www.all2know.com Google WWW All2know fi
  Etusivu Etusivu | Tietoja Tietoja 
  Navigaatio
» Etusivu
» Artikelkategorier
» Luettelo luetteloista
» Aakkosellinen hakemisto
» Kalenteri
» Arvottu artikkeli
» Muokkaa Aiheesta muualla
Viimeisimmät muutokset: 2007-11-15
  Tänne linkitetyt sivut 
Grand Theft Auto 2
San Andreas
San Andreas (osavaltio)
  Muut kielet 
noSan Andreas
svSan Andreas (fiktiv delstat)
Luokka: Kuvitteelliset maailmat Grand Theft Auto

San Andreas (osavaltio)

San Andreas on kuvitteellinen Yhdysvaltain osavaltio, joka toimii -pelin pelialueena.

San Andreasissa on kolme isoa kaupunkia ja 12 pienempää kylää. Isot kaupungit ovat Los Santos (esikuva Los Angeles), San Fierro (esikuva San Francisco) ja Las Venturas (esikuva Las Vegas). Alueelta löytyy paljon mielenkiintoisia paikkoja, esimerkiksi No Fly Zone, joka pohjautuu Alue 51:een. Pelissä on myös paljon yksityiskohtia, kuten ilotalot, virvoitusjuoma-automaatit, tienvarsibaarit sekä eastereggit. Eastereggit ovat pelin sisäisiä salaisuuksia. Yksi esimerkki on pyörätuoli erään kylän rannalla. Ihmiset ovat keksineet siitä monta erilaista tarinaa. Eräs kertomus kertoo, että läheisen kylän vanha asukas olisi eräänä iltana hukkunut kyseiselle rannalle ja pudonnut pyörätuolistaan.

1 Ympäristö
2 näkökulma
3 Piirikunnat ja kaupungit
4 Liikenne
5 Aiheesta muualla

Ympäristö

San Andreasin osavaltion maasto pelissä on vaihtelevaa. Los Santosin eteläosissa on paljon kaupunkialuetta. Los Santosin eteläosissa sijaitsee myös Los Santosin kansainvälinen lentokenttä, sekä satama. Hieman pohjoisemmassa on melko vuoristoista. Vuoristoalueella on paljon omakotitaloja. Los Santosissa on myös laajat kulkuyhteydet toisiin suuriin kaupunkeihin. Siellä on myös paljon kyliä, sekä San Andreasin junaliikenne kulkee muun muassa erään kylän vierestä. San Fierron ympäristö on hieman Los Santosin tapaista; paljon maaseutua sekä paljon vuoria. Kuuluisin vuori San Andreasissa sijaitseva vuori on nimeltään Mount Chiliad.

Mount Chiliad on suuri ja korkea vuori. Vuori sijaitsee San Fierron lounaisosissa. Vuorella on hieman tasaista aluetta, joka sijaitsee Mount Chiliadin puolessa välissä vuoren länsipuolella.

Kyseisellä alueella on hieman metsää ja eräs talo. On huhuttu, että talossa asui ennen moottorisahamurhaaja. Vuoren länsipuolella kulkee suuri moottoritie, joka johtaa San Fierrosta Los Santosiin sekä suuri ranta. Vuoren huipulle pääsee kahta reittiä. Reitit kulkevat vuoren ympäri koko ajan ylemmäs ja kummatkin päätyvät tasaiselle huipulle, jossa on laskuvarjo, kaksi autoa, luotiliivit sekä polkupyörä. Polkupyörästä saa erään tehtävän, jossa täytyy ajaa kilpaa alas Mount Chiliadin vuorta. Vuorella on myös eräs muistomerkki, jota voi käyttää hyppyrinä.

