Jäsenet
Nykyiset
Entiset
- Ágúst Ævar Gunnarsson – rummut (1994–1999)
Historia
Jón Þór (Jónsi) Birgisson, Georg Hólm ja Ágúst Ævar Gunnarsson perustivat yhtyeen Reykjavikissa elokuussa 1994. Nimi otettiin Jónsin pikkusiskolta, sillä hän on syntynyt yhtyeen perustamispäivänä. Yhtye voitti melko pian levytyssopimuksen Bad Taste -levy-yhtiöltä. Vuonna
1997 ilmestyi yhtyeen esikoislevy
Von (Toivo) ja
1998 uudelleenmiksattu kokoelmaversio
Vonista; Von brigði (Nimi on islanninkielinen sanaleikki; ”Vonbrigði' tarkoittaa epätoivoa, mutta erotettuna muotoon Von brigði sen merkitys muuttuu ”toivon vaihtoehdoksi/muunnokseksi”). Tämä albumi kulkee toisinaan englanniksi nimellä ”Recycle Bin”.
Kansainvälistä tunnustusta yhtye sai ensi kertaa vuonna 1999, kun se julkaisi Ágætis byrjunin (Ok alku), jonka tekovaiheessa Kjartan Sveinsson liittyi yhtyeeseen. Albumin maine levisi pikkuhiljaa maailmalla seuraavan kahden vuoden aikana, ja pian monet kriitikot maailmanlaajuisesti ylistivät sitä yhdeksi aikansa parhaista albumeista. Kasvaneen maineensa ansiosta yhtye pääsi soittamaan Radioheadin kaltaisten suurten nimien kanssa.
Kolme kappaletta, Ágætis byrjunin nimikappale, sen ensisingle ”Svefn-g-englar” ja live-versio silloin vielä julkaisemattomasta 'Njósnavélin':sta (tuleva ”Nimetön #4”) olivat mukana Cameron Crowen elokuvassa Vanilla Sky. Yhtyeen musiikkia on voinut kuulla myös TV-sarjassa 24 ja vuonna 2004 ilmestyneessä elokuvassa The Life Aquatic with Steve Zissoussa ja 2005 ilmestyneessä The Girl in the Caféssa.
Ágætis byrjunin ilmestymisen jälkeen yhtye tuli kuuluisaksi laulaja/kitaristin Jónsin tavasta soittaa kitaraansa sellon jousella, korostaen jälkikaikua ja luoden näin rikkaan, soljuvan soundin, joka on ainutlaatuinen sähkökitaralle.
Rumpali Ágúst jätti bändin Ágætis byrjunin nauhoitusten jälkeen, ja hänen tilalleen astui Orri Páll Dýrason. Vuonna 2002 ilmestyi Sigur Rósin kiihkeästi odotettu seuraava albumi ( )ksi. Albumin ilmestyessä kaikki sen kappaleet olivat nimettömiä, mutta yhtye julkaisi myöhemmin kappaleiden työ– ja kutsumanimet kotisivuillaan. ( ):n kaikki sanoitukset on laulettu vonlenska (joka tunnetaan englanniksi nimellä Hopelandic), joka kuulostaa lausunnaltaan melko paljon islannilta (Jónsi kehitti itse kielen improvisoimalla kappaleiden melodiaan). Samankaltaisuus on niin suurta, että islantia osaamaton kuulija saattaa erehtyä helposti. On sanottu, että kuulijan on itse tarkoitus kehittää sanoituksille merkitys, jonka hän voi sitten kirjoittaa albumin tyhjiksi jätettyihin kansilehtiin.
Vuonna 2005 ilmestyi yhtyeen tähän asti ylistetyin albumi, Takk (Kiitos...). Se on saavuttanut maailmanlaajuisesti valtavan menestyksen ja sitä on kutsuttu jopa yhdeksi maailman parhaista albumeista.
Vonlenska
Vonlenska on Jón Þór Birgissonin kehittämä 'kieli'. Yleisesti kieli tunnetaan sen englanninkielisellä käännöksellä
Hopelandic tai
Hopelandish ('Von' tarkoittaa toivoa). Nimensä kieli on saanut Sigur Rósin
Von-nimisestä kappaleesta, jossa sitä käytettiin ensi kerran.
