Painotuotteiden sensuuri Suomessa
Suomeen perustettiin vuonna 1686 censor librorumin virka, jonka haltijan tuli valvoa sekä kirjallisuuden maahantuontia
että maassa julkaistua kirjallisuutta. Kotimaisten ja ulkomaisten kirjakauppiaiden tuli saada sensorilta hyväksyntä myytäville kirjoille ja kirjanpainajien oli annettava painotuotteensa ennakkotarkastukseen. Uskonnollisilla ja akateemisilla julkaisuilla oli kaksinkertainen sensuuri: ne kulkivat sekä paikallisen akatemian tai tuomiokapitulin että sensorin valvovien silmien alta.[ ]
Sensuurilla valvottiin tieteenteon rajoja. Keskeistä oli Raamatun ja tunnustettujen auktoriteettien, kuten Ciceron, oppien noudattaminen. 1600-luvulla kartesiolaisuus ja muut uudet filosofiat haastoivat vanhat auktoriteetit ja kiistatapauksia alkoi esiintyä toistuvasti. Ruotsin kuningas lähetti vuonna 1689 akatemioihin kiertokirjeen, jossa hän teroitti oppineiden mieliin Raamatun filosofisen kritiikin epäsuotavuutta.
1800-luvulla sensuuri hyökkäsi erityisesti lehdistöä vastaan. Maassa vallitsi autoritaarinen julkisuuskäsitys, jonka mukaan sanomalehdistön tehtävänä oli yhteiskunnan johdon hyväksymien asioiden ja arvojen välittäminen. Maan asioihin puuttumista, niiden arvostelemista tai parantamista ei suvaittu periaatteessa muille kuin hallitukselle ja virkamiehistölle. Sensuuri lakkautti muiden muassa Suomen asioita kritisoineen A. I. Arwidssonin sanomalehden Åbo Morgonbladin vuonna 1821 puolen vuoden ilmestymisen jälkeen. Sensuurin läpi pääsi kuitenkin samaan aikaan myös yhteiskuntakriittisiä kirjoituksia, sillä oli epätietoisuutta siitä, kenelle valvonta kuului ja miten se tuli suorittaa.[ kirja www:ssä ]
Vuonna 1829 Suomessa annettiin sensuuriasetus, joka määräsi täyden ennakkosensuurin ja rajoitti tuntuvasti mielipiteen ilmaisua. Sensuuriasetus oli voimassa vuoden 1865 painovapausasetukseen asti. Asiaa asetettiin valvomaan sensuurihallitus, jonka puheenjohtaja oli yliopiston sijaiskansleri. Kullakin kirjapainopaikkakunnalla oli oma sensorinsa.
J. V. Snellman kritisoi lehtikirjoituksissaan voimakkaasti sensuurihallitusta, joka edusti hänen mukaansa pysähtyneisyyttä. Snellman koettiin rauhanhäiritsijäksi ja hänen sanottiin saaneen aikaan jopa sensuurin tiukentumisen. Snellmanin kiivas suorasanaisuus lienee kiinnittänyt sensorien huomion, sillä samaan aikaan August Ahlqvist-Oksasen allegorinen kertomus nimeltään Satu meni ennakkotarkastuksesta läpi kiistanalaisesta sisällöstään huolimatta. Ahlqvist-Oksasen allegorian kertoi Suomesta Ruotsin ja Venäjä puristuksessa. Venäjä kuvattiin kirjoituksessa ilkeäksi noita-akaksi, joka teki Suomi-neidosta orjansa.[ kirja www:ssä ]
Myös sortokauden aikana 1900-luvun alussa suomalainen lehdistö oli paikoitellen ankaran sensuurin kohteena. Sensuuri lakkautti muiden muassa Päivälehden, joka tosin perustettiin pian uudelleen Helsingin Sanomat -nimellä. Aluksi sensuuria ja sensoreita ymmärrettiin etenkin myöntyväisyyspiireissä. Kotoisia portinvartijoita pidettiin parempana vaihtoehtona kuin tsaarinvallan suoraan asettamia sensoreita. Bobrikovinin kauden tökeröt sananvapauden tukahduttamistoimet kuitenkin johtivat siihen, että sensorin toimesta katosi viimeinenkin hohto.
Toisen maailmansodan aikana Suomessa järjestettiin sensuuri kuten muissakin maissa. Suomessa tosin esitettiin sodan aikana yhdysvaltalaisia elokuvia ainoana Saksan kanssa sotineista tai Saksan kanssa liittoutuneista maista. Moskovan välirauhan jälkeen Suomessa kehotettiin kirjastoja poistamaan kokoelmistaan neuvostovastaiset kirjat.
Jälkikäteisen sensuurin kaltaista ohjailua on Suomessa liittynyt 1960-luvulla kirjailijoiden tai taideteosten jumalanpilkkaoikeudenkäynneissä. Jumalanpilkan kielto on nykyään korvattu lainsäädännössä uskontorauhalla.
Sähköinen sensuuri
Sähköinen sensuuri Suomessa
Suomen tunnetuimpia sähköisiä sensuurin kohteita oli 1990-luvun puolivälissä toiminut, Johan Helsingiuksen Penet-niminen sähköpostipalvelu (anon.penet.fi). Sen avulla kuka tahansa saattoi viestittää nimettömästi. Palvelu lopetettiin toistuvien painostusyritysten jälkeen. Helsingiusta painostettiin paljastamaan rekisteröityneiden asiakkaiden henkilöllisyydet ja palvelu leimattiin The Observer-lehdessä lapsipornon tärkeimmäksi välityskanavaksi maailmassa.