Mount Chiliadin lähellä on pieni kylä, nimeltään Angel Pine. Kyseisessä kylässä on pienimuotoinen sairaala ja kylän länsipuolella kulkee suuri moottoritie, joka alkaa San Fierron keskustasta ja päättyy Los Santosin keskustaan. San Fierron keskustassa on useita ravintoloita sekä muun muassa kuntosali. Keskustassa on eniten pilvenpiirtäjiä koko San Andreasin alueella. San Fierron alueella on myös paljon vesialueita, pari jokea sekä San Fierron kansainvälinen lentokenttä. Lentokentällä on yksi kiitorata. San Fierossa on myös kolme siltaa, kaksi on tarkoitettu autoille ja yksi junille. Kaikki sillat johtavat Las Venturasin aavikkoalueille. Las Venturasin ympäristö on pääosin vain aavikkoa, autoteitä, kyliä ja pylväsvuoria. Aavikolla sijaitsee myös eräs pieni hylätty lentokenttä, Verdant Meadows, joka pelaajan täytyy ostaa Mike Torenon samannimisessä tehtävässä. Las Venturasin aavikolla on myös No Fly Zone (Area 51), salainen sotilastukikohta, jossa ei epäröidä ampua luvattomia ylitselentäjiä alas. Las Venturasin keskustassa on paljon kasinoja, sekä paljon auto- sekä moottoriteitä. San Andreasin junaliikenne kulkee keskustan ympäri, joissakin kohtaa myös sen ali.

näkökulma

Isoimmat kaupungit

Los Santos

Los Santos on San Andreasin suurin kaupunki. Se perustuu oikeaan Los Angelesin piirikuntaan, mukaan lukien Los Angelesin kaupunkiin perustuvat paikat kuten Long Beach, Inglewood, Beverly Hills, Compton ja Santa Monica. Se on täynnä viittauksia L.A.:n kuuluisiin maamerkkeihin, mukaan lukien Hollywoodin Walk of Fame, Hollywood-kyltti, the Watts Towers, the Capitol Tower, the U.S. Bank Tower ja Santa Monican kuuluisa laituri, sekä monet muut. Sen rajoilla sijaitsevat Red County pohjoisessa ja Flint County lännessä. Se on Carl 'CJ' Johnsonin kotikaupunki, joka palaa asuttuaan viisi vuotta Liberty Cityssä, hänen veljensä kerrottua hänelle heidän äitinsä kuolemasta. Iso osa Los Santosista on riistettyä ja rikosten hallitsemaa esikaupunkialuetta, mutta kaupungin pohjoispäästä löytyy myös rikasta ja hyvinvoivaa aluetta Vinewoodin ympäriltä. Toinen iso kappale Los Santosia käsittää kauppoja, ja Central Business District sisältää muutaman pilvenpiirtäjän. Siitä on myös tullut myös koti joillekin venäläisille, Neuvostoliiton hajottua, jotka myyvät aseita muutamille Ballan jengiläisille, ja joita nähdään tehtävissä 'Just Busines' sekä 'Grey Imports'.

San Fierro

San Fierro on San Andreasin pienin kaupunki. Se on fiktiivinen kaupunki, joka perustuu oikeaan San Franciscon kaupunkiin, lisäyksellisillä viittauksilla kahteen Firth of Forth-siltaan Edinburghissa, Skotlannissa, The Forth Bridgeen ja The Ford Road Bridgeen.

San Fierro sijaitsee San Andreasin läntisessä osassa. Kaupungista etelässä lepää valtava Mt. Chiliad ja pieni Whetstone Countyyn kuuluva kaupunki Angel Pine. Kaupungista pohjoisessa puolestaan sijaitsee meren toisella puolella pieni kaupunki Bayside. Kaakossa sijaitsee Tierra Robadan piirikunta, sekin meren toisella puolella. San Fierro on kohtalaisenkokoinen kaupunki, jonka lähellä sijaitsevat myös lahti pohjoisessa suunnassa ja Panopticonin viljelyseutu itäisessä suunnassa.

Kaupunki kantaa näkyviä maanjäristyksen arpia, todennäköisesti viittauksena Loma Prietan maanjäristykseen vuonna 1989, 3 vuotta ennen pelin tapahtumia. Joka tapauksessa, radiossa raportoidaan maanjäristyksen jälkiseurauksista pelin alussa (käytettynä selityksenä miksi tietyille silloille ei pääse pelin alussa), tuoden mieleen, että suuri maanjäristys joka iski osavaltioon ja kaupunkiin, loppui vasta äskettäin. Yksi esimerkki maanjäristyksen aiheuttamista vaurioista on yksikaistainen valtatie Kincaid Bridgen vieressä, joka näyttää katkenneen. Toinen esimerkki löytyy veden alta Gant Bridgen läheltä, missä voi huomata halkeaman meren pohjassa (monet uskovat tämän olevan San Andreasin siirros, joka kulkee läpi oikean San Franciscon).

