Watkins päätyi formulapiireihin vuonna 1978. Hän oli tuntenut formulapomo Bernie Ecclestonekuljettajan isän, ja ruotsalais Ronnie Petersonin menehdyttyä Monzan F1-kilpailuissa mahdollisesti lääkäreiden virheiden takia Ecclestone pyysi Watkinsin Formula 1 -sarjan hoitotoiminnan johtajaksi. Myöhemmin Watkinsin rooli 'ykkösissä' kasvoi, ja hän sai vastuualueelleen myös turvatekijöiden suunnittelun ja kehitysohjelman johtamisen.
Vuonna 2002 Watkinsille myönnettiin Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäsenen arvonimi. 8. heinäkuuta 2004 hänet vihittiin Liverpoolin yliopiston kunniatohtoriksi, ja 12. lokakuuta samana vuonna hänestä tuli ensimmäinen FIA Foundation for the Automobile and Society -säätiön puheenjohtaja ja 10. joulukuuta FIA:n moottoriurheilun turvaneuvoston puheenjohtaja. Ylilääkärin toimestaan Watkins jäi eläkkeelle alkuvuodesta 2005, jolloin uudeksi ylilääkäriksi sarjaan nimettiin Watkinsin apulaisena kahdeksan vuotta toiminut Gary Hartstein.
Watkins on myös ollut mukana toimittamassa ja kirjoittamassa lukuisia moottoriurheilun turvallisuutta käsitteleviä teoksia. Hänellä on vaimo ja kaksi poikaa.
Aiheesta muualla