Vonlenska ei ole oikea kieli ja siitä puuttuvat niin kielioppirakenteet, sanojen merkitykset kuin ymmärrettävät sanatkin. Se koostuu lähinnä merkityksettömistä tavuista, jotka yhdessä tosin saattavat muistuttaa englannin kielen lauseita (esim. levyllä ( ) näennäiset 'you sigh,' 'you sold,' 'you sign no more,' 'you sigh so long', 'you sat alone'). Kieli muistuttaa hieman scat-laulantaa ja yhtyeen kotisivuilla sitä kuvaillaan 'siansaksan-omaiseksi lauluksi, joka sopii musiikkiin'. Jónsi kehitti kielen lähinnä vain improvisoimalla bändin soittoon. Useimmat tavu-rimpsut toistetaan monta kertaa jokaisessa laulussa, ja levyllä ( ) toisinaan jopa useissa eri kappaleissa.
Sigur Rósin sanoitukset ovat pääasiassa islanniksi, jota suuri osa sen yleisöstä ei osaa. Koska vonlenska kuulostaa melko paljon islannilta, voi tietämätön kuulija erehtyä luulemaan sitä islanniksi. Useat Sigur Rósin kappaleiden sanoitukset eivät kuitenkaan tarkoita yhtään mitään.
Yhtyeen albumin Ágætis byrjunin menestyksen myötä Sigur Rósille selvisi, että yhtyeen fanitiedostonat keksivät omia tulkintojaan vonlenskankielisistä sanoituksista. Heidän ehdotuksiaan on julkaistu yhtyeen virallisilla kotisivuilla, yleensä multimedia, jossa kappale soi taustalla ja ehdotetut sanoitukset näkyvät ruudussa tekstityksenä. Monet näistä tulkinnoista ovat saaneet selvää inspiraatiota ( ):n sanoitusten englannin kieltä muistuttavista lauseista, tai ne pohjautuvat niihin. Sigur Rós jätti myös kokonaan vonlenskaksi lauletun ( )-levynsä kansilehtiset tyhjiksi. Näihin fanien on toivottu kirjoittavan tai piirtävän oman tulkintansa musiikista.
Kappaleet vonlenskaksi
- Albumilta Von:
- Albumilta Ágætis byrjun:
- Albumilta ( ):
- Kaikki levyn kahdeksan kappaletta on laulettu kokonaan vonlenskaksi
- Albumilta Takk:
- 'Hoppípolla' (Osittain vonlenskaksi. Myös kappaleen nimi on vonlenskaa ja tarkoittaa 'vesilätäköissä hyppimistä'.)
- 'Sé lest'
- 'Mílano'
- 'Gong'
- 'Andvari'
Diskografia
Albumit
Singlet
- Svefn-g-englar (1999)
- Ný batterí (2000)
- Steindór Andersen / Rímur EP (2001)
- Nimetön 1 (a.k.a. Vaka) (2003)
- Ba Ba Ti Ki Di Do (2004)
- Hoppípolla (2005) #24 UK
- Sæglópur (2006)
DVD
Muita töitä
- Smekkleysa í hálfa öld (1994)
- Popp í Reykjavík (album) (1998)
- Popp í Reykjavík (film) (1998)
- Englar alheimsins (album) (2000)
- Englar alheimsins (film) (2002)
- Hlemmur Soundtrack (2002)
- Hrafnagaldur Óðins (2002)
- The Loch Ness Kelpie Soundtrack (2004)
Musiikkivideot
- 2000 Svefn-g-englar (August Jakobsson)
- 2001 Viðrar Vel Til Loftárása (Celebrator = Arni & Kinski)
- 2003 Untitled 1 (a.k.a. Vaka) (Floria Sigismondi)
- 2005 Glósóli (Arni & Kinski)
- 2005 Hoppípolla (Arni & Kinski)
- 2006 Sæglópur (Sigur Rós & Eva Maria Daniels
Aiheesta muualla