Seppo Toiviainen

Seppo Esko Tapani Toiviainen (6. lokakuuta 1944, Kankaanpää – 28. kesäkuuta 2005, Helsinki) oli suomalainen vasemmistopoliitikko ja tutkija. Hän toimi SKDL:n (1979–1986) ja Demokraattisen vaihtoehdon (1986–1987) kansanedustajana sekä Tutkijaliiton puheenjohtajana 1976–?. Toiviainen oli yksi SKP:n opposition kärkinimistä 1980-luvun puoliväliin asti.

Elämä

Nuori Toiviainen

Seppo Toiviainen syntyi lokakuussa 1944 Kankaanpäässä majuri Jaakko Toiviaisen perheeseen. Lukion suoritettuaan lahjakas nuorukainen siirtyi yliopistoon opiskelemaan ja valitsi pääaineekseen folkloristiikan. 1960-luvun lopun radikaalissa ilmapiirissä Toiviainen kuitenkin vaihtoi sosiologiaanan ja sosiaalipsykologia. Samanaikaisesti hän alkoi kritisoida 1960-lukulaista uusvasemmistolaisuutta ja sivistyneistön roolia. Toiviaisen mukaan oli päästävä eroon pikkuporvarillisesta loismaisuudesta, joka porvarillisessa yliopistomaailmassa vaani vasemmistolaisia. Vaasan sosiologipäivillä 1969 Toiviainen tuomitsi perinteisen sosiologian 'keskiluokan sunnuntaifilosofiaksi'. Hän asetti tehtäväkseen liittoutumisen työväenluokan kanssa marxilaisen maailmankatsomuksen pohjalta.

Toiviainen valmistui tohtoriksi 26-vuotiaana väitellen 'yhteiskunnallisista ja kulttuurisista ristiriidoista'. Hän viimeisteli väitöskirjaansa suorittaessaan asevelvollisuutta, jonka jälkeen tuore tohtori palkattiin Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian laitoksen assistentiksi.

Kommunistiksi

Tehtyään poliittisen valintansa Seppo Toiviainen liittyi 1971 Suomen kommunistiseen puolueeseen (SKP). Toiviainen omaksui marxilais-leniniläisen ideologian ja nousi nopeasti yhdeksi SKP:n opposition (ks. taistolaisuus) johtavista teoreetikoista. Hän paneutui aluksi tulopolitiikkaan tuomiten keskitetyt ratkaisut jyrkästi. Toiviainen valittiin ja hänestä tehtiin piirinsä valistusjaoston puheenjohtaja. Piirisihteeri Esko Malmbergin suosioon päässyt Toiviainen kiersi ahkerasti puhumassa puolueensa tilaisuuksissa. Toiviaisen asemaa taistolaishierarkian huipulla korostivat tehtävät Tiedonantaja-yhdistyksen johtoelimissä. SKP:n keskuskomiteaan hänet valittiin 17. edustajakokouksessa 1975 ja poliittiseen toimikuntaan kolme vuotta myöhemmin.

Tammikuussa 1975 Toiviaisen johtama SKP:n Tampereen piirin sivistyneistöjaosto organisoi kolmipäiväisen Lenin-seminaarin, josta tuli suuri menestys. Pääorganisaattori puhui tilaisuudessa sivistyneistön demokraattisesta järjestäytymisestä työväenluokan liittolaisena. Kommunistien edellytykset vaikutusksensa laajentamiselle sivistyneistön piirissä 500 osanottajaa kerännyt seminaari arvioi hyviksi. Toiviainen oli keskeinen vaikuttaja taistolaista Tutkijaliittoa perustettaessa tammikuussa 1976 ja hänet valittiin liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. 1977 aloittaneen Tutkijaliiton Tiede ja edistys -lehden ensimmäisenä päätoimittajana oli luonnollisesti Toiviainen.

Toiviainen oli tuotteliais kirjoittaja työskennellessään Tampereella mm. Antti Eskolan kanssa. Hänen kirjoituksiaan ilmestyi kansandemokraattisten julkaisujen lisäksi esimerkiksi Sosiologia-lehdessäinin. 1977 ilmestyi tutkielma Nuori Lukács, jonka alaotsikko lupasi kriittisen esityksen Georg Lukács varhaisvaiheista. Kyseinen filosofi oli ollut Toiviaisen keskeinen kiinnostuksen kohde jo pitkään.

Kansanedustajana

Eduskuntavaaleissa 1979 Seppo Toiviainen valittiin Suomen kansan demokraattisen liitonstst (SKDL) kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiriä ja hän siirtyi yliopistomaailmasta täysipäiväiseksi poliitikoksi. Eduskunnassa hän oli mm. pankki-, sivistys- ja puolustusvaliokuntien jäsen. Toiviainen toimi aktiivisesti myös Tampereen kaupunginvaltuutettuna ja hänet valittiin kaksi kertaa (1978 & 1982) presidentin valitsijamieheksi. Eduskuntavaaleissa 1987 Toiviainen jäi usean tuhannen äänen päähän paikkansa uusimisesta ja vuoden 1988 valitsijamiesvaaleissa hän sai vain 223Presidentin vaalit 1988. Suomen virallinen tilasto (Tilastokeskus 1988), s. 107. ääntä. Toiviainen sai seurata aitiopaikalta SKP:n 1980-luvun puolivälissä konkretisoitunutta hajaannusta ja hän siirtyi oppositiolle uskollisena Suomen kommunistisen puolueen (yhtenäisyys) (SKPy) riveihin. Luottamus Seppoon oli kuitenkin tuolloin kadonnut jo omienkin keskuudessa eikä häntä nostettu SKPy:n johtotehtäviin.

Viimeiset vuodet

Osasyynä Seppo Toiviaisen suosion hiipumiseen 1980-luvulla oli pahentunut alkoholismi, joka ei enää toisen kansanedustajakauden (1983–1987) aikana ollut salaisuus kenellekään. Kovia kokenut kommunisti aloitti itsekritiikin, maailmankuva koki kolauksen ja kapakat veivät miehen. Huonokuntoinen teoreetikko päätyi lopulta Tervalammen alkoholistiparantolaan, jossa kuntoutus eteni jopa yli odotusten. Toiviaisen potilas-status vaihtui työntekijäksi. Hän alkoi myös kirjoittaa Alkoholipolitiikka-lehteen artikkeleita, jotka 1997 julkaistiin juoppokulttuuria käsitelleessä teoksessa Kantapöydän imu.

Toiviainen kuoli sairauskohtaukseen 60-vuotiaana kotonaan Helsingissä kesäkuussa 2005.

Aiheesta muualla

• Akvaario, valtameri ja kantapöytä – mietteitä Seppo Toiviaisesta (1944–2005) Heikki Mäki-Kulmala 2006

Viitteet