Historia

Vladivostokin satama
1800-luvulla Venäjänllä kiinnostus maan itäisen osan, valtavan Siperia suuriin luonnonvaroihin alkoi kasvaa. Hallinto oli myös huolestunut mahdollisesta maihinnoususta Siperian rannikolle. Alueen puolustaminen valtavien välimatkojen takia olisi erittäin vaikeaa. Venäjä oli oppinut Krimin sodasta, että joukkojen nopea liikuttelu oli tärkeää.
Siperia oli jäänyt kehityksen jalkoihin, ja sieltä puuttui infrastruktuuri. Kulkuyhteydet olivat onnettomat, lähinnä kärrypolkuja ja jokilaivoja. Maan kaakkoisimpaan osaan Vladivostokin kaupunkiin oli perustettu v. 1860 sotilastukikohta ja pari vuotta myöhemmin kaupunkiin perustettiin satama ja siitä tuli Venäjän Tyynenmeren laivaston kotisatama.
Venäjällä virisi ajatus rautatien rakentamisesta Siperian halki. Hanke olisi valtava, siihen kuluisi valtavasti rahaa ja työmiehiä tarvittaisiin paljon. Venäjän hallinnolle laadittiin lukuisia ehdotuksia, etenkin ulkomaisilta yrityksiltä, mutta Venäjä hylkäsi ne peläten ulkomaalaisten vaikutuksen kasvavan maan itäosissa liikaa. Vasta 1880-luvun puolivälissä Venäjän valtio otti ohjat omiin käsiinsä. Se joutui ottamaan hanketta varten lainoja.
Keisari Aleksanteri III halusi ideoita radan rakentamista varten. Vuonna 1887 järjestettiin kolme tutkimusmatkaa Siperiaan ja Itä-Venäjälle, tarkoituksena selvittää tulevan radan mahdollista reittiä.
Radan rakentaminen aloitettiin 15. helmikuuta 1891 keisarin käskystä. Rautatien peruskiven muurasi kruununperijä Nikolai Aleksandrovitš vierailullaan Kaukoidässä.
Siperian rataa rakennettiin kahdesta suunnasta, Vladivostokista ja Tšeljabinskistä. Rata rakennettiin neljässä osassa. Se valmistui Venäjän-Japanin sotaan mennessä, mutta vain yksiraiteisena, myöhemmin tosin rakennettiin myös toinen raide koko matkalle.
Matkustajat jouduttiin kuljettamaan lautoilla tai jäätä pitkin Baikaljärven yli, ennen kuin rakennettiin rata kiertämään järvi sen eteläpuolelta.
1920-luvulla Siperian rataa jatkettiin Novosibirskista Almatyyn, Kazakstaniin. Vuoteen 1956 mennessä saatiin valmiiksi myös Ulan-Udesta alkava rautatie, joka kulkee Mongolian läpi Pekingiin asti. Tämä rataosuus tunnetaan nimellä Trans-Mongolian rata.
Koko radan sähköistys saatiin valmiiksi vuonna 2002.
Pääreitti (Trans-Siperian rata)

Siperian radan päätepiste Vladivostokissa
Trans-Siperian rata kulkee seuraavien kaupunkien kautta (suluissa etäisyys ja aikaero Moskovasta):
Rata ylittää Euroopan ja Aasian rajan 1 777 kilometrin kohdalla
Vuodesta
1956 vuoteen 2001in reitti kulki
Nižni Novgorod sijasta Jaroslavlin kautta.
Matkailu
Siperian rata on klassinen matkareitti, joka houkuttelee matkaillijoita Venäjälle eri puolilta maailmaa. Matkoja myydään valmiina paketteina tai reitin voi edetä omatoimisesti ostamalla lipun kerrallaan seuraavaan määränpäähän. Ulkomaalaiset voivat ostaa lippuja kaikilta tavallisilta lippuluupuilta, vaikka virkailijat yrittävätkin toisinaan ohjata näitä isommilla rautatieasemilla sijaitseviin, erityisiin matkakeskuksiin. Matkustusluokkia on neljä: sekä istuma- että makuupaikan sisältävä luksusluokka, neljän hengen osasto ja paikka vaunun kokoisessa avoimessa osastossa sekä pelkkä istumapaikka.
Omatoimimatkailijan kannalta ongelmallisimmat alueet ovat pysähdyttäessä Moskova ja sen lähialue, jossa Venäjän poliisi seuraa tarkasti ulkomaalaisten rekisteröintimerkintöjä. Venäjällä on voimassa sääntö, jonka mukaan matkailijan on rekisteröidyttävä hotellissa tai poliisiasemalla, mikäli hän viipyy samalla paikkakunnalla yli kolme vuorokautta. Sääntö on jäänne Neuvostoliiton ajoilta, jolloin IVY-maiden (Itsenäisten valtioiden yhteisö) kansalaisten liikkumista valvottiin.
Siperian radan matkakokemuksista on kirjoitettu myös matkakirjoja. Reittiä on kuvannut muiden muassa amerikkalainen matkakirjailija Paul Theroux teoksessaan The Great Railway Bazaar.
Kuvia
kuva:Prokudin-Gorskii-25.jpg|Kama-joen ylittävä rautatiesilta, Sergei Mihailovitš Prokudin-Gorski (1910)
kuva:Prokudin-Gorskii-23.jpg|Siperian rata Sergei Mihailovitš Prokudin-Gorski (1910)
Kirjallisuutta
Katso myös
Rautateiden historia
Aiheesta muualla