Samurai

Samurai () oli sotilasluokan jäsen feodaalisessa Japanissa. Nimi tulee klassisen japanin verbistä saburau, 'vartioida', 'palvella',(samurai = he jotka palvelevat) ja termi viittasi alun perin hallitsijan henkilökohtaisiin joukkoihin.

Historia

Samurait kehittyivät 700-luvulla Heian-kaudella varhaisemmasta chūgen-ratsuväestä. Samurait olivat alun perin feodaalista raskasaseista eliittiratsuväkeä, jotka vastasivat Japanissa eurooppalaista ritaria. Heillä, kuten ritareillakin, oli tiukka kunniakoodistonsa sekä kulttuurinsa.

Alkuvaiheen samurain pääase oli jousi (yumi, daikyu) ja sivuaseena tachin. Samuraitaktiikka perustui ratsujousimiesten yhteislaukaukselle suljetuin rivein, ja tämän jälkeiselle rajulle rynnäkölle miekoin. Taistelua edelsivät usein henkilökohtaiset haasteet ja kaksintaistelut sankarien välillä. Klassisen samuraiajan, kuten Fujiwara sijaishallintokauden aikana käydyt Minamoto- ja Taira-klaanien välisen Gempei-sodan legendat heijastavat varhaisajan taktiikkaa.

Kamakura-kauden lopulla 1200-luvulla samurait joutuivat kohtaamaan uuden vihollisen, kunniakäsityksistä piittaamattomat mongolitin. Vaikka japanilaiset selvisivätkin lopulta voittajina, mongoliuhka merkitsi toisaalta Kamakura-kauden kaatumista ja toisaalta klassisen samuraisodankäynnin muutosta. Vuoristoisessa maassa salkoase aseistettu jalkaväki, jota aiemmin oli pidetty lähinnä apuaselajina, nousi arvoonsa, ja samurait ryhtyivät taistelemaan yhä useammin jalan.

Muromachi-kauden aikana jalkaväki (ashigarut) nousi samuraiden rinnalle tärkeäksi tekijäksi. Kurin merkitys alkoi korostua samuraisodankäynnissä, ja sotajoukot olivat yhä paremmin organisoituja ja varustettuja. Tätä sisällissotien leimaamaa kautta kutsutaan usein myös nimellä gekokujo (vallankumous), sillä yhteiskunta näki useiden vanhojen samuraisukujen väistymisen ja uusien nousun, ja lukuisia talonpoikaiskapinoita (ikki). Myös useat buddhalaisluostarit ryhtyivät varustamaan omia sotajoukkojaan. Munkkisotureita olivat yamabushi (vuorisotilas) ja sōheit. 1400-luvulla oli myös pisin sisällissota fanaattisen ikkō-ikkin-herätysliikkeen ottaessa Kagan provinssi hallintaansa liki sadan vuoden ajaksi.

1500-luku merkitsi samuraisodankäynnissä muutosta. Samurait nousivat jälleen ratsaille ja ottivat pääaseekseen peitsen (yari). Heidän taktiikakseen tuli nyt rynnäköinti ritarien tapaan suljetuin rivein. Portugalilaisten noustua maihin Tanegashimassa 1542, tuliasestaet yleistyivät ja arkebuusi muodostui tärkeä ashigarun ase. 1500-luku oli jälleen sisällissotien aikaa, ja Takedan sekä Uesugin klaanin väliset sodat merkitsivät uuden sodankäyntidoktriinin hioutumista. Tuliaseet löivät itsensä lopullisesti läpi Nagashinon taistelussa 1580, jolloin Hideyoshi Toyotomin ashigaru-armeija kirjaimellisesti ampui Shingen Takedan klassisen samuraiarmeijan kappaleiksi.

Sisällissodista selvisi voittajana lopulta Tokugawan klaani. Tokugawa-kaudella samurait muodostuivat omaksi yhteiskuntaluokakseen, joka oli valtapyramidin huipulla ja jolla oli yksinoikeus kantaa aseita, erityisesti samurain symbolina pidettyä katanaksia. Samurait noudattivat bushidō (soturin tie) kutsuttua etiikkaa ja vastasivat siitä hengellään, kuuluisimpana esimerkkinä kivulias seppuku-itsemurha.

Samuraiden kausi loppui pian Meiji-restauraation jälkeen, kun samuraiden tulot lakkautettiin ja heiltä kiellettiin aseenkanto-oikeus.

Bushido Samurain eettisenä koodistona

Samurain elämää ohjasivat moninaiset eettiset säännöt ja velvollisuuskoodit jotka tunnettiin nimellä bushidō. Samurain tuli olla ehdottoman kuuliainen isännälleen. Taistelussa samurai taisteli lähinnä isäntänsä, sukunsa ja klaaninsa (hanin) puolesta itsensä unohtaen. Hänen uhrauksistaan taistelukentällä kantoi kunnian hänen sukunsa. Vastaavasti epäonnistumisesta tai pelkuruudesta kärsi hänen sukunsa kollektiivisesti.

Verikosto (Fukushu) oli läsnä samurain elämässä lähtemättömästi. Japanin kulttuuri. Otava 2.p 1999, sivu 41 Tapa vaati hakemaan leppymättä kostoa isänsä- tai isäntänsä surmaajaa tai surmaajan sukua tai hania vastaan. Tämä selittää tavan jossa sodissa tai kahakoissa voittanut osapuoli pyrki tappamaan vastustajan johtajan suvun mahdollisimman täydellisesti, naiset, vanhukset ja lapset mukaan lukien vähentääkseen fukushun seurauksia omaa sukuaan kohtaan.

Samurai klaanien ”miestentaidot” eli dangyo

Samurai klaanien ”miestentaidot” eli dangyo tarkoittivat taitoja joita samurain oli opiskeltava ja taidettava jotta olisi hyödyksi isännälleen. Osa näistä oli varsinaisia sotakentän taistelutaitoja (Kakutō bugei) Bu Samurain ammatti. Hashi 20/1998, 1998, sivu 26 mutta osa sivistystä kuten esimerkiksi matematiikkaa tai kirjallisuutta. Täydellisenä tällainen oppi tuli ylemmän samurailuokan osalle ja alhaisemmat luokat joutuivat tyytymään hajanaisempaan kokonaisuuteen. Bu Samurain ammatti. Hashi 20/1998, 1998, sivu 23

Sotakentän taidoista tärkeimmät olivat, ratsastus- (Bajutsu), jousiammunta- (Kyūjutsu), miekkailu- (Kenjutsu) ja keihäänkäyttötaito (Sōjutsu). Taitoja alettiin harjoittaa nuorena, aatelispojat 13-vuotiaasta, sillä suurtaisteluissa ja sodissa valtaosa sotilaista oli alle 20-vuotiaita. Toisin kun samurai-luokka, värvätyt talonpojat eivät saaneet käytännössä mitään sotilaskoulutusta vaan taidot karttuivat taisteluissa ja kahakoissa jos säilytti henkensä.

Aiheesta muualla

• Samurai, Hanami Web (englanniksi)

Lähteet

Yleiset lähteet

Lähdeviitteet