Sinfoninen runo

Sinfoninen runo tai sävelruno on orkesteriteos, joka pyrkii kuvaamaan musiikin keinoin ulkomusiikillisia aiheita, esimerkiksi ihmisiä, taruhahmoja tai maisemia. Se voi perustua myös johonkin kirjalliseen teokseen. Sinfoninen runo nimetään aiheensa mukaan, ja lisäksi säveltäjä voi liittää teoksen eri osiin lyhyitä kirjallisia kuvauksia niistä asioista, joihin musiikki kulloinkin viittaa.

Sinfoninen runo on useimmiten yksiosainen ja kestoltaan tyypillisesti 10 – 30 minuuttia. Sinfoniset runot luokitellaan kuuluvaksi ”ohjelmamusiikkiin”, kun taas sellainen musiikki, jolla ei ole mitään ulkomusikaalisia aiheita, on ”absoluuttista musiikkia”.

Sinfonisen runon eräänlaisena varhaismuotona voidaan pitää Ludvig van Beethovenin Pastoraalisinfoniaa (1806), joka tosin on muodoltaan sinfonia, mutta teemoiltaan vahvasti ulkomusikaalisiin maaseutuaiheisiin viittaava. Myös Beethovenin teatteria varten säveltämät alkusoitot ovat tyylillisesti lähellä sinfonisia runoja.

Erityisen merkittävä säveltäjä sinfonisten runojen kehityksen kannalta on Franz Liszt, joka 1850- ja 1860-luvuilla loi useita tämän musiikkilajin klassikoita. Jos musiikin aihe sitä vaati, oli Liszt valmis hylkäämään perinteiset säännöt. Näin hän alisti musiikin palvelemaan aihetta ja toteutti siis konserttimusiikin puolella niitä periaatteita, joita Richard Wagner oli alkanut samaan aikaan toteuttaa oopperoissaan.

1800-luvun lopulla yhä useampi säveltäjä alkoi ilmaista musiikillisia ideoitaan sinfonisin runoin. Näistä säveltäjistä ehkä merkittävin oli Richard Straussin. Samaan aikaan eli toisaalta myös Johannes Brahms kaltaisia säveltäjiä, joiden mielestä musiikki tuli olla absoluuttista ja jotka siten sävelsivät vain perinteisiä sinfonioita, sekä Jean Sibeliuksen kaltaisia säveltäjiä, jotka sävelsivät sekä sinfonisia runoja että sinfonioita.

Sinfonisten runojen voidaan katsoa liittyvän etenkin myöhäisromanttisen musiikin historiaan. 1900-luvun säveltäjät käyttivät tätä sävellysmuotoa varsin vähän.

Valikoima tunnettuja sinfonisia runoja

• Alexander Borodin – Keski-Aasian aroilla (1880)
• Claude Debussy: Faunin iltapäivä (1894)
• Arthur Honegger: Pacific 231 (1923)
• Franz Liszt: Mazeppa (1849)
• Franz Liszt: Tasso (1854)
• Ottorino Respighi: Rooman suihkulähteet (1916)
• Jean Sibelius: Lemminkäinen -sarja (1895, tunnetuin osa Tuonelan joutsen)
• Jean Sibelius: Tapiola (1925)
• Bedřich Smetana: Isänmaani -sarja (1879, tunnetuin osa Moldau)
• Richard Strauss: Also sprach Zarathustra (1896)
• Richard Strauss: Don Quixote (1897)
• Pjotr Tšaikovski: Orkesterialkusoitto 1812 (1880)