Historiaa
Alun perin taiteilijat huomasivat että oli helpompaa vaihtaa esiintymispaikkaa kuin esitystä.
Sanan alkujuuret ovat kreikan kielessä, jossa kirkos merkitsee pyöreää.
Sana sirkus nykyisessä merkityksessään on peräisin latinan kielestä, jossa termiä circus käytettiin kuvaamaan pyöreää esiintymisaluetta, sirkusareenaa, erityisesti kilpa-ajorataa. Sirkuksissa esitettiin yleisölle valjakkokilpailuja. Gladiaattorissataisteluita, eläinten kesytystä ja vankien teloituksia järjestettiin lähinnä amfiteatteri. Tuolta ajalta on peräisin myös Juvenaliksen lentävä lause 'leipää ja sirkushuvejassassa', sillä valjakkoajot olivat usein varsinkin Rooma Rooman valtakunnan keisarin tai poliitikkojen järjestämiä tapahtumia, jolla pyrittiin pitämään kansa tyytyväisenä, vaikka maassa olikin inflaatiota ja muita ongelmia. Keisarit jakoivat myös leipää ihmisten hengenpitimiksi (annona). Rooman valtakunnan hajotessa silloinen sirkusperinne katosi Länsi-Euroopasta lähes kokonaan, ja vain rippeet ja muistikuvat jäivät elämään. Idässä Bysantissa kilpa-ajot jatkuivat. Roomalainen sirkus on kenties jättänyt jälkensä mm. espanjalaiseen härkätaisteluun.
Keskiajalla kiertävät viihdyttäjät, trubaduurit, tarinankertojat kiertelivät kaupungista ja kylästä toiseen, tuoden mukanaan uutisia ja viihdyttäenkin. Vuosituhannen vaihtuessa jonglööri tuli mukaan kiertelevään joukkoon.
Uusi aika
Renessanssin aikana trubaduurien kiertävää elämäntapaa alettiin paikoitellen hyljeksiä. Heitä pidettiin irtolaisina, joten ammattikunta alkoi hakeutua pysyvimmille esiintymisareenoille, teattereihin ja kapakoihin. Myöhemmin ammattikunta löysi uuden tavan esittää taitojaan ja ansaita kyläjuhlissa ja markkinoilla, jolloin mukaan tulivat mm.
karhun kesyttäjät ja nuorallatanssijat. Markkinahumuun kuului erilaisten taitojen esittely isoimman kurpitsan kasvatuksesta
hevosten jalostukseen saakka, ja niin hevostaituruus ja
vikellys saivat oman areenansa.
Varsinaista sirkusta saatiin kuitenkin odottaa 1700-luvun loppupuoliskolle, jolloin Philip Astley aloitti toimintansa. 1769 Hän osti kiinteistön Westminsterin siltaa lähellä, Lontoossa, ja rakensi sille ensimmäisen sirkusrakennuksen, jonka nimeksi tuli The New British School or Amphitheater Riding Ring. Ensimmäinen esitys tapahtui vuonna 1770, ja siitä tuli pian niin suosittu, että amfiteatteri katettiin vuoteen 1779 mennessä. Näin oli syntynyt nykyaikainen sirkus, vaikkei Astleyn esitystä siksi kutsuttukaan kuin vasta 1782.
Sirkusesitysten sisällöstä

Tulennielijät/tulitaiteilijat ovat yleinen näky sirkuksessa
sirkusesitykssä on ilma-akrobatiaa (trapetsi-, köysi- tai kangastaiteilijoita jne.),
akrobatiaaltalta (kuten permanto- tai notkeusakrobaatteja). Myös hyppyjä ponnahduslaudalta tai
trampoliini nähdään yksin ja ryhmässä sekä erilaisia ihmispyramideja. On myös
jonglöörausta eri välineillä (pallot, keilat, renkaat,
devil's stickit,
diabolo), henkeä salpaavia tikarinheittoesityksiä, hämmästyttäviä taikureita sekä tasapainoilijoita (yksipyöräisellä ajajia, käsilläseisojia, nuorallatanssijoita jne.). Perinteisessä sirkuksessa on yleensä myös mukana eläinnumeroita, erityisesti koulutettuja
hevosia,
koiria ja eksoottisia eläimiä. Oma lukunsa ovat klovnit ja yleisön mielenkiintoa ylläpitävät ns. taukopellet numeroiden välissä.
Sirkuksen kansainvälisyys
Varsinkin Aasian mantereella sirkuksella on erityisen pitkät perinteet. Intialaiset käärmeenlumoajat ja fakiirit ovat esiintyneet kauan yleisölle. Näissä kysyksissä lienee myös mystiikan tavoittelua, mihin ei intialaisilla uskonnoilla liene paljonkaan kielteistä sanottavaa. Kiinalainen sirkus on myös erittäin vaativaa, taidokasta ja usein akrobatiapainotteista. Vajaan kahden miljoonan asukkaan Mongolia tuottaa myös erittäin laadukasta sirkustaidetta. Sama koskee entisen Neuvostoliiton Keski-Aasian tasavaltoja kuten Uzbekistania.
Pohjoismaista tunnettu perinteinen sirkus on norjalainen Trolle Rodin ja ruotsalainen uuden sirkuksen suuri nimi Cirkör. Suomessa tällä alalla on vahvoilla Jernströmin perheen ympärille keskittynyt, paljon kansainvälisiäkin esiintyjiä käyttävä Sirkus Finlandia. Suomessa sirkus tunnustettiin olemassa olevaksi taidemuodoksi vasta kaksituhattaluvun käänteessä.
Muusta Euroopasta sanottakoon, että sirkuskulttuurin juuret ovat Ranskassa.
Uusi sirkus
Perinteisen sirkuksen rinnalle on vahvasti noussut niin sanottu uusi sirkus (cirque du noveau), jonka erot perinteiseen ovat lähinnä poikkitaiteellisuudessa kuten yhtymäkohdat tanssiin ja teatterilainenin. Esityksissä on myös yleensä yhteinen teema tai tarina jota kaikki numerot tukevat. Uuden sirkuksen esityksissä ei käytetä eläimiä. Suuria uuden sirkuksen nimiä ovat Circus Cirkör ja kanada Cirque du Soleil.
Sirkuksen nykytila Suomessa
Nykyään sirkustoiminnan suosio on voimakkaassa kasvussa Suomessa. Monilla kunnilla on omat nuorisosirkusryhmänsä, mainittakoon uranuurtajista Haminan teinisirkus (suomen vanhin nuorisosirkus), ulkomaillakin mainetta saanet
tamperelainen
Sorin Sirkus ja Circus Helsinki. Myös
Lappeenrannassa toimii nuorisosirkus Sirkus Tuikku, ja
Espoossa Espoon esittävän taiteen koulu järjestää sirkusopetusta sekä Sirkuskoulu Keikaus. Pääkaupunkiseudulla toimivat myös Linnanmäen sirkuskoulu sekä Pukinmäen sirkuskoulu.
Lahdessa toimii Nuokun Sirkus, Imatrassalla Imatran Nuorisosirkus,
Kuopio Kuopion Lastensirkus,
Lappeenrannassa Sirkus Tuikku, Savonlinnallssa Taidekoulu hyrrä ja
Hyvinkäää Hakasirkus. Myös Pohjois-Suomessa on mahdollisuuksia harrastukseen esimerkiksi Oulun Tähtisirkuksessassa Oulussa, ja Sirkus Taika-Ajassa
Rovaniemellä.
Suomen suurin ammattisirkus on 1976 perustettu Sirkus Finlandia. On myös yksityiseltä pohjalta ponnistavia sirkuksia, kuten lahtelainen Sirkus Kumiankka sekä ulkomaillakin kiertänyt Cirko Primeraves. Yksi ryhmistä on nimeltään Circo aereo.
Turussa koulutetaan sirkusopettajia Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiassa, jonka koulutus on nelivuotinen. Lahdessa on kolmivuotinen sirkusalan peruskoulutuksen linja Koulutuskeskus Salpauksessa.
Suomeen perustettiin myös Cirko, Suomen uuden sirkuksen keskus ry, vuonna 2002. Sen missiona on koota Suomen nykysirkus saman katon alle. Se tuottaa esityksiä, tukee tekijöitä ja produktioita, järjestää koulutusta, kerää ja jakaa tietoa. 2006 perustettiin myös valtakunnallinen Sirkuksen Tiedotuskeskus.
Kuuluisia sirkustähtiä ja sirkustirehtöörejä
Sirkustähtiä
Sirkustirehtöörejä
Aiheesta muualla