Beauvoirin tunnetuin teos on Toinen sukupuoli (Le Deuxième Sexe, 1949), joka käsittelee miehen ja naisen keskeisiä sukupuolisia eroja ja perustavanlaatuisesti toisistaan poikkeavia kokemustapoja seksiin ja sukupuoleen. Beauvoirin kenties siteeratuin lause 'naiseksi ei synnytä vaan kasvetaan' tiivistää Beauvoirin näkemyksen naiseudesta: yhteiskunta sosiaalistaa naiset toisiksi suhteessa miehiin eli yhteiskunnan vahvempaan puoliskoon. Näin ollen nainen on aina tuomittu jäämään toiseksi ja vähemmäksi, sekä hänet on kasvatettu kantamaan tätä ristiään sitä kyseenalaistamatta.Nainen löytää itsensä ja suorittaa valintansa maailmassa, jossa miehet velvoittavat hänet hyväksymään itsensä vain 'toisena'. Beauvoirin vaikutus feministiseen suuntaukseen oli keskeisin 1970-luvun alusta (aikana, jolloin feministinen liike yleistyi ja vahvistui huomattavasti).
Beauvoir tunnetaan myös Jean-Paul Sartren pitkäaikaisena elämänkumppanina. Heidän suhteensa oli kuitenkin polygaminen, eikä avioliittoa haluttu koskaan solmia. Se olisi ”porvarillisuudessaan” ollut sallimatonta. Tästäkin huolimatta heidän välinen suhteensa oli välttämätön, ja meni merkityksellisyydessään kaiken muun edelle, vaikka aikaa vietettiin useasti erossa.