Las Venturas

Las Venturas on San Andreasin toiseksi suurin kaupunki, perustuen Nevadassa sijaitsevaan Las Vegasiin. Kuten oikea vastineensakin, Las Venturas on uhkapelikaupunki, joka sijaitsee aavikkoseudulla, ja jossa on isoja kasinoja kuten The Camel's Toe, The Four Dragons Casino ja Caligula's Palace.

Kaupunki on myös huomattava moottoritiesysteemistään. The Julius Thru-Way on moottoritie joka ympyröi koko kaupungin. Moottoritiet sekä Los Santosista että San Fierrosta risteytyvät siinä. Toinen moottoritie on Harry Gold Parkway, joka kulkee keskikaupungin läpi risteytyen kahdesti Julius Thru-Wayn kanssa ja johtaen sitten Los Santosiin (vaikkakin sitä ei enää kutsuta Harry Gold Parkawayksi sen johdettua pois kaupungista).

Yhdessä kohdassa peliä sen päähenkilö Carl Johnson suorittaa Ocean's Eleven-tyylisen ryöstön Caligula's Casinossa, jäädyttäen samalla välinsä Salvatore Leonen kanssa.

San Andreasin kaupunkilaisasukkaita

Los Santosin tunnettuja asukkaita ovat:

  • Carl Johnson
  • Sean Johnson
  • Melvin Harris (kuollut)
  • Kendl Johnson
  • Lance 'Ryder' Wilson (kuollut)
  • Jeffrey 'OG Loc' Cross
  • Madd Dogg
  • Cesar Vialpando
  • Mark 'B-Dup' Wayne
  • Barry 'Big Bear' Thorne
  • Konstaapeli Frank Tenpenny(kuollut)
  • Konstaapeli Eddie Pulaski (kuollut)
  • Konstaapeli Jimmy Hernandez (kuollut)
  • Denise Robinson
  • Freddy (kuollut)
  • Kent Paul (Madd Doggille työskentelemisen aloittamisen jälkeen)
  • Maccer (Madd Doggille työskentelemisen aloittamisen jälkeen)

San Fierron tunnettuja asukkaita ovat:

  • Jizzy B (kuollut)
  • T-Bone Mendez (kuollut)
  • Mike Toreno
  • Wu Zi Mu
  • Ran Fa Li
  • Su Xi Mu
  • Dwaine
  • Jethro
  • Zero
  • Berkley
  • Guppy
  • Katie Zhan
  • Michelle Cannes

Las Venturasin tunnettuja asukkaita ovat:

  • Wu Zi Mu (pelaajan suoritettua aavikkotehtävät lentokouluun asti)
  • Johnny Sindacco (kuollut)
  • Ken Rosenberg
  • Salvatore Leone
  • Millie Perkins

Piirikunnat ja kaupungit

Kolmen tärkeimmän kaupungin lisäksi San Andreas on koti myös usealle pienemmälle kaupungille ja lähiölle, jotka ovat hajanaisesti useilla piirikunnilla.

Red County

Red County on maalaisseutuinen piirikunta, joka sijaitsee keskellä metsiä, jotka koostuvat yksistään korkeista punahongista ja virtaavista joista. Piirikunta perustuu tyypilliseen amerikkalaiseen maaseutuun, kuten myös parodioiden Kalifornian sisämaan maalaisia asuinalueita, ja sen asukkaat ovat stereotyyppisiä punaniskoja.

Palomino Creek

Palomino Creek on kaupunki, joka sijaitsee koillisessa Red Countyssä, San Andreasin osavaltiossa. Siellä on pankki, joka on kärsinyt monista ryöstöistä, pizzeria, ja Hanky Panky Point, yleinen määränpää teinipareille ja vanhoille oudoille miehille.

Montgomery

Montgomery sijaitsee sekin koillisessa Red Countyssä. Siellä on pieni sairaala, Crippen Memorial, sekä pieni ravivedonlyöntipuoti.

Dillimore

Dillimore sijaitsee Los Santosin pohjoisliepeillä. Vaikka se onkin pieni kaupunki, sillä on sheriffin toimisto, Pay 'n' Spray-automaalaamo, huoltoasema sekä ruokala, ja se on enemmänkin Los Santosin esialuetta kuin maalaiskaupunki. Siellä sijaitsee myös suuri maatila, josta voi löytää krossipyörän ja monia maatilakalusteita.