Vuoden 2007 alusta Suomessa astui voimaan laki lapsipornografian levittämisen estotoimista
Lakia ovat kritisoineet muun muassa EFFI ry ja Petteri Järvinen. Kriitikot ovat esittäneet mm. seuraavaa:
- Lain keinot ovat tehottomia lasten suojelemisessa tai pedofiilien toiminnan estämisessä. Lasten suojelemiseksi olisi pitänyt käyttää tehokkaampia keinoja, joita olisivat muun muassa lapsipornoa myyvien palveluiden rahaliikenteen estäminen ja viranomaisten kansainvälinen yhteistyö.
- Poliisin ylläpitämät salaiset 'mustat listat' ovat ongelmallisia, koska tällöin poliisi paitsi tutkii, myös hoitaa tuomioistuimen tehtäviä tulkitessaan lakia ja 'tuomitessaan' sisältöjä kielletyiksi tai sallituiksi. Päätöksestä ei ole mahdollista valittaa seuraavaan oikeusasteeseen, jos katsoo virheen tapahtuneen. Päätöksistä ei voi edes saada tietoa. On todennäköistä, että listalle päätyy esimerkiksi inhimillisen virheen seurauksena osoitteita, jotka eivät sinne kuulu. Lisäksi on houkutus käyttää listaa harmaalla alueella olevien laillisten sivustojen sulkemiseksi, joiden sulkeminen on oikeusteitse hankalaa.
- Saman IP-osoitteen alta voi löytyä useita sivustoja, joten esimerkiksi lapsipornoa sisältävän sivuston suodattaminen voi samalla estää pääsyn laillisiinkin sisältöihin.
- Lain on tarkoitus estää ihmisiä päätymästä vahingossa lapsipornosivustoille, mutta on kyseenalaista, onko tämä todella olemassa oleva ongelma, jonka takia oli tarpeen säätää laki.
- Kun sensuurijärjestelmä on luotu, sitä on helppo laajentaa koskemaan myös muita laittomia tai muuten epämiellyttäväksi koettuja sisältöjä. Rahapelifoorumi on esittänyt, että suodatus tulisi laajentaa koskemaan ulkomaisia nettipokerisivustoja.
- Laista keskusteltiin eduskunnassa hyvin niukasti ennen sen hyväksymistä. Kansanedustajat eivät uskaltaneet esittää aiheellistakaan kritiikkiä lakia kohtaan, koska he pelkäsivät leimautuvansa lapsipornon kannattajiksi. Kuitenkin seuraavien eduskuntavaalien tullessa puoli vuotta lain hyväksymisen jälkeen Irc-gallerian tekemässä vaalikonekyselyssä istuneista kansanedustajista 28 sanoi vastustavansa ja 43 kannattavansa valtion tekemää haitallisten internet sisältöjen (esimerkiksi pornoa, pommiohjeita tai ylipäätään laittomia) suodatusta.
[Kimmo Virtanen, 13.3.2007, Sanat vs Teot - Internetin sensurointi ]
Sähköinen sensuuri maailmalla
Internetissä alusta alkaen keskeisenä sisältönä ollut pornografia on aiheuttanut sensuurivaatimuksia. Yhdysvalloissa astui vuonna 1996 voimaan Communications Decency Act, joka oli yritys ratkaista ongelma. Käytännössä lain valvonta osoittautui mahdottomaksi ja Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi osan laista jo vuonna 1997. Myöhemmin Internetin palveluntarjoajat vapautettiin vastuusta. Sensuuria tehokkaampaa Internetissä on käyttäjien oma valvonta. Kun Internetin käyttäjäkunta on kasvanut ja erilaiset keskusteluryhmätj yleistyneet, sensuuri on korvautunut osin itsesensuurilla. Keskusteluryhmiin on muodostunut samanmielisten yhteisöä, jotka karkottavat kriittiset keskustelijat joukostaan.
Yhdysvaltalaiset Google, Microsoft, Yahoo ja Cisco Systems ovat suostuneet rajoittamaan tiedon saatavuutta Kiinassa ja kiinankielisissä palveluissaan. Kiina on estänyt maailman laajimman tietosanakirjan, Wikipedian kiinankielisen version käyttämisen Kiinasta käsin. Yahoo on ilmiantanut Kiinan hallitukselle sähköpostin lähettäjän sillä seurauksella, että tämä on saanut paljastuksestaan kymmenen vuoden vankeustuomion. Google on kertonut luovuttaneensa asiakkaidensa tietoja Yhdysvaltain hallitukselle terrorismiepäilyjen yhteydessä. Terrorismiin liittyvät pelot ajavat yhä useampia valtioita kiristämään sensuuria.
Yksi maailman tunnetuimmista ja tehokkaimmista sähköisistä sensuureista on käytössä Kiinassa. Vapaata tiedonvälitystä vastaan taistellaan palomuurin avulla, joka on nimetty uudeksi Kiinan muuriksi. Se estää kansalaisilta pääsyn poliittisesti arveluttaville sivuille. Näihin kuuluvat esimerkiksi kansainväliset mediat kuten BBC ja CNN. Sisällön suodattamiseen osallistuu lukuisia valtion virastoja ja tuhansia työntekijöitä. Työ on niin hienovaraista, ettei käyttäjä useinkaan tiedä sitä, mitä hänelle ei haluta näyttää. Kiina pystyy esimerkiksi poistamaan tietyt viittaukset Tiibetin itsenäisyyteen ilman, että samalla piilotettaisiin kaikki tiedot Tiibetistä. Valvonnan aste vaihtelee tarkoitusperien mukaan. Kun Kiina haki vuoden 2008 olympiakisojen isännyyttä, viranomaiset eivät halunneet näyttäytyä kansalaisia alistavassa valossa, vaan sallivat hieman vapaamman tietoliikenteen.
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Censur
Zensur (Informationskontrolle)
Censure
Sensur (informasjon)
Censur
