Shakira syntyi Barranquillassa, Kolumbiassa monikulttuuriseen perheeseen: Shakiran äiti on sukujuuriltaan katalonialainenlainen ja italia ja laulajan isä on Yhdysvalloissa syntynyt katolinenilainenilainen libanon. Perhe muutti Bogotaan Shakiran ollessa 13 vuoden ikäinen.
Shakira julkaisi ensimmäisen albuminsa nimellä Magia Sonyn levymerkillä. Albumi menestyi kohtalaisesti kotimaassaan. Pettyneenä toisen albumin Peligro menestykseen Shakira alkoi näytellä kolumbialaisessa saippuaoopperassa El Oasis vuonna 1994. Hän palasi musiikkiin vuonna 1996 albumilla Pies Descalzos, jonka laulu Estoy Aquí nousi ykköshitiksi Kolumbiassa. Albumi teki Shakirasta tunnetun Latinalaisessa Amerikassassassa ja Espanja. Se myi platinaa myös Yhdysvalloissa.
Edistääkseen uraansa Shakira otti managerikseen ja tuottajakseen Gloria Estefanin aviomiehen Emilio Estefanin. Seuraavat kaksi albumia olivat espanjankielisillä alueilla entistäkin suurempia menestyksiä. Loppuvuodesta 2001 ilmestyi Shakiran ensimmäinen englanniksi laulettu single Whenever, Wherever, joka muun muassa näyttävän videonsa ansiosta nousi erääksi vuoden suurimmista hiteistä maailmalla. Seuraava albumi Laundry Service, joka sisälsi Whenever, Whereverin, myi platinaa useissa maissa ympäri maailman.
Kesäkuussa 2005 Shakira julkaisi espanjankielisen levyn Fijación Oral vol. 1, jonka ensimmäinen single La tortura oli duetto Alejandro Sanzin kanssa. Myöhemmin marraskuussa oli vuorossa englanninkielinen levy Oral Fixation 2. Levyn uudelleenjukaisussa tullut Hips don´t lie muodostui Shakiran suurimmaksi hitiksi, saavuttaen 1. sijan monissa maissa. Myös sinkut Don´t bother ja illegal menestyivät, mutta eivät kuten Hips don´t lie. Fijación Oral vol. 1 saavutti Yhdysvalloissa albumilistan nelostilan ja Yhdysvaltain latinolistan ykköspaikan.
Shakira omistaa oman säätiön, Pies Descalzosin. Säätiön nimi tarkoittaa sanatarkasti 'Paljaita jalkoja'.
Shakira on seurustelut jo yli viisi vuotta Antonio De La Ruan kanssa. Pari meni kihloihin vuonna 2002.
Shakira soittaa itse kitaraa konserteissaan. Hänen suosikkimallinsa on Fender Mustang.