Blueberry

Blueberry on kaupunki aivan lähellä Los Santosin rajaa. Kaupungin liepeillä sijaitsee valtava maatila ja Fleischbergin olutpanimo. Itse kaupungissa on viinakauppa, pizzeria, ja Ammu-Nation-asekauppa. Kaupungin ilmasto muistuttaa San Fierron kaltaista.

Flint County

Flint County on kehittymätön San Andreasin maalaisosa. Siihen ei kuulu yhtään kaupunkia, ja vain muutama maatila, vaikka sillä tosin onkin suuret maa-alueet ja maasto on enemmän kumpuista kuin Red Countyssä. Sen ilmasto on myös yksi San Andreasin vetisimmistä. Catalina asui siellä hetkellisesti, ennen kuin lähti Liberty Cityyn rakastajansa Clauden Speedin (eli GTA 2:sen ja GTA 3:sen päähenkilön) kanssa.

Back o' Beyond

Back o' Beyond on metsäinen ja kukkulainen paikka eteläisessä Flint Countyssä. Se on huomattava 'aaveautoistaan' (engl. ghost cars), joita voi nähdä siellä.

Whetstone

Whetstone sijaitsee San Andreasin kaakkoisessa kulmassa, juuri San Fierrosta etelässä. Piirikunnassa sijaitsee Mt. Chiliad, osavaltion korkein vuori, jolla on korkeutta puolisen mailia (noin 800 metriä).

Angel Pine

Angel Pine on hakkuukaupunki Whetstonessa, joka sijaitsee aivan Mt. Chiliadin juurella. Se on huomattava koska se sisältää sairaalan, josta voi aloittaa ensihoitajan tehtävät (engl. Paramedic missions). Siellä sijaitsee myös sheriffin toimisto, sahalaitos, Cluckin' Bell-pikaruokala, asemyymälä (nimeltään Ammu-nation) ja matkailuvaunualue. Mielenkiintoista on, että sairaalan pihalta voi myös löytää parkissa olevan ruumisauton. Hieman ennen Angel Pinea sijaitsee myös huoltoasema, San Fierroon johtavan valtatien vieressä.

Tierra Robada

Tierra Robadan piirikunta (samantapainen kuin Sierra Nevadan alue ja Marinin piirikunta) on saanut nimensä espanjankielisistä sanoista 'Ryöstetty Maailma' tai 'Varastettu Maa'. Itse asiassa San Andreasin eteläisen osan erottuva kasvillisuus puuttuu aavikolta. Piirikunnassa sijaitsee risteileviä teitä, sekä maatila joka kuuluu Mike Torenolle.

Aldea Malvada

Aldea Malvada on pueblolainen aavekaupunki, joka sijaitsee Tierra Robadassa, ja josta on näkymä El Quebradosin pikkukaupunkiin, jonka liepeillä se sijaitsee. Sanatarkasti käännettynä se tarkoittaa 'paholaiskylää'.

Bayside

Bayside on merenrantakaupunki, joka sijaitsee Tierra Robadan läntisessä kärjessä, San Fierron ja Tierra Robadan erottavan lahden pohjoisessa päässä. Ainoa tie kaupunkiin on yhdistetty San Fierroon johtavaan Gant Bridge-siltaan.

Kaupungilla on kaksi huomattavaa ominaisuutta. Ensiksi, siellä sijaitsee venekoulu, jossa Carl voi saavuttaa veneilylupansa. Toiseksi, siellä sijaitsee helikopterin laskeutumisalusta, ja sen päällä usein myös helikopteri, joka on kätevä matkustamiseen. Kaupunki on yleinen taukopaikka San Fierrosta Las Venturasiin matkustaville ihmisille.

Baysiden piensatama ja sen läheisyys Gant Bridge-sillan kanssa tuo mieleen, että kaupunki perustuu yksinomaan Sausaliton kaupunkiin, joka maantieteellisesti lähes samanlainen kuin Bayside, kaiken lisäksi yksi Sausaliton teistä on kytketty Golden Gate Bridge-siltaan.

