistelussa ensimmäiseen rintamaan, joka aiheutti vastustajien riveissä valtaisaa tuhoa, mutta myös valtavaa pelkoa. Alkukantaiseen veriseen taistelutapaan pohjautunut käytös lamaannutti vastustajansa nopeasti niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hallinnut sivilisaatio lähetti näitä olentoja eri planeetoilla, ja maassa on tavattu todistetusti ainakin kolmea eri lajin edustajaa. Kitan lisäksi havaintoja on tehty G-Stealeriksi itseään kutsuvasta yksilöstä, jonka myöhäisemmistä vaiheista ei kuitenkaan ole tietoa.
Eläintieteen tohtori Rene Quillon ja professori Klaus Landra tutkivat aikoinaan Alpeilta löytynyttä jäätynyttä ja menehtynyttä yksilöä, mutta nämäkin tutkimukset keskeytyivät epäselvissä merkeissä. Ilmeisesti yksi pedoista, oletettavasti Kita, etsi menehtyneen lajitoverinsa käsiinsä ja vei tämän mukanaan. Sekä Quillon että Landra menettivät henkensä tässä yhteenotossa, josta on huhujen mukaan olemassa turvakameran kuvaamaan videomateriaalia. Huippusalaiset nauhat eivät ole kuitenkaan koskaan levinneet yleiseen jakeluun, vaan ne ovat olettettavasti Suojelupoliisin hallussa.
Kita liittyi Monster-Squadiin noin tuhat vuotta sitten. Käydessään Himalajan rinteillä se oli joutunut vuorijärvessä asuneen demonisen käärmeolennon hallintaan, joka käytti Kitaa hallitakseen vuoristokylän asukkaita. Pelottelu toimi, ja satojen kilometrien säteellä kaikki ihmiset pelkäsivät tätä petoapinaa. Käärmeolennon mahti kuitenkaan riittänyt erästä hänen vihollistaan vastaan. Taistelun jälkeen Lordi nujersi tämän käärmeolennon, ja vapautti Kitan. Tällä teolla Lordi sai Kitan luottamuksen ja kunnioituksen, ja päätti tarjota tälle liittolaisuutta. Vankeudesta vapautettu Kita päätti liittyä Lordin rivistöön, ja se on seisonut Mr. Lordin rinnalla siitä lähtien.
Kita on fyysisesti äärimmäisen vaarallinen olento. Sen vartalo on eräänlainen symbioosi gorillaa ja haita, ja sen luusto on kuusi kertaa vahvempaa kuin normaalin ihmisen. Kitan vaarallisin ase on sen leuat, jotka ovat täynnä teräviä ja sojottavia raateluhampaita. Ne työntyvät ulos, kun olento avaa suunsa hyökätäkseen. Kitan nahka on vesieläimelle ominaisesti limaista, ja sitkeää. Tästä huolimatta Kita hengittää normaalisti happea keuhkoillaan. Nahan päälle sille on puettu raskas panssari, jotka suojaa sitä taistelussa vihollisen hyökkäyksiltä. Silmien edessä Kitalla on erityiset läpät, jotka vahvistavat sen näköä.
Lihaksiensa ansiosta Kita pystyy loikkaamaan kymmenien metrien mittaisia hyppyjä, joilla se yllättää vastustajansa nopeasti taisteluissa. Saman lihaksiston voimilla Kita pystyy myös repimään vastustajansa riekaleiksi. Eläimellisyydestään huolimatta Kitan älykkyys ei ole alhainen. Lajia orjuuttanut sivilisaatio upotti pedon aivoihin pienen mikrosirun, joka nostaa sen älykkysosaamärän normaalia petoeläintä korkeammalle.
Lähteet