El Quebrados

El Quebradosissa sijaitsee sekä sheriffin toimisto, että myös terveyskeskus. Kaupunki sijaitsee Baysidesta idässä. El Quebrados käännettynä tarkoittaa 'vararikkoista' tai 'rikkinäistä'.

Las Barrancas

Las Barrancas sijaitsee näköetäisyyden päässä Sherman Dam-padolta, ja se sijaitsee juuri kalliontörmän raunioiden vierellä. 'Las Barrancas' on espanjaa ja tarkoittaa 'rotkoja'. Pelin virallisten kotisivujen mukaan keskiyöllä voi kuulla tuhannen hevosen laukkaavaan läpi kaupungin.

Bone County

Bone County on yksi pelin tärkeimmistä alueista, isoimpien kaupunkien lisäksi, sisältäen monta paikkaa ja tehtävää, jotka on tehtävä eteenpäin pääsemiseksi; siellä sijaitsee myös paljon pääsiäismunia (engl. Easter Eggs). Piirikunnan kaksi huomattavinta ominaisuutta ovat salainen sotilastukikohta, joka on nimetty 'Area 69':ksi (perustuu Area 51:seen), ja joka sijaitsee piirikunnan keskellä, kuten myös Verdant Meadowsin hylätty lentokenttä, joka sijaitsee Area 69:stä suoraan pohjoisessa. Bone Countyyssä sijaitsee myös öljykenttä (Octane Springs), louhos, ja useita uniikkeja luonnonerikoisuuksia, kuten pylväsvuoria.

Piirikunnan rajoilla lännessä sijaitsee Shermanin reservaatti -ja pato (perustuu Hooverin patoon), kuten myös Tierra Robada. Las Venturas sijaitsee piirikunnasta idässä, ja Red County siitä etelässä. Koko piirikunta perustuu Amerikan osavaltion Nevadan erämaaosiin, mukaan lukien sen samanlainen ilmasto, maasto ja pinnanmuodot.

Rajoitettu Alue (Area 69)

Area 69 on rajattu, aidoitettu sotilastukikohta, joka perustuu Area 51:seen, ja joka on nimetty 69-seksiasennon mukaan (tämä on vielä toinen esimerkki sisäpiirin vitsistä, jota pelin tekijät käyttävät numeroidessaan pelin sisäisiä paikkoja, esim. Pier 69:ä San Fierrossa sekä kaikkia pelin kiitoratoja). Tukikohta sisältää erilaisia hallituksen salaisia projekteja, mukaan lukien The Black Projectin, joka on selkäänkiinnitettävä pienoisraketti. Siellä voi myös olla joitain projekteja joihin sisältyy ufoja tai muita yliluonnollisia asioita, jonka tuovat mieleen Lil' Probe Inn-baarin (viittaus Li'l Ale Inn:iin) läheisyys, tukikohdan kuuluttimista kuuluva keskustelu The Black Project -tehtävän aikana, ja keskustelu Marvin Trillin pelinsisäisessä radio-ohjelmassa.

Suurin osa tukikohdasta on maanalaisia tutkimuslaboratorioita, vaikkakin pelaaja voi päästä niihin vain The Black Project -tehtävän aikana tai tien San Andreasin Blue Helliin - alueelle, joka sijaitsee maan alla - ja löytämällä tukikohdan maanalaisen osan sieltä. Maanpäällisiin rakennuksiin kuuluu jokunen lähilennonjohtotorni, vartiotorneja, ja talleja armeijan kulkuneuvoille. Tämä tallialue on pelin ensimmäinen paikka, mihin panssarivaunut ja sotilashelikopterit automaattisesti ilmaantuvat. Pelaaja saa automaattisesti viiden tähden wanted-tason tukikohtaan menemisestä, menemisen yrittämisestä tai tukikohdan yli lentämisestä (matalalla korkeudella); jos tukikohdan yli lentää, tukikohdasta laukaistaan SAM-ohjuksia (Surface to Air Missile) pelaajaa kohti. Ohjuksia laukaisevat SAM-alustat voidaan kuitenkin tuhota ja hävittäjällä lentäessä pelaaja voi laukaista SAM-ohjuksia harhauttavia valoammuksia, ja näin välttää lentokoneen tuhoutumisen.

Fort Carson

Fort Carson on Bone Countyn isoin kaupunki (epätavallisesti, kaupungin tieopaste kertoo siellä asuvan arviolta 369 ihmistä, joka on paljon pienempi kuin yhdessäkään Red County kaupungissa), ja myös läänin pääkaupunki, minkä osoittaa pieni punainen rakennus pääkadun varressa, joka on alkanut rapistua vuodesta 1992. Fort Carson perustuu oikeaan Rachel-nimiseen kaupunkiin Nevadassa, joka on Area 51:stä lähinnä oleva asuinalue. Kaupungista pohjoisessa sijaitsee Area 69, kuten myös pienempi kaupunki Las Payadas. Kaupungissa sijaitsee pieni sairaala ja sheriffin toimisto. Aivan kaupungin ulkopuolella on myös Ammu-Nation. Kaupunki sijaitsee Las Venturasista lännessä. Pieni sadonpölyttämiseen käytettävä lentokone voi ilmaantua Fort Carsonin lähellä olevien talojen viereen, ja sillä voi lentää. Fort Carson sisältää myös viisi motellia. 'Vinewood'-kyltin miniatyyriversio seisoo kukkulalla kaupungin itäisellä puolella, mutta sen teksti on tietenkin vaihdettu kaupungin mukaiseksi. Kaupungin liepeillä on myös ilmeisesti käytöstä poistettu ulkoilmateatteri.

Lil' Probe Inn, fiktivinen baari sekä motelli, sijaitsee Fort Carsonista pohjoisessa. Lil' Probe Inn on itse asiassa parodia Rachelissa sijaitsevasta Lil' Ale Inn:istä, Lil' Probe Inn:in sisäpuolikin täsmää Lil' Ale Inn:in sisäpuolen kanssa. Lil' Probe Inn:in vieressä kulkeva tie vie Area 69:siin.

The Big Earin, valtavan lautassatelliitin, joka sijaitsee Area 69:stä lännessä, on San Andreasin virallisilla nettisivuilla väitetty erittäneen radioaktiivisuutta, joka johti synnytettyjen vammoihin paikallisessa väestössä, jossa sen vastasyntyneillä ei ollut korvia. Big Earin kukkulalla sijaitsee myös iso masto, Fort Carsonista pohjoisessa, jonka voi myös nähdä kilometrien päästä, ja jonka huipulle voi päästä menemällä sen viereen. Ilmeisesti mastoa käytettiin radiosignaalien lähettämiseen läpi San Andreasin, jollaisia olivat esimerkiksi 'K Rose':n ja 'WTCR':n signaalit.

Fort Carson nähdään myös The Introduction:issa.

Las Payasadas

Las Payasadas (espanjaa, tarkoittaen 'ilveilyä') esittää itsensä tiekyltissä lausella 'Las Payasadas - Home of the Big Pecker - the world's largest cock'. Englannin sana 'cock' voi tarkoittaa joko penistä tai kukkoa. Las Payasadasin tapauksessa se kuitenkin tarkoittaa valtavaa päätään heiluttavaa mekaanista kukkoa, joka mainostaa kauppaa nimeltä 'Pecker's Feed and Seed - Peckerin ruoka ja vilja'. Kaupunki sijaitsee pohjoisessa Bone Countyssä, ja perustuu mahdollisesti Palisade-nimiseen kaupunkiin Nevadassa.

Las Brujas

Las Brujas (käännös: 'Noidat') on toinen aavekaupunki, joka sijaitsee El Castillo del Diablon (käännös: 'Paholaisen linna') juurella Bone Countyssä. Kylä sijaitsee Verdant Meadowsin lentokentältä katsottuna oikealla.

Liikenne

Ilma

San Andreasissa on neljä lentokenttää, joista yksi hylätty Las Venturasin Verdant Meadowsissa.

  • Los Santos International Airport (LSX)

Los Santosin kansainvälinen lentokenttä sijaitsee Los Santosin eteläisessä päässä. Lentokentän on sanottu olevan neljänneksi vilkkain lentokenttä maailmassa vuoden 1992 jälkeen. Lentokenttä koostuu viidestä portista, jotka ovat yhdistetty U:n muotoiseen kaksikerroksiseen pääterminaaliin. Los Santosin keskustasta on suora yhteys lentokenttään, Mulholland Intersectin valtatietä pitkin. Los Santosin lentokentälle pääsee toki myös monia muita reittejä pitkin.

  • Easter Bay Airport (SFI)

Easter Bayn kansainvälinen lentokenttä sijaitsee San Fierron eteläisessä päässä, lahden vierellä. Lentokentällä on yksi kiitorata ja kaksikerroksinen terminaali. Se on yksi suurimpia, mitä San Andreasista löytyy. Lentokoneella noustessa voi nähdä kauniin näkymän San Fierron kaupunkiin ja Carver Bridge-siltaan.

  • Las Venturas Airport (LVA)

Las Venturasin kansainvälinen lentokenttä sijaitsee Las Venturasin läntisessä sivussa Harry Gold Parkwayn ja Julius Thruway Westin välissä. Lentokentän ympärillä on paljon varastoja joissa on lentokoneiden osia ja muuta lentoliikenteen materiaalia.

  • Verdant Meadowsin hylätty kiitorata

Verdant Meadows on pohjoisessa Bone Countyssä sijaitseva hylätty kiitorata, jonka ympärillä on useita lentokoneenjäänteitä. Peliä pelattaessa, Carlin täytyy ostaa Verdant Meadows Mike Torenon tehtävässä, oppiakseen lentokoneilla lentämistä, jotta voisi lentää Mikelle tulevaisuudessa, kuten tehtävissä N.O.E. ja Vertical Bird. Kun Carlin lentotunnit on läpäisty, kiitorataa voi vapaasti käyttää, ja radan vieressä olevien hangaareiden sisälle ja ympärille ilmestyy tavallisesti lentokulkuneuvoja pelaajan lentokoululuokituksen mukaan.

  • San Fierron lentotukialus

San Fierron lentotukialus sijaitsee San Fierron kansainvälisen lentokentän lähellä, vain kivenheitto itään.

Los Santosin, San Fierron ja Las Venturasin lentokenttien välillä ovat kulkevat säännölliset lennot. Kukin näistä lentokentistä toimii 24 tuntia vuorokaudessa. San Andreasin pääasiallinen lentoyhtiö on nimeltään Juank Air.

Rautatie

Brown Streak Railroad on kuvitteellinen rautatieyhtiö, jonka on ollut tarkoitus matkia Kalifornian Metrolink-, CalTrain- tai Union Pacific Railroad -rautatieyhtiöitä. Brown Streak Railroadin tunnuslause on 'Go for the Brown'. Rautatieyhtiön rataverkko on avoin myös tavarajunille. Nimi 'Brown Streak' on luultavasti viittaus sekä elokuvaan Silver Streak että myös englanninkieliseen termiin, joka viittaa ulostetahroihin alushousuissa ulosteen huolimattoman pyyhkimisen takia. San Andreasissa on kuusi rautatieasemaa, jotka kaikki kuuluvat Brown Streakille, joskin yksi on pelkästään kuljettajan pysäkki.

Tavallisten rautatiereittejen lisäksi San Fierrossa on raitiovaunureittejä, jotka ympyröivät osan kaupunkia.

Yleiskatsaus

Brown Streakin junat kulkevat yleensä kahden vaunun kanssa, joskus myös kolmen. Tavarajunissa on kolme tai neljä vaunua. Kaikille asemille mahtuu viisiyksikköinen juna (yksi veturi ja neljä vaunua). Palvelu toimii 24 tuntia vuorokaudessa, ja lippuja voi ostaa lipputoimistosta, myyntiautomaateista tai junasta.

Kuten ensimmäisessäkin Grand Theft Auto -pelissä, pelaaja voi kaapata junan ja ajaa sitä itse. Lisäksi junalla voi suorittaa Freight Train -nimisiä sivutehtäviä, jossa pelaajan täytyy kuljettaa rahtia asemilta asemille rajallisessa ajassa. Jos pelaajalla on onnistuneesti suoritettu Freight Train -sivutehtävä, pelaajalla on etu saada rahaa tavallisella ajamisella.

Brown Streakin veturit toimivat dieselvoimalla, eikä niillä näin ollen ole sähköisiä reittejä. Grand Theft Auto: San Andreasissa ei ole yhtäkään pelaajan ohjattavaa höyryveturia. Brown Streakin ratapiha sijaitsee Las Venturasissa. Brown Strekin käytössä olevat veturit ja vaunut ovat muotoiltu oikeiden mukaan. Tavarajunien veturit muistuttavat EMD SD40-2 -dieselvetureita, vaikkakin niiden teli- ja pyöräkertarakenteet muistuttavat eräitä GE Transportation Systemsin valmistamia telejä ja pyöräkertoja. Matkustajajunien veturit muistuttavat EMD F40PH dieselvetureita, ja niiden vaunut muistuttavat Amtrakin Superliner-vaunuja.

Junat ovat lähes tuhoutumattomia. Niitä on mahdotonta tuhota yhdelläkään tavallisella keinolla, ei edes panssarivaunulla. Juna on kuitenkin mahdollista suistaa raiteiltaan. Näin voi tehdä kaappaamalla junan ja ajamalla täyttä vauhtia, kunnes se alkaa täristä ja lopulta suistuu raiteilta, usein mutkassa. Tässä vaiheessa veturi irtoaa muista vaunuista ja luisuu sivuittain kunnes lopulta pysähtyy. Jos pelaaja oli tekemässä Freight Train -sivutehtävää, se epäonnistuu suistumisen johdosta.

On myös huomaamisen arvoista, että oikeista junista ja esikuvistaan poiketen pelin vetureissa ei ole äänimerkinantolaitteita. Tämä aiheuttaa yllätyksen rautatietä ylittämässä olevalle pelaajalle, joka huomaa junan vasta sen ollessa aivan vieressä, joskin tällaista harvemmin tapahtuukin. Joissakin autoteiden ja rautateiden tasoristeyksissä on myös puomit, jotka sulkeutuvat junan mennessä ohi, tosin ne ovat yleensä kokonaan alhaalla vasta junan ollessa jo puoliksi ohi.

Asemat
Los Santosin rautatieasemat

  • Unity Station: Los Angelesin keskustassa sijaitsevan Union Stationin jäljitelmä. Asemalla on kaksi laituria ja lippuautomaatteja.

  • Market Station: Mahdollisesti viittaus erääseen Metro Red Linen asemaan. Asemalla on sivulaituri, mutta vain raiteella kaksi. Lippuautomaatit ovat myös käytettävissä.

San Fierro

  • Cranberry Station: San Andreasin suurin asema. Kaksi sivulaituria, yksi keskilaituri. Laiturien yllä on valtava lasikatos, jonka vieressä sijaitsee odotussali. Odotussalissa on lipputoimistoja -ja automaatteja. San Fierron raitiovaunureitti kulkee suoraan aseman sisäänkäynnin edestä. Monet liikenneyhteydet tuovat asiakkaita aseman luo, kuten San Fierron raitiovaunu ja Carver Bridgen läheisyys.

Las Venturas

  • Yellow Bell Station: Asemalla on kaksi sivulaituria. Lipputoimistot -ja automaatit ovat käytettävissä. Asemaan kuuluu myös ilmainen pysäköintialue niille, jotka haluavat jättää autonsa asemalle.

  • Sobellin junapiha (Sobell Rail Yards): asemaan kuuluu yksi sivulaituri raiteella kaksi sekä yksi lippuautomaatti. Lähellä sijaitsee Sobellin junapajoja Julius Thruwayta vastapäätä.

  • Linden Station: samankaltainen asema kuin Yellow Bell Station.

Rautatiet

Brown Streakin rautatieyhtiö käyttää kahta rataa, jotka kulkevat koko San Andreasin ympäri. Kahdessa kohdassa radat yhdistyvät yhdeksi radaksi joka kulkee muutaman kilometrin ennen kuin palaa takaisin kahdeksi radaksi. Los Santosin päärataan yhdistyy rata, joka on enemmän tehdasmainen. Tätä rataa ei voi ajaa ja sen on pelkästään näytiksi. Myös San Fierrossa päärataan on yhdistetty rata, joka kulkee satamaan. Tämä on myös rata jota junat eivät voi ajaa. Pääomainen rata kulkee San Andreasin sisemmässä osassa. Tällä radalla pelaajat voivat nähdä junien kulkevan tavallisesti pelatessaan. Rataa, joka kulkee sen vierellä käytetään tehtävissä 'Wrong Side of the Tracks' ja 'Snail Trail'.

Aiheesta muualla

Tarjoaa Wikipedia, vapaa tietosanakirja. Aiheesta muualla. Kaikki teksti on saatavilla GNU Free Documentation License Aiheesta